Kategorian Kerrottu ja koettu blogi / arkisto

Koordinaattorin kiitokset

Reilu vuosi sitten pääsin mukaan koordinaattorin ominaisuudessa Kerrottu ja koettu Turku -hankkeeseen, joka tuolloin syksyllä 2010 haki vielä tarkempia toimintamuotojaan.  Hankkeen aktiiviset työryhmät ja johtoryhmä puheenjohtajiensa (Kirsi Tuohela, Timo J. Virtanen ja Helena Ruotsala) johdolla tekivät tärkeää työtä visioiden hankkeen tapahtumakokonaisuuden Turun kulttuuripääkaupunkivuonna. Hyvin ideoitua ja valmisteltua vuotta olikin mukava lähteä toteuttamaan innostuneessa työilmapiirissä. Koordinaattorin […]

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Mietteitä ja kesäisiä muistoja Muistihuoneelta

Harjoitteluni Kerrottu ja koettu Turku -hankkeessa alkoi noin kolme kuukautta sitten. Nyt kun ajattelen taaksepäin, paljon on tapahtunut näiden kuukausien aikana. Pari päivää ennen Muistihuoneen liikkeelle lähtöä Sirkkalassa pidettiin Muistihuoneen tiedotustilaisuus. Tuolloin kesän 2011 Muistihuoneen kierros oli vielä edessäpäin ja muistan, miten jännittynyt olin odottaessani Muistihuoneen ensimmäistä siirtoa ja ensimmäistä varsinaista työpäivääni Muistihuoneella. Alku olikin […]

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Kenttätöitä, jännittäviä kertomuksia ja idyllisiä jokimaisemia

Reilu kuukausi on jälleen ehtinyt vierähtää harjoittelujaksostani Kerrottu ja koettu Turku –hankkeessa edelllisen blogini jälkeen ja useita työpäiviä Muistihuoneella on takanapäin. Olen iloinen siitä, miten paljon Muistihuoneella on tähän mennessä vieraillut ihmisiä. Aurassa meni jo 1000 kävijän raja rikki ja nyt kävijöitä onkin ollut jo reippaasti yli tuhat. Muistihuoneella on käyty niin nostalgiamielessä tutustumassa näyttelyn […]

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Vanhoja valokuvia, retkimuistoja ja kosken kohinaa

Harjoitteluni ensimmäinen kuukausi Kerrottu ja koettu Turku -hankkeessa on jo takanapäin ja tuntuu, että aika on mennyt hyvin nopeasti. Aurajoen Muistihuone on ehtinyt kiertää jo viidessä eri paikassa, eli Kyrössä, Riihikoskella, Vähätorilla ja Forum Marinumilla Turussa sekä Liedossa Nautelankoskella.  Suurimman osan työajastani olen ollut liikkeellä Aurajokivarren kunnissa Muistihuoneen mukana ja tuntuukin, että olen ollut koko […]

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Jäähyväiset vaaleanpunaisten muistilappujen maasta – Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen harjoittelijan elämää osa 3

Kun lähes kolme kuukautta sitten aloitin työharjoitteluni hädin tuskin vapun juhlallisuuksista toipuneena, en tiennyt mitä odottaa. Kun nyt muistelen kuluneita viikkoja taaksepäin, en oikein vieläkään kykene hahmottamaan, mitä kaikkea on tullut tehtyä. Harjoittelussa kokemaani on vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta tiivistää yhteen blogitekstiin.

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Harjoittelu alkoi vauhdikkaasti Muistihuoneella!

Harjoitteluni Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen Aurajoen kulttuuriympäristö -osakokonaisuudessa on alkanut vauhdikkaasti. Tulen kesän ajan esittelemään ja keräämään Aurajokimuistoja YIT:n keltaisesta työmaaparakista muokatussa Muistihuoneessa, jonne kaikki ovat tervetulleita kertomaan muistoistaan!

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Kierrätystä, luovuutta ja lapsuusmuistoja – Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen harjoittelijan toinen kuukausi

Toinen harjoittelukuukauteni lähti ensimmäisen tapaan käyntiin rivakasti. Paljon on viime blogini jälkeen ehtinyt tapahtua. Kaskenmäkeä en ole vieläkään taltuttanut, mutta taittokykyni ovat harjaantuneet – jos en nyt aivan täysin taittamisen saloja hallitse, niin ainakin selkeää edistystä on ollut näyttelyteksteissä ja julisteissa havaittavissa. Myös solmujen ja sinitarran pitävyyttä olen päässyt näyttelyitä rakennettaessa testaamaan – toisinaan vähemmän mairittelevinkin tuloksin. Luovuutta on saanut käyttää sopivien kiinnityskonstien keksimiseksi, mistä joskus ovat osoituksena näyttelytaulujen kurttuiset kulmat ja pystyttäjän liimaiset näpit.

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Sydämentykytyksiä ja kulttuuripääkaupunkipalloja – Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen harjoittelijan elämää

Kymmenittäin lähetettyjä sähköposteja, vastaanotettuja puheluita, arkistoimista kaipaavia lomakkeita, taitto-ohjelman parissa kamppailtuja tuokioita, jännityksen aiheuttamia sydämentykytyksiä, oikeille paikoilleen aseteltuja esineitä, kaupungin eri kolkkia koristavia julisteita, silmissä viliseviä iloisen oransseja kulttuuripääkaupunkipalloja ja mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa olen päässyt tekemään yhteistyötä.

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Visuaalinen ryhmä suunnitteli taittoa ja mainoksia

Aloitimme vierailemalla näyttelypaikoilla. Siellä katsoimme huoneiden värejä ja muotoja, otimme mittoja ja pohjapiirroksia. Meidän oli nähtävä tilat, joihin viestinnällä on tarkoitus opastaa yleisöä. Mietimme näyttelyiden visuaalisen ilmeen sopivuutta esimerkiksi Vimman keltaisiin seiniin ja Heidekenin ikkunoiden ja ovien muotoihin. Osallistuimme opetustapaamisiin ja kävimme kerran Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen arkistossa saamassa ammattilaisen opetusta PhotoShopin ja InDesignin käytöstä. […]

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Naisten ääni ja vimma

Alussa oli vallalla luova kaaos. Asteittain irralliset palikat alkoivat kuitenkin järjestyä ja muotoutua kysymykseksi: miten kaupungin naiskuorolaisten muistelemat kokemukset ääninauhoilta saadaan muunnettua Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman näyttelytilaan katseltaviksi ja kuunneltaviksi elämyksiksi? Ideoinnin ja suunnittelun tueksi tarvittiin kosolti konkretiaa, joten innokas ryhmämme lähti aistit avoinna ja havaintovälinein varustautuneina kohti Aurakadulla sijaitsevaa entistä tyttökoulua, jonka kunnioitettavan jykevässä […]

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti