Kymmenittäin lähetettyjä sähköposteja, vastaanotettuja puheluita, arkistoimista kaipaavia lomakkeita, taitto-ohjelman parissa kamppailtuja tuokioita, jännityksen aiheuttamia sydämentykytyksiä, oikeille paikoilleen aseteltuja esineitä, kaupungin eri kolkkia koristavia julisteita, silmissä viliseviä iloisen oransseja kulttuuripääkaupunkipalloja ja mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa olen päässyt tekemään yhteistyötä.
Muun muassa näistä asioista on muodostunut työharjoitteluni ensimmäinen kuukausi. Kuntoni on kohentunut ja Turku-tuntemukseni karttunut, kun olen kruisaillut vanhan luottoystäväni Jupiter-polkupyörän kanssa ympäri keväisen kaupungin raitteja levittämässä naisten kaupungin ilosanomaa.
Ensimmäinen kuukausi työharjoittelua Kerrottu ja koettu Turku -hankkeessa on vierähtänyt kuin huomaamatta. Vasta hetki sitten jännitin vapun jälkitunnelmissa alkavaa työrupeamaani. Yksikään päivä ei ole ollut samanlainen kuin toinen, mistä käy kiittäminen monipuolista hanketta. Siinä missä olen päässyt tutustumaan Heidekenillä syntyneiden umpiturkulaisten sielunmaisemaan, olen myös haastatellut maahanmuuttajanaisia ja oppinut irakilaisen kansantanssin saloja. Haastavinta onkin ollut juuri se, kuinka edeltävän näyttelyn vielä ollessa esillä, minun tulisi jo sisäistää seuraavan aihepiirin esittelemiseksi tarvittava tietämys.
Näyttelyn pystytys vaatii välillä myös keskittymiskykyä. Harjoittelija sorminäppäryystestissä Heidekenillä. Kuva: Maija Mäki.
Jos joskus onkin tuntunut, että tietokoneen hiiri ei pysy kädessä ja mattoveitsellä suoraan leikkaaminen on ylivoimaista, onnistumisen elämyksiä on saanut siitä, kun ihmiset ovat löytäneet näyttelyihimme ja olleet aidosti kiinnostuneita aikaansaannoksista, joiden toteuttamiseksi niin opiskelijat kuin hankkeen työntekijätkin ovat viettäneet tuntikausia arkistossa sekä tietokoneen ja haastattelumateriaalien äärellä. Kun valmista näyttelyä katsoo, ei välttämättä tule mieleen, kuinka paljon taustatyötä ja erilaisia työvaiheita sen kokoaminen on vaatinut.
Blogin kirjoitushetkellä näyttelysarjamme on jo miltei puolivälissä. Tähän mennessä akateemiset naiset ovat Ryssänmäelle kapuamisemme merkiksi täyttäneet yliopiston päärakennuksen vitriinin ja minä olen yrittänyt monen monituista kertaa polkea kohti Sepänkadulla sijaitsevaa Heidekeniä autojen täyttämää Kaskenmäkeä pitkin – joka kerta hitusen lähemmäs huippua yltäen. Seuraavaksi naisten kaupunki levittäytyy Ilpoisiin, kun Turun tytöt valtaavat kirjaston. Tule aistimaan lapsuuden puutalokorttelien ja nuorisokulttuurin ensiaskelten tunnelmaa Ilpoisten kirjastoon 31.5.-9.6.2011! Mitä on vuorossa tämän jälkeen? Se selviää blogisarjaa seuraamalla.
Jaksaako Miia vielä jonain päivänä polkea Kaskenmäen ylös? Oppiiko hän käyttämään taitto-ohjelmaa ennen kuin 30 päivän aikaraja umpeutuu? Miten käy näyttelyiden? Seuraa kesän ajan ilmestyvää blogia, joka paljastaa vastaukset kenties näihin ja moniin muihin kysymyksiin.