Alussa oli vallalla luova kaaos.
Asteittain irralliset palikat alkoivat kuitenkin järjestyä ja muotoutua kysymykseksi: miten kaupungin naiskuorolaisten muistelemat kokemukset ääninauhoilta saadaan muunnettua Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman näyttelytilaan katseltaviksi ja kuunneltaviksi elämyksiksi? Ideoinnin ja suunnittelun tueksi tarvittiin kosolti konkretiaa, joten innokas ryhmämme lähti aistit avoinna ja havaintovälinein varustautuneina kohti Aurakadulla sijaitsevaa entistä tyttökoulua, jonka kunnioitettavan jykevässä olemuksessa henkivät vastaan vuosisataisen historian kerrostumat.
Ensivaikutelma tilasta oli nykytermein ilmaistuna haasteellinen: ei yhtään ehjää seinää kokoushuoneen, porrasoviaukkojen, vessojen, savipajan sisäänkäynnin ja kahvitrahteerauksen rikkomassa tilassa. Vähäiselle likaisenkeltaiselle seinäpinnalle ei tietenkään saanut ripustaa mitään, vaikka se olisi ollut näkymälle esteettisesti suureksi eduksi. Miltei pyytämättä ja yllättäen oivalluksen lamppu syttyi, ja käänsi vaikeudet voitoksi tajutessamme näyttelytilan läpi kulkevan ihmisvirran. Teemme esillepanosta niin kiinnostavan, että jokainen vessassa kävijä, dreijan pyörittäjä ja palaverikahveilla pistäytyjä pysähtyy uteliaana katselemaan ja ihmettelemään, mikä kumma naisten ääni kuuluu Vimmassa.
Ryhmä tutustuu näyttelytilaan Vimmassa. Kuva: Emmi Savonen.
Muistelutyöpajassa kaupungin ääntä olivat hersyttäneet kahden perinteikkään, aivan erilaisen historiallisen taustan omaavan naiskuoron edustajat. Taustamateriaalista ei tosiaan ollut pulaa, sillä elämyksiä ja kokemuksia kuorovuosilta oli ääninauhoilta kuunneltavissa tuntien ajan, mutta näyttelyn kantava, suuri Idea antoi odottaa itseään. Ratkaisu löytyi muistelemalla omia kokemuksiamme museokäynneistä. Totesimme yhteen ääneen, että kiinnostavinta on tutustua menneeseen aikaan henkilöiden välityksellä, myös näiden fiktiivisesti luotujen seppä Matias Eerikinpoikien ja piika Kaarina Hannuntyttärien kertomina.
Niin syntyivät kuorosiskokset Maija ja Maikki, jotka tulevat seisomaan vitriineissä juhlallisissa konserttiasuissaan ”kertoen” rikkaita kuoromuistojaan näyttelyvieraille tekstein ja moninaisin esinein, taustamusiikkia unohtamatta. Vaikka siskokset lauloivat puitteiltaan erilaisten kuorojen riveissä, perussanoma on silti yhteinen: laulaminen ei ole pelkkä harrastus, vaan elämäntapa. Jos oheistapahtuma toteutuu suunnitellusti, niin turkulaiset voivat tulla omakohtaisesti vanhoja rakkaita koululauluja yhdessä laulaen toteamaan kuoroflikan tavoin: ”Kyll laulamine nii hauska o”.