Jostakin käsittämättömästä syystä Vapauden sillan (Most Slobode, juuri se sama, jonka aikaisemman version Nato pilkkoi jokeen 1999) juuressa sijaitsevaa pienteollisuuskorttelia tai kokonaisuutta kutsutaan China towniksi tai nimellä China district. Erään arkkitehtiprofessorin mukaan nimitys viittaa yleiseen epämääräisyyteen eikä niinkään kiinalaisiin. Mene ja tiedä. Joelta kortteliin ei juurikaan näe, mm. venesataman vuoksi mutta tulvavallilta tai kaupunginpuolen kadulta (Bulevar Despota Stefana) avautuu varsin koruton näkymä kaupungin teolliseen menneisyyteen. Parhaat päivänsä nähnyt alue on kokoelma veneenkorjaukseen erikoistuneita firmoja, autopeltiseppiä ja –korjaamoja, tyhjiä halleja ja ylipäätään betonista menneisyyttä. Mantereen puolella Despota Stefanan vartta on jonkin verran kunnostettu ja joukkoon mahtuu pari täysin uuttakin fasadia baareineen. Kävelin täällä jo keväällä Darkolta saamani vihjeen perusteella. Kyseessä on eräs potentiaalein rantarakentamisen paikka kaupungin keskustassa. Aaltopeltihallit, hitsauskipinät, irrotetut taka-akselit ja seinämaalaukset tekivät jo tuolloin vaikutuksen. Pikkasen kuitenkin sellainen brown-fields meininki. Kortteli on selvästi elänyt erään elämänsä loppuun, mutta hengittää vielä ja odottaa jotakin. Muutamat kuvataiteilijat ja alueella järjestetyt konsertit antavat viitteitä tulevasta. Vinkkeliharjaisen ja pitkänomaisen rakennuksen ulkoseinään on maalattu isot mustavalkoiset kirjaimet M.F.A.M.
Vuoden 1985 tienoilla paikallinen työläinen Sinisa Zarin aloitti nahkavöiden valmistamisen kotonaan. Hänellä oli jo pitkään ollut kiinnostusta suunnitteluun ja erityisesti vaatekauppaan. Samalla hänen sydäntään lähellä oli kaikki mikä liittyi paikalliseen teollisuuteen tai laajemminkin Vojvodinan alueen tuotantoon. Monet kutsuivat sitä romuksi. Esineellinen kiinnostus on noin vuosi sitten kääntynyt Serbian ensimmäiseksi auktorisoiduksi yksityismuseoksi, jonka kokoelmat karttuvat arkielämän esineillä keskimäärin 30:llä numerolla päivittäin. Esineitä on yhteensä luetteloitu useita tuhansia. Nahkavöiden valmistus on laajentunut nahkalaukkujen ja –asujen teolliseksi tuotannoksi. Teollinen on hieman harhaanjohtava sana, sillä valmistusprosessi on edelleen tarkkaa käsityötä. Manual Co -tuotemerkin myynti ulottuu Euroopan maiden lisäksi mm. Yhdysvaltoihin Avirex brändin kautta. Johtaja Zarinin mukaan nahkatehdas on generaattori, joka pitää käynnissä hänen kulttuuri- ja taidealan toimintaansa ja mahdollistaa jonkinlaisen mesenaatin roolin. Kysymys ei ole niinkään yhden henkilön harrastuksesta, vaan laajamittaisesta kulttuurituotannon osaamiskeskuksesta. Firman palveluksessa työskentelee, tuotanto ja vähittäismyyntipisteet (4 Novi Sadissa ja 2 Belgradissa) mukaan luettuna reilut sata henkeä. Yhtiö on järjestänyt jo vuosia China korttelissa sijaitsevissa M.F.A.M -tiloissaan museotoimintaa (Manual Forgotten Arts Museum), mutta myös taidenäyttelyitä ja konsertteja. Punk-yhtyeet ja veistospuisto ovat ikään kuin pientä esimakua siitä kulttuurikeskuksesta, jota näihin maisemiin suunnitellaan. Ehkä on syytä muistuttaa, että samaan aikaan herra Zarin suunnittelee omistamalleen maa-alueelle Somborskan varteen hieman isompaa kulttuuritilaa, josta piirustukset ovat jo valmiina. W.T.F