On tietysti jokia ja Jokia, kuten on kaupunkeja, Kaupunkeja ja Metropoleja. – Siinä se taas on, Tonava, jokien aatelinen, ”the queen of all rivers”. Monien etnisyyksien tuntema ja monta nimeä omistava. Kaikessa yksinkertaisuudessaan etymologinen tausta taitaa kuitenkin liittyä kelttiläiseen jokea merkitsevään sanaan danuv. Tosin myös kahden päähaaran yhdistyminen Donaueschingenissä antaa mahdollisuuksia. Joka tapauksessa esiintyjä ja aristokraatti, siinä missä kotoinen Aurajoki on vaatimaton ja demokraatti.
Ei vesi niin kummallisen korkealla ole, vaikka uutistulvat kertovat muusta. Lämpöaalto sen sijaan iski joulukuun toisella viikolla Balkanille ja ihmiset istuskelivat jokirannan penkeillä seurustelemassa paitahihasillaan. Opiskelijoilla läppärit sylissä, koirankuljettajat viheltelevät omiensa perään ja yksittäinen sukkahousuhölkkääjä väistelee kaikkia. Jokunen lotja kulkee laiskasti siltojen alta. Kesän aikana valmistuneet rantarakennelmat ja istutukset ovat tuoneet rantaan uudenlaista ryhtiä ja tyyliä. Ränsistyneiden puupenkkien ja roskapönttojen tilalle ovat ilmestyneet uudet euroversiot. Pitänee myöhemmin selvittää onko paikallinen Serbivaltio omavarainen puistonpenkkien tuotannossa. Suomessahan ei tällaisia pystytä itse valmistamaan, ainakaan Aurajoen rantojen vaativiin olosuhteisiin. Maisema Petrovaradinin suuntaan on uutuuksista huolimatta maalauksellinen ja rauhoittava. Massiivinen linnoitus tasapainottaa hälinää ja antaa historiallista perspektiiviä.
Ei pelkästään tulvat, vaan myös teollisuussaasteet ja valitettavat myrkkykatastrofit ovat saaneet joen voimaan paikoittain erittäin huonosti. Huoli on jo yhteinen ja useampiakin kansainvälisiä ohjelmia ja kongresseja on perustettu ja pidetty. Ei pitäisi Aurajokikuntien yhteistyökään aivan mahdotonta olla, jos toistakymmentä valtiota pystyy samaan. Seuraavana päivänä muuten satoi jo räntää. Nippa, nappa kyyryjuoksua yliopistolle ja kopiofirmaan.
Novi Sadin yliopisto, Serbia. Kuva: Timo J. Virtanen.
Kummallista kuinka kaupunkien jäsentämismalli kohdallani perustuu joen olemassaoloon. Kokemäenjoen varrelle syntyneenä ja Aurajoen varrella asuneelle tuo enemmän tai vähemmän virtaava vesireitti on kaupunkikuvan fyysinen selkäranka ja valtimo, miksei napanuorakin. Jokea pitkin sisämaahan ja sen avulla ulos maailmalle. Etnografina kiinnostavinta ovat kuitenkin sen kulttuuriset ulottuvuudet, sen yhteys arkielämään, esimerkiksi muistipaikkoihin ja itseymmärrykseen. Monet meistä tuntevat itsensä siinä määrin meri-ihmisiksi, että eivät voi elää ilman suolaista tuoksua. Järvi-Suomesta kotoisin olevat kaipaavat rantasaunaansa tai verkoille. Joki-ihminen voi olla ilman fanaattista korostustakin. Riittää mainiosti, kun kävelee rantapolkua Halisissa ja aistii Kupittaan Saven kadonnen savijunan ja -sillan läsnäolon.
Minulla porilaisuus ja turkulaisuus ovat kummatkin jokitekijöitä. Nahkiaisia pitää saada heti kauden alettua, Kirjurinluodon kunnostettu hiekkaranta herättää etäisiä kuvia sinisistä uimahousuista, Puuvillan ranta sähisee uutta kampuselämää. Monikohan paikallisista tietotekniikan opiskelijoista tietää, että ennen ilma-, maa- ja valokaapelien aikaa kirkkaat puhelinlangat vedettiin joen yli kirkontornista lähellä Puuvillaa sijainneeseen noin 40 metriä korkeaan pylväsrakennelmaan.
Aurajoella puolestaan siniset venetolpat ovat suurimmaksi osaksi historiaa. Pienveneiden tilalle ovat tulleet ravintolalaivat, jokitapahtumat, valaistus ja ympäristötaide. Suomalaisen kulttuurin ikiaikainen väylä toimii urbaanina 24/7 torina. Tosin matka joen alkulähteille kertoo muutakin. Jo mainitsemani ”Halinen rapids” hurmaa lähes salatulla olemassaolollaan. Melkein ydinkeskustassa sijaitseva koski, perhokalastajien paratiisi ja yläjuoksun jokimelojien mahdollisuus. Tosin Hämeen Härkätietä aluksi seuraileva uoma muuttuu vaatimattomammaksi ja syntykuntaansa saapuessaan ikään kuin pyytelee jo anteeksi olemassaoloaan ylitseen astuvalta. Hienompia myllymaisemia, hullumpia keräilijöita ja isompia turpia saa hakea. Henkilökohtainen joki on enemmän kuin yleistietoa. Kiinnostavaa katsoa mitä Tonavan mutkasta saadaan irti, kun pääsen pitämään tiistaina työpajaa kolmannen vuoden arkkitehtiopiskelijoille. Ehkä ei turpaa, mutta se jättiläismäinen kissakala sieltä vielä tulee.