Kenttätöitä, jännittäviä kertomuksia ja idyllisiä jokimaisemia

Reilu kuukausi on jälleen ehtinyt vierähtää harjoittelujaksostani Kerrottu ja koettu Turku –hankkeessa edelllisen blogini jälkeen ja useita työpäiviä Muistihuoneella on takanapäin. Olen iloinen siitä, miten paljon Muistihuoneella on tähän mennessä vieraillut ihmisiä. Aurassa meni jo 1000 kävijän raja rikki ja nyt kävijöitä onkin ollut jo reippaasti yli tuhat. Muistihuoneella on käyty niin nostalgiamielessä tutustumassa näyttelyn vanhoihin, Aurajokiteemaisiin valokuviin kuin antamassa haastattelujakin. Monet ystävälliset tahot, yksityishenkilöt ja järjestöt ovat myös tehneet lahjoituksia Kerrottu ja koettu Turku –hankkeelle. Muistihuoneelle tuotuja lahjoituksia ovat olleet esimerkiksi erilaiset, Aurajoen seutuun liittyvät kirjat, taidekortit sekä taulut.

Taiteilija Anja Hännisen Nautelankosken seutua kuvaavia taidekortteja. Kuva: Anne Simola.

Menneen kuukauden aikana Muistihuone on kiertänyt maaseudun kauniissa jokimaisemissa Aurassa ja Liedossa. Olen ollut Muistihuoneella Auran torilla sekä Liedon kunnantalon luona kuuntelemassa paikallisten asukkaiden jokikertomuksia. Lapsuuden kotipaikkakunnallani Aurassa sain kuulla monia muistoja, jotka liittyivät itselleni tuttuihin paikkoihin, kuten Auran kirkonkulmaan.  Aurassa paikallinen Auranmaan viikkolehti antoi pääkirjoituksessaan myös suurta huomiota Muistihuoneelle kirjoittamalla kulttuuripääkaupunkivuoden positiivisista vaikutuksista, joita Kerrottu ja koettu Turku –hankkeen kaltaiset projektit tuovat koko maakunnan alueelle. Kirjoituksessa todettiin, miten tärkeää on saada säilötyksi Aurajoen merkitystä jälkipolvillekin ja kulttuuripääkaupunkivuoden hankkeiden todettiin myös jo tähän mennessä osoittaneen, että kulttuuriin satsaaminen kannattaa.

Kielitaitonikaan eivät ole kesän aikana päässeet ruostumaan. Muistihuoneella on muutamissa kohteissa vieraillut ulkomaalaisia matkailijoita, joille olen päässyt kertomaan tietoa Aurajoesta sekä esittelemään näyttelyä englanniksi. Oli kiinnostavaa kuulla myös muutamien matkailijoiden kotikaupungin joesta ja sen merkityksestä heille. Ennestään Aurajokea vähemmän tuntevien ihmisten ajatukset Aurajoesta tuovat mielenkiintoista näkökulmaa kertyneeseen haastatteluaineistoon.  Haastattelukieleksi vaihtui kertaalleen myös ruotsi haastatellessani suomenruotsalaista informanttia. Nyt minulla on vielä melko iso pino haastatteluja odottamassa litterointia ja arkistointia. Muistihuoneella kertyneen aineiston arkistoinnin parissa pääsen työskentelemään tiiviimmin sitten syyskuun aikana. 

Kävijä tutustumassa Muistihuoneen vieraskirjaan Aurassa. Kuva: Anne Simola.

Kuluneen kuukauden aikana pääsin hetkeksi irtautumaan Muistihuoneelta myös hankkeen Naisten kaupunki –osuuden maailmaan, kun olin hankkeessa kesän aikana työskennelleen toisen harjoittelijan Miian sekä näyttelynrakentamiskurssilaisen Marjan kanssa kokoamassa Naisäänet soivat – kuuleeko Turku? –näyttelyä Nuorten taide- ja toimintatalo Wimmaan. Näyttelyn olivat suunnitelleet keväällä näyttelynrakentamiskurssia suorittaneet opiskelijat ja sen aiheena olivat turkulaiset naiskuorot sekä kuorolaulun merkitys naisten elämässä. Oli mukavaa vaihtelua päästä työskentelemään näyttelynrakentamisen parissa, josta minulla ei ollut paljolti aiempaa kokemusta. Näyttelyn kokoaminen käytännössä vaikutti vaativan myös tietynlaista kekseliäisyyttä ja mielikuvitusta. Naisten kaupunki –puolella harjoittelijana ollut Miia oli koonnut jo useita Naisten kaupunki- sarjaan kuuluvia näyttelyjä kesän aikana, joten hänen opastuksellaan näyttelynrakennustyöt sujuivatkin organisoidusti ja näppärästi.

Muistihuone puolestaan on saanut näkyvyyttä myös paikallisissa tapahtumissa niin Liedossa kuin Turussakin. Liedossa Muistihuone oli osaltaan mukana Lieto-viikon ohjelmassa, sillä Muistihuone päivysti Liedon kunnantalon pihassa Liedon päivänä 21.8. kunnantalon juhlallisuuksien yhteydessä. Muistihuone pääsi mukaan myös Halisten kaupunginosaviikoille ja Halisissa Muistihuone on vielä yli viikon ajan Halisten kaupunkiosaviikon jälkeenkin.  Syyskuun puolivälissä on luvassa vielä Martin kaupunginosaviikon ohjelmaan osallistuminen, jolloin Aurajokimuistoja tallennetaan Manillassa.

Muistihuoneen kesän kestänyt kierros lähenee pian loppuaan, samoin oma harjoittelujaksoni, jota on vielä muutama viikko jäljellä. On ollut hienoa päästä työskentelemään monipuolisessa hankkeessa, jossa olen saanut paljon käytännön työkokemusta varsinkin kansatieteilijän kenttätöistä haastattelijana ja myös monista muista, erillisistä työtehtävistä. Olen kohdannut monia mielenkiintoisia ihmisiä ja työskennellyt kiinnostavissa ympäristöissä Muistihuoneella pitkin jokivartta. On ollut hyvin ainutlaatuinen tilaisuus päästä osaltaan rakentamaan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa ja tuomaan Muistihuoneella esiin suurempaan tietoisuuteen omassa oppiaineessani eli kansatieteessä tehtyä Aurajoen muistoihin liittyvää tutkimusta.

Muistihuone Turun Vähätorilla heinäkuussa. Kuva: Anne Simola.

Parhaillaan Muistihuone on Halisten S-Marketin luona ja siellä vierailevat tapaavat huoneella päivystäviä kansatieteen ja historian kenttätutkimuskurssia suorittavia opiskelijoita. Halisissa Muistihuone on 7.9. asti ja Aurajokiteemaisia muistojaan on mahdollisuus palautella mieliin myöhemmin vielä Ruskon kirjaston luona 9.-12.9. sekä Turun Manillan luona 14.-18.9.  Vielä siis muutaman viikon ajan kaikki halukkaat ehtivät tutustua Muistihuoneen sisältöön ja kertomaan muistoistaan, joten toivonkin, että muistihuone houkuttelisi vielä useita kävijöitä!

Kategoriassa Kerrottu ja koettu blogi. Pysyvä linkki artikkeliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *