Muistoja kirjakaupasta, kaksosista, koulusta ja kaupungista

Ennen työpajamme alkamista ajattelin, että Naisten Turun Historiapajassa osallistujat kirjoittaisivat muistojaan joidenkin turkulaisnaisten elämästä. Joko omastaan tai mieleensä painuneesta naisesta. Pajassa kuitenkin päädyimme enemmän keskustelemaan muistoista kuin etsimään tietoa ja kirjoittamaan. Kahden vakituisen kävijämme muistelu on ollut vilkasta ja tunnelma rento.

Molemmat vakituiset osallistujat olivat olleet turkulaisia lapsista lähtien. Toinen heistä oli asunut tyttöiässä myös Viipurissa sodan aikana ja ennen sitä. Hän oli käynyt Helsingissä kirjakauppakoulun ja sen jälkeen pitänyt Turussa Uudenmaankadulla  perinteikästä Koulukirjakauppaa. Eläkkeellä oleva kirjakauppias muistaa erityisen mieluisana vanhan talon, jossa hänen kauppansa oli. Kauppaa esittäviä kuvia näyttäessään rouva  kertoi monia muistojaan. Koulukirjakaupan talo on purettu, mikä harmitti muistelijaa ja kuulemma entistä museonjohtajaakin. Talon kruununa kirjakauppias piti kookasta ja koristeellista kattosomistetta, jota sanottiin ”prinsessan kehdoksi”.

Historiapajassa käynyt Ilse Eklund-Eerola omisti Turun Koulukirjakaupan, jonka satavuotispäivän 11.11.1986 kunniaksi Reijo Anttila teki tämän piirroksen.

Toinen pajamme jäsenistä kertoi meille etenkin pitkäaikaisesta, äideiltä tyttärille periytyneestä ystävyyssuhteesta omassa elämässään. Lydia Sirenin ja Elli Saarisen ystävyys alkoi Kerttulin koulussa vuoden 1912 tienoilla. Teimme retken kaupunginarkistoon katsomaan koulun tuolloisia papereita ja näimme sadan vuoden takaisten tyttöjen nimet oppilasluetteloissa ja heidän arvosanojaan. Aikuisina Lydia ja Elli saivat kumpikin tyttäriä jatkaen ystävyyttään. Pajassa Ellin tytär puhui ystävyydestään Lydian kaksosiin Eila ja Terttu Koskeen. Elämänsä Turussa eläneiden kaksosten sisaruussuhde oli läheinen koko heidän elämänsä ajan. Nykyisin kaksosista on toinen elossa. Molemmat ovat tehneet uransa opettajina turkulaisissa oppilaitoksissa: Eila ammattikoulussa ja Terttu opettajakorkeakoulussa.

Eila ja Terttu Koski valmistuivat ylioppilaiksi Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta keväällä 1942. Kuvassa ovat myös kaksosten vanhemmat Lydia ja Viktor Koski.

Pitkäaikaiset ystävykset Elli Lehtimäki (os. Saarinen) ja Lydia Koski (os. Siren) noin 70-vuotiaina 1970-luvun alussa. Yksi pajassamme käyneistä muistelijoista on Ellin tytär. Kaksoset, joista Eila elää yhä ovat Lydian tyttäriä. Ystävyys on jatkunut sukupolvesta toiseen ja jatkuu yhä.

Vakituisten osallistujien lisäksi pajassamme oli lyhytaikaisempiakin kävijöitä. Meillä kävivät taannoisen Turun Vanu -suuryrityksen omistaneen Aline Grönbergin pojantytär sekä toimittaja, joka pyrki selvittämään sisällissodassa kadonneen sukulaisensa kohtaloa. Vuonna 1918 kadonnut nainen oli vajaan kahdenkymmenen ikäisenä kadonnut Eeli Taipale, joka oli tullut Turkuun kotiapulaiseksi, mutta päätynyt puna-armeijan sairaanhoitajaksi Tampereen taisteluun. Eelin viimeinen kirje oli löytynyt vuosikymmeniä myöhemmin suvun hallusta.

Historiapajassa kävi kerran myös pari oman sukuni naista. Toiselta heistä sain kyseltyä Turkuun muuttamisesta. Isotätini kertoi muuttaneensa tänne 1950-luvulla 15-vuotiaana lapsenvahdiksi. Hän sanoi oppineensa tuntemaan pieneltä tuntuneen kaupungin nopeasti, vaikka oli kotoisin paljon pienemmästä kunnasta. Puhuimme sukulaisteni kanssa suosikkipaikoistamme ja turkulaisista naisista. Turun Sanomissa työskentelevä muistelija muisti Irja Ketosen toivotelleen hänelle hyvää huomenta. Sama nainen muisteli Pohjolan kaupunginosaa hyvänä paikkana kasvattaa lapset.

Pajamme keskusteluissa puhuttiin niin sotamuistoista kuin kevyistä sutkauksistakin. Mielleyhtymissä oli hyppyjä menneestä nykyisyyteen ja päinvastoin. Aiheista, joihin  polveilevat keskustelumme Historiapajan aikana  etenivät, olivat naisten arjen historiaa erityisesti muistot kestokuukautissuojista, pyykkituvista, tyttökouluista ja huulten maalaamisesta vanhemmilta salaa. Turkukin oli keskusteluissa esillä rakennuksineen, katuineen ja paikkoineen. Asumisesta puhuttiin paljon, ja kotikaupungin kirkoista virisi muistelua. Rakennuksista nousi puheenaiheiksi ihmisiä, tunnetumpia ja tavallisempia turkulaisia. Kouluaika on kiinnostanut useita muistelijoita, vaikkei se ollut ennalta valittu keskusteluteema. Pajan perusteella voi koulumuistoista yhteenvetona sanoa, että kouluissa syntyy ystävyyssuhteita ja opettajat ja koulurakennukset jäävät oppilaiden mieleen loppuelämäksi.