Kategorian Aurajoen kulttuuriympäristö / Artikkelit / arkisto

Kolmas Aurajoki-aiheinen muistityöpaja Ruskon pääkirjastossa

Ruskon pääkirjastossa järjestettiin keskiviikkona 20.4.2011 klo 13-19 kolmas Aurajoki-aiheista muistitietoa kerännyt muistityöpaja. Sekä Ruskon muistipajan että aiempien 17.3. Turun Kristillisellä opistolla ja 13.4. Liedon kaupungintalolla järjestettyjen muistipajojen taustalla on Turun kulttuuripääkaupunkivuoden Kerrottu ja Koettu Turku -hankkeen Aurajoen kulttuuriympäristö -osahanke. Kirjastossa järjestetyssä muistipajassa vieraili sekä paikallisia ruskolaisia että myös turkulaisia muistelijoita. Heiltä saatiin talteen Ruskoa, Lietoa […]

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Kensuke Shimizu – jokivaloa

Aurajoki kulttuuriympäristönä -hanke on saanut yhteistyökumppanikseen japanilaissyntyisen taiteilijan ja etnologin Kensuke Shimizun (s. 1974). Shimizu on asunut, opiskellut ja työskennellyt Japanissa, Yhdysvalloissa ja Englannissa. Vuonna 2011 hänellä on näyttelyjä mm. Tokiossa, Barcelonassa ja Pariisissa. Parhaillaan hän myös  valmistelee Turun yliopiston etnologian oppiaineeseen urbaania valoa koskevaa väitöskirjaansa. Tapaustutkimuksina ovat Turun ja Tokion kaupungit. Shimizu käyttää kenttätöissään […]

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Aurajokimuistoja eri vuosikymmeniltä Liedon muistipajassa

Liedon kunnantalolla pidetyssä Aurajoki-aiheisessa muistipajassa kerättiin jokeen liittyviä muistoja keskiviikkona 13.4.2011. Aurajoen kulttuuriympäristö -osahankkeen järjestämässä tilaisuudessa keskityttiin Liedon alueen sekä Turun keskusta-alueen Aurajokimuistoihin. Tilaisuus oli osa Liedon kunnan vuoden 2011 Kulttuurikahvila -projektia, jossa järjestetään kuukausittain paikallisten kulttuuritahojen toimesta erilaisia kulttuuritapahtumia. Aurajoki-aiheisia muistoja lähestyttiin työpajaan tuotujen valokuvien sekä pajassa tehtyjen haastattelujen ja mielikuvakarttojen avulla. Osallistujilla oli […]

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Joki-ekskursio Poriin 19.3.2011

Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen Aurajoen kulttuuriympäristö -osakokonaisuus järjesti Kulttuurin tuote ja tuottaminen -kurssin opiskelijoille workshop-päivän Porin Luontotalo Arkissa lauantaina 19.3.2011. Matkalle lähdimme bussilla Turusta, Fennicumin edestä yhdeksältä aamulla ja Poriin saavuimme yhdentoista maissa. Aamupäiväkahvien jälkeen kymmenen opiskelijan ryhmä kokoontui lehtori Timo J. Virtasen opastuksella Luontotalo Arkin luentosaliin hahmottelemaan Aurajokialueen kehittämismahdollisuuksia ja tulevaisuusskenaarioita. Työpajassa Aurajoki […]

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Aurajoki-muistoja talteen Koroisten muistipajassa

Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen Aurajoen kulttuuriympäristö -osakokonaisuus järjesti 12.3.2011 yhteistyössä Koroinen – Turun syntysija -hankkeen kanssa Aurajoki-muistoja tallentavan työpajapäivän Turun Kristillisellä opistolla. Työpajassa hahmoteltiin Aurajoki-muistoja mielikuvakartta (mental map) -menetelmän avulla. Oman Aurajokensa saattoi hahmotella tyhjälle paperille ja käytössä oli myös valmiita karttapohjia. Huhtikuussa Aurajoki-teemaisia muistipaja-päiviä järjestetään Liedossa ja Ruskolla. Tervetuloa!

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Ajatuksia Ihmisen joki -seminaarista

Ihmisen joki -seminaari joesta, muistamisesta ja kaupungista kokosi Turun vesilaitosmuseoon joukon alan asiantuntijoita ja asiasta kiinnostuneita kuulijoita perjantaina 14.1.2011. Seminaari oli kulttuuripääkaupunkivuoden lähtölaukaus jokityölle, ja sen järjestivät Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen Kerrottu ja koettu Turku -hanke yhteistyössä Porin kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman, Aurajokisäätiön sekä Turun vesiliikelaitoksen kanssa. Päivän mittaan seminaari tarjosi […]

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Dear waters – Focus on the Urban River in Szeged and Turku

Turun yliopiston kansatieteen lehtori Timo J. Virtasen kansainvälistä jokitutkimuksta avaava artikkeli Dear waters – Focus on the Urban River in Szeged and Turku teoksesta Olvasó – Studies in Honour of Gábor Barna on His 60th Birthday (Szaged, 2010) on luettavissa sivuillamme pdf-tiedostona.

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Aurajoen merkitys Turun kaupunki-identiteetille

Turun kaupungin läpi virtaava Aurajoki on kautta Turun historian ollut merkittävä osa turkulaista kaupunkikuvaa ja kaupunki-identiteettiä. Olen tarkastellut Pro gradu –työssäni niitä erilaisia tapoja, joilla joki on osa kaupunkikeskustaa ja joilla se sekä nyt että menneisyydessä on vaikuttanut kaupungin syntyyn ja paikallisen kaupunkikulttuurin kehittymiseen. Tutkimusalueeksi opinnäytetyössäni muodostui kaupunkialue, eli joen kulkema matka Halistenkoskelta alajuoksulle Turun […]

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Aurajoen muisti – kenttätyökurssi 2010

Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen Aurajoen kulttuuriympäristö -teemaan liittyy etnologisia kenttätutkimuksia, joita toteutetaan esimerkiksi opiskelijavoimin tehtävien kenttätöiden avulla. Kansatieteen ja historian yhteinen jokiaiheinen kenttätutkimuskurssi järjestettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2010. Aurajoen partaille kertyi viikoksi kymmenkunta opiskelijaa harjoittelemaan etnologista kenttätutkimusta. Joukossa vierailevina jäseninä olivat kansatieteen jatko-opiskelija Kensuke Shimizu ja vaihto-opiskelija Valon Skhodra Kosovosta. Ohjaajana toimi kansatieteen lehtori […]

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti

Urbaania kansatiedettä Tonavan rannalla

Lehtori Timo J. Virtanen luennoi viime keväänä serbialaisille opiskelijoille mm. teemasta joki ja ihminen. Paikkana oli Novi Sadin yliopisto Vojvodinassa Tonavan rannoilla. Virtanen vieraili Novi Sadissa EU:n rahoittamassa JoinEU-SEE -liikkuvuusohjelmassa.

Kategoriassa Aurajoen kulttuuriympäristö » Artikkelit. Pysyvä linkki artikkeliin. | Kirjoita kommentti