Alkumatkasta, Åbo Akademin rakennusten paikkeilla yritän mennä ihan rantaan, mutta sepä ei käykään niin helposti. Penger on liian jyrkkä ja niljakkeiden lehtien vuoksi meinaan lentää pyllymäkeä vettä kohti. Åbo Akademin alue on siistiä.
Sillan alusta taas on hämärä, ei mitenkään miellyttävä paikka. Sillanalusen viihtyvyyteen ei ilmeisesti ole panostettu, tuntuu, että pikemminkin unohdettu, kun vertaa sillan koristeellisiin kaiteisiin ja rappusiin, jotka nousevat ylös sillalle. Sekä sillanalus että sen jälkeinen hylätty talo, on molemmat töhritty erilaisilla iskulauseilla, muutamilla piirroksilla ja epämääräisillä sotkuilla. Itse asiassa kaikki on töhritty, seinät, liikennemerkit, myös ”mahdottomat” paikat, jotka pistävät miettimään, että miten tuonnekin on päästy. Eniten hämmästyn, kun huomaan, että jopa puunrungossa on töherrys. Ilkivalta ei siis kohdistu vain ihmisen rakentamaan. Talon lähettyvillä puusto on tiheää eikä joelle näe kovin hyvin. Puusto vaikuttaa myös valoon, on selvästi hämärämpää ja suljetumman oloista. Tuntuu epämiellyttävältä kohdata yksittäisiä vastaantulijoita. kohdissa, joissa on enemmän ihmisiä näkyvillä yhtä aikaa, tuntuu mukavammalta.
Jokikadun kiinteistö
Graffiteja.
Rautatiesillan alla tuoksuu terva. Toivon, että sattuisi menemään juna, niin voisin ihmetellä, miltä tuntuu seistä samaan aikaan sillan alla. En kuitenkaan jää pidemmäksi aikaa odottelemaan. Kipuan ylös ottamaan kuvia sillasta ja siihen rautatien laitaan aidatusta kävelijöille ja pyöräilijöille tarkoitetusta kaistasta. Viime kesänä pyöräilimme Eemelin kanssa siitä. Jännitti vähän kumpaakin, kun juna viuhahti ohi.
Opiskelijatalojen alkamisen jälkeen näkymä joelle on avoimempi. Vastaranta vaikuttaa hyvin paljon vaikutelmaan koko matkan Halistenkoskelle asti. Esimerkiksi viljasiilot ovat olennainen osa maisemaa. Toisaalta vastaranta luo aikamoisen kontrastin uusille rakennuksille. Huomaan, että selkeä, uusi rakenne tuntuu turvallisemmalta, vaikkakin ”hengettömämmältä”. Rakennustyömaa on eloisa, täynnä erilaisia ääniä ja työntouhuisia ihmisiä. Työmaalta tuleva musiikki saa olon yllättävän rennoksi. Huomaan ajattelevani, että yleensäkin musiikki, varsinkin kesällä, tekee rennon vaikutelman, esimerkiksi kaupungilla. Caribian paikkeilla on isohko laituri. En ole ennen huomannut sitä. Mikäköhän tarkoitus sillä on?
Havaintokävelyllä Aurajoen varrella.
Kaupungin viljelypalstat ovat herttainen näky. Rannan puolelle hiekkatietä ollaan parhaillaankin istuttamassa puita. Ajattelen joskus lukemaani siitä, että ihmiset pitävät ”kahlittua”, siistittyä luontoa turvallisempana ja miellyttävämpänä kuin ”villiä”. Tämän vaikutelman huomaan itse, kun vertaan aiempaa tiheämpää, vapaammin kasvanutta kohtaa huollettuun. Ihmisen jälki on tehnyt alueesta mukamas luonnollisemman ja harmonisemman. YO-kylän pätkään on selvästi panostettu ulkoilualueena. Tulee luonto keskellä kaupunkia -vaikutelma. Vastarannan ”maalaistaloidylli” näyttää kauniilta. Koroisten risti tuo tunteen historian läsnäolosta. Ihan rannassa on ihmisten tuomia tuoleja ja jakkaroita, joilla kai istuskellaan kalastamassa ja tuijottelemassa joelle.
Kenttätöiden informantti kitkee viljelypalstaansa.
Kun saavun Halistenkoskelle, tulee vahva tunne siitä, että tulen kotiin. Lokit kirkuvat. Koskella on jälleen joku innokas valokuvaaja.
Halistenkoskea.
Koko matkan reitillä kulkee tasaisesti ihmisiä. Ensin ajattelen, että kaiken ikäisiä, mutta lapsia ei tähän aikaan ollut, kuin ihan pieniä vaunuissa. Muuten on lenkkeilijöitä, koiranulkoiluttajia ja kasseista päätellen kauppareissulaisia. Yleensäkin kokemukseni mukaan kaikkia näitä on liikkeellä pitkin päivää, säästä huolimatta.
Saija Mäkinen teki havaintokävelyn 24.5.2010 osana Aurajoen muisti -kenttätyökurssia.