Ihmisiä jokirannassa viettämässä aikaa perheineen ja ystävineen. Mies kalastaa, joku ehkä uskaltautuu uimaan. On vehreää, täällä viihtyvät eläimetkin. Joenvartta reunustavat talot. Kauempana voi nähdä padon tai sillan. Jokilaivoilta ei ole pitkä matka satamaan.
Tämän kaiken voisi nähdä Aurajoen varrella, mutta näissä muistoissa ei ole kyse Varsinais-Suomesta. Näiden näkymien siivittäminä matkustamme Atlas-vuorten jokilaaksoihin, Mekong-joen (Cuu Long) suistoihin, Tigrisin (Dijlah) ja Eufratin (al-Furāt) jokisuulle sekä Shabelle-joen (Webi Shabeelle) maisemiin.
Viikkomme alkoi mielenkiintoisella tavalla, kun saimme Kerrottu ja koettu Turku -hankkeen Aurajoenkulttuuriympäristö -osakokonaisuuden puitteissa aloittaa maanantain 23.5. tallentamalla jokimuistoja muualta maailmasta. Yli kymmenen maahanmuuttajanaista oli saapunut Halisiin Opetuskoti Mustikkaan kertomaan meille joestaan.
Tilanne oli molemmin puolin jännittävä, sillä informanttien lisäksi emme itsekään tienneet, mitä odottaa. Naiset lähtivät kuitenkin ennakkoluulottomasti toteuttamaan pyyntöämme ja taiteilivat paperille jokinäkymän omasta kotimaastaan. Jo taltioiduille Aurajokimuistoille saimme vertailukohtia niin Irakista, Iranista, Marokosta, Vietnamista kuin esimerkiksi Somaliasta. Muutama piirsi pyynnöstämme myös Aurajoen.
Piirtäminen osoittautui hedelmälliseksi toimintatavaksi. Vaikka yhteistä kieltä ei aina löytynyt, oli tapaaminen hyvin antoisa. Mielenkiintoista oli huomata, kuinka kotikaupungin joki herätti naisissa huomattavasti enemmän tunteita kuin Aurajoki – siitä huolimatta, että monet olivat asuneet Turussa jo useamman vuoden. Hyvinkin erilaisista piirroksista huolimatta vaikuttaisi siltä, että tavat joilla jokea hyödynnetään, ovat varsin samankaltaisia eri puolilla maailmaa. Meidän jokeamme peittää osan vuodesta jää, emmekä voi poimia tuoretta appelsiinia Aurajoen rannan puusta. Voimme kuitenkin virkistäytyä joella aivan kuten ihmiset Irakissa tai Somaliassakin. Joki koetaan voimavaraksi niin meillä kuin muualla.