”Kerrottu ja koettu” -hankkeen Aurajoki-osuus sai jälleen uusia kansainvälisiä kontakteja, kun kansatieteen lehtori Timo J. Virtanen ja hanketyössäkin mukana olleet opiskelijat Nora Tarmio, Saara Santanen ja Tom Strömsten osallistuivat Unkarissa Szegedin yliopiston etnologian ja antropologian oppiaineen järjestämään seminaariin ”SemEthnoSz – 10th International Seminar for students in Ethnology”. Kesäisen kenttäkurssin pitopaikkana oli Segedin lähistöllä sijaitseva kaunis Szentesin jokikaupunki.
Isäntälaitoksen järjestelyistä vastasi Dr. Laszlo Mód, joka yliopiston lisäksi työskentelee myös Szentesin kaupunginmuseossa. Kurssiviikolle osallistui opiskelijoita Unkarin ja Suomen lisäksi Romaniasta (Kolozsvár) ja Kroatiasta (Zagreb) ja ryhmän kokonaisvahvuus oli 18 henkeä. Alkuesitelmien joukossa kuultiin turkulaisten yhteisesiintyminen, joka painottui ”Turku 2011 kulttuuripääkaupunki” -teemaan ja allekirjoittaneen toimesta edelleen tarkemmin Muistihuoneen ajatukseen jokivarren kenttätyökaluna. Vaikka lähtökohtana oli 2011-ajattelu, pystyivät opiskelijamme puheenvuoroissaan hyvin kontraamaan koko kulttuuripääkaupungin ajattelumallia ja tuomaan esiin myös arjen, vastakulttuurin ja vapaan kulttuuritoiminnan teemoja. Alkupuheenvuoroista mieleen jäävin oli ehdottomasti Zagrebin kauppakatujen ja suljettujen liikkeiden tilannetta talous- ja urbaanin antropologian, visuaalisuuden ja etnografian avulla yhdistelevä Bojan Muckon esitelmä.
Varsinainen kenttätyöskentely tapahtui temaattisissa ryhmissä siten, että pääpaino asetettiin kaupunginosien (Felsopart, Alsopart, Kisér) identiteettiin, keskuspuistoon (Kossuth Tér) ja lähikylän (Lapistó) markkinoihin. Haastattelujen, pienimuotoisten kyselyjen, havainnoinnin ja kognitiivisen kartoituksen avulla talletettiin pikkukaupungin ”henkeä”. Allekirjoittanut pyrki opiskelijoiden ohjauksen ohella hahmottamaan urbaanin rakenteen detaljeja ja syvyyttä sekä erityisesti jokikulttuurin (Kurca, Tisza) osuutta kaupungissa. Kylpyläkaupunkina tunnettu Szentes on jättänyt keskustajokensa paljolti hyödyntämättä, mutta kurssilaisille rannat toki kelpasivat palaverien pitopaikaksi. Museokin on vasta viime aikoina alkanut tallentaa Dr. Módin toimesta jokiin liittyvää arkielämän muistitietoa ja esineistöä.
Kenttäviikon aineistot kootaan myöhemmin artikkeleiksi ja julkaistaan Szegedin laitoksen toimesta. Osa kuva-aineistosta on jo nähtävissä Facebookin kautta. Kokonaisuudessaan hankkeen toiminta ja Muistihuoneen konseptio herätti laajaa kiinnostusta ja samalla opiskelijamme pystyivät tutustumaan eri maiden kenttätyötapoihin. Toivottavasti aineistot tuottavat opinnäytteiden aiheita ja kontaktit esimerkiksi vaihtohakemuksia.