Naisten kaupunki -näyttelyt kesällä 2011

Eri-ikäiset turkulaiset naiset kokoontuivat syksyllä 2010 muistelemaan kaupunkiaan. Muistelupajat kokoontuivat kahdeksan eri teeman alla yhteensä noin 40 kertaa. Pajojen vilkas keskustelu nosti esille runsaasti muistoja, jotka arkistoitiin Turun yliopiston Kultut-arkistoon.

Kaupungin naisten äänet heräävät uudelleen henkiin kesän 2011 aikana toukokuun alusta elokuun loppuun asti toteutettavissa näyttelyissä. Näyttelyiden yhteydessä järjestetään viikoittain muistelukävelyitä ja muita muistelutapahtumia, joihin toivotetaan tervetulleiksi uusia, innokkaita muistelijoita.

Turun yliopiston kansatieteen ja historia-aineiden opiskelijat koostavat kevään kuluessa muistelupajojen aineistosta kuusi näyttelyä. Näyttelyissä pääsee kurkistamaan Turkuun sellaisena kuin muistelupajojen naiset sen muistavat. Mukana on aitoa muistelupuhetta esinein ja kuvin elävöitettynä.

Näyttelykierroksen teemat ja aukioloajat:

Mistä on akateemiset naiset tehty?
Turun yliopiston päärakennuksen aula, Yliopistonmäki
Näyttely on avoinna 3.-12.5.2011 klo 8-19.
Muistelukävely keskiviikkona 12.5.2011 klo 17.30.

Päivänvaloa Heidekenillä
Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3
Näyttely on avoinna 17.5.-26.5.2011 ma, ti, to ja pe klo 8-16, ke klo 8-18 sekä la ja su klo 11-14. Muistelutapahtuma järjestetään lauantaina ja sunnuntaina 21.-22.5.2011 klo 11-14.

Tyttöjen Turku – nuoruuden raja
Ilpoisten kirjasto, Lauklähteenkatu 13
Näyttely on avoinna 31.5.-9.6.2011 ma klo 13-19, ti-ke klo 10-19, to-pe klo 10-16.
Muistelukävely keskiviikkona 8.6.2011 klo 17.

Vanhasta uutta – kierrätystä ja luovuutta kahdella vuosisadalla
Martin kulttuuriolohuone, Stålarminkatu 3
Näyttely on avoinna 14.6.-30.6.2011 ti-pe klo 14-20, la klo 11-18. Juhannuksena suljettu.
Muistelutapahtuma keskiviikkona 22.6.2011 klo 17.

Tamburiinin tahtiin – muistoja tyttöjen koululiikunnasta
Nummen kirjasto, Töykkälänkatu 22
Näyttely on avoinna 5.-22.7.2011 ma-ke klo 13-19, to-pe klo 11-16.
Muistelukävely keskiviikkona 13.7.2011 klo 17.

Kaupungin ääni – naiskuorojen sointuja Turussa
Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma, Aurakatu 16
Näyttely on avoinna 17.8.-1.9.2011 klo 9-20.
Muistelutapahtuma keskiviikkona 24.8.2011 klo 17.

Näyttelyihin ja muistelutapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy.
Lämpimästi tervetuloa!

Kategoriassa Naisten Kaupunki » Tiedotteet. Pysyvä linkki artikkeliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *