Date: Thu, 06 Oct 1994 17:30:17 -0500 (CDT) From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> To: H-verkko <H-VERKKO@sara.cc.utu.fi> Subject: Historiankirjoitus ja Vihreet (fwd)
---------- Forwarded message ---------- Date: Wed, 5 Oct 1994 20:21:31 +0200 (EET) From: Marko Hamilo <hamilo@cc.helsinki.fi> To: ylevi-listajakelu <ylevi@clinet.fi> Subject: Historiankirjoitus ja Vihreet
"Koijärven tapahtumat olivat alku vihreälle liikkeelle, joka puolueeksi järjestäytyneenäkin on tukenut suoraa toimintaa, kuten Lapin koskemattomien erämaiden ja Suomenselän sekä Kainuun aarnialueiden hakkuiden vastustamisliikkeet osoittavat. Vihreiden myötätuuli on vetänyt puoluevirkailijoiksi ja johtopaikoille runsain mitoin pettyneitä taistolaisia, muita kommunisteja sekä vasemmistolaisia. Vihreä liitto tukee ohjelmissaan luonnonsuojelua markkinatalouden pohjalta."
Suomen historia. Osa 9. Koiviston aika, s. 27. W&G 1992
Kirjoittaja valt.lis Lauri Haataja.
Tällaista myyttiä elättelevät myös HYY:n kokoomuspojat. Missä nuo "runsaat mitat" taistolaisia oikein luuraavat (tov. Hassi ei vielä täytä "runsaita mittoja")?
Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, irtaantuminen opiskelijataistolaisuuden kollektivismista tapahtui aika yksilöllisesti. Joku kokeili feminismiä, joku alkoholismia. Joku ehkä oli dialogissa vaihtoehtoliikkeiden kanssa ja projisoi siihen SOLlin murtamia toiveitaan. (Ks. esim. Matti Hyvärisen Viimeiset taistot -väitöskirja) 80-luvun yhteiskuntakriittisen diskurssin muotoutumisessa "pettyneillä taistolaisilla, muilla kommunisteilla ja vasemmistolaisilla" varmaan oli oma roolinsa. Kokonaan toinen asia on väittää heidän olevan organisaatioiden operatiivisessa johdossa. Jos joku onkin johtopaikoilla, hän lienee ollut tuota myötätuulta mukana puhaltamassa. Vai?
Osaksi tuollainen historiankirjoitus on varmaankin ihan tarkoitushakuista. Sille antaa kuitenkin ihan liikaa maaperää se, ettei vihreillä ole oikein jäsentynyttä käsitystä omasta historiastaan, liikkeen itsereflektio ei oloe kuulunut perinteisiin. Tulkintojen tyhjiö on kuin sotilaallinen tyhjiö, jos ei ole omaa niin sitten tulee vieras.
Muistelkaa, sedät!
Nimim. 11v Koijärven aikoihin
Marko Hamilo
marko.hamilo@helsinki.fi *********************************************************************
Tata Marko Homilon kontribuutiota voisi kayttaa lahtokohtana teemalle, jota olisi mielestani myos syyta pitaa osana historian metodikirjan topiikkaa. Mihin historiallista tietoa oikein voi kayttaa ja milla ehdoilla? Onko silla esim. vihreille mitaan muuta annettavaa kuin pelkka ideologinen legitimaatio - ts. turvallisuuden tunteen luominen ja tukeminen kertomuksellisen jatkuvuuden rekonstruktion kautta? Vai voisiko historialla kaikesta narratiivisuudesta huolimatta olla myos jokin kriittinen ja orientoiva funktio? Ja jos on, niin miten ihmeessa se on mahdollista? Eiko esim. Anne Ollilan kritiikki Kortteisen kirjaa kohtaan implikoi, etta kertomusten rekonstruktio sinansa voi jaada tietynlaisen "toistamisen" tasolle?
Nama kaikki ovat kysymyksia, jotka mielestani kuuluvat historian esittamiseen (perinteisesti historioitsijat ovat tehneet aina eron esittamisen ja tutkimisen valilla, viime vuosikymmenina se on vain paassyt unohtumaan) eivat niinkaan sen tutkimiseen. Mutta silti ne olisi syyta pitaa akateemisen historiallisen ajattelun piirissa. Eiko Lauri Huotajan ongelma juuri merkitse, etta inttamalla vain vastaan: eivat ne ole entisia taistolaisia, ei voiteta mitaan, koska kysymys on juuri siita miten tiettya historiallista argumenttia on kaytetty (ja kaytetaan yha) julkisesti. Emmehan voi kiistaa mm. sita, etta Huotaja on tehokas argumentissaan. Hanhan tiivistaa siina yhteen lauseeseen yleisen mielipiteen. Mutta lisaksi siina nayttaa olevan jotain muita historiallisia kvaliteetteja ja ennen kaikkea narratologisia kvaliteetteja, mm. jatkuvuus vahemmistokommunistien ja vihreiden valilla. Kaikkia naita ongelmia olisi syyta analysoida ja onkin mm. didaktisessa kirjallisuudessa, mutta sen lisaksi ne olisi syyta palauttaa itse kulttuuritieteellisen tiedonmuodostuksen ytimeen. Niin, miksi ei voitaisi puhua mm. sosiologisesta esittamisesta ja sosiologisesta tutkimuksesta.
Heikki Lempa