Date: Wed, 12 Oct 1994 16:45:21 +0200 From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> To: H-verkko <H-VERKKO@sara.cc.utu.fi> Subject: Re: Historiankirjoitus ja Vihreet (fwd)
On Wed, 12 Oct 1994 HANRUONA@FIRIEN.BITNET wrote:
>
> teoria, jota on kutsuttu mekanismiselityksiksi. Lyhyesti: selittäminen ei ole
> deduktiivinen argumentti vaan sen jossain määrin yleisen mekanismin kuvaus,
> jonka tuloksena selitettävä ilmiö tuotetaan.
> (2) Jos narratiivi ja covering law asetetaan jotenkin vastakohdiksi, on kysymys
> siis selittämisestä. Asiallisesti Heikki siis argumentoi:
> (i) historiatieteellinen argumentaatio on narratiivista;
> (ii) narratiivi ei ole koskaan selittävää;
> (iii) historiatieteellinen argumentaatio ei ole selittävää.
> Olen eri mieltä premissistä (ii): kertomalla tarina voidaan selittää -- tämähän
> on aivan ilmeistä sekä arkielämässä että historiantutkimuksessa. Kun tarina on
> selittävä siihen sisältyy yleensä ajatus selittävästä mekanismista,
> narratiivisissa selityksissä sitä ei vain aina eksplikoida. Asiaa käsitellään
> lyhyesti esimerkiksi chicagolaistutkija Jon Elsterin kirjassa Nuts and Bolts
> for the Social Sciences (ja vähän pitemmin väitöskirjassani).
Kun puhutaan historiallisesta selittamisesta, olen pluralisti. Historioitsijat selittavat lukemattomin eri tavoin: deduktiivisesti, induktiivisesti, loogisesti (kasitteellinen eksplikaatio), praktisesti, mekaanisesti ja narratiivisesti ynna lukemattomin muin tavoin, joita kaikkia edes ei viela ole identifioitu.
Huomautukseni ei kuitenkaan koskenut sanan tiukassa mielessa selittamista vaan kertomuksellisuuden merkitysta yleensa historiankirjoittamisessa. Jorn Rusenilla ja Frank Ankersmitilla (Narrative Logic) on hyvat analyysit tassa suhteessa. Voidaan erottaa kolme tasoa, joilla kertomuksellisuus aktualisoituu historiassa: 1) ontologinen taso (objektien identifiointi on usein juuri sen ominaisuuksien luettelemista tietyssa jarjestyksessa)
2) selityksellinen taso (objektien suhteita voidaan kuvata kertomalla joko miten ne seuraavat toisistaan (tata kai olisi mekanismikertomus) tai vain miten "ne liittyvat tai uppoavat samaan kertomukseen")
3) pragmaattinen taso (kertomuksellisuus tuottaa historialliselle tiedolle sen koherenssin, joka on valttamatonta sen tajuamiseksi ja levittamiseksi).
Ns. covering law -keskustelussa ja vielakin yhteiskuntatieteellisessa keskustelussa vain taso 2) on saanut huomiota osakseen. Kuitenkin tiedamme, etta mm. deduktiivinen selittaminen (taso 2)) ja yhteiskuntasuunnittelu (taso 3)) ovat usein kayneet kasikadessa. Kysyn: haluammeko me sellaista tieteen pragmatiikkaa, jota mm. deduktiivisen selittamisen malli (Hempel) implikoi? Ja toiseksi: jos hyvaksymme narratiivisen selityksen, niin implikoiko se ehka toisenlaisen tieteen pragmatiikan kuin deduktiivisen selittamisen malli? Enta: onko talla jotain seurauksia yhteiskunnallisen suunnittelun ja tieteellisen toiminnan valisen yhteyden kannalta?
Heikki Lempa