Date: Thu, 10 Nov 1994 08:29:08 +0200 (EET) From: Janne Kalevi Tunturi <jantun@utu.fi> To: H-VERKKO@sara.cc.utu.fi Subject: kirjapainokirja
Luin syksyn kuluksi kirjan, joka saattaisi kiinnostaa joitakin H-VERKON seuraajia.
Kyseessa oli Elisabeth L. Eisensteinin Grub Street Abroad: Aspects of the French Cosmopolitan Press from the Age of Louis XIV to the French Revolution (Clarendon Press, Oxford 1992). Se on jatkoa tekijan aikaisemmin julkaisemalle kaksiosaiselle teokselle The Printing Press as an Agent of Change (1979) ja perustuu vv. 1989-90 Lyell Collegessa pidettyihin luentoihin.
Eisensteinin perustavana ajatuksena on, etta useimmat 1600- ja 1700- lukujen kustantajat toimivat samoin kuin muutkin ajan merkantilistisessa maailmassa voittoa tavoitelleet liikemiehet, mutta etta heidan vaikutuksensa aikakauden intellektuaaliseen elamaan oli ratkaisevaa. Han keskittyy ranskaksi maan rajojen ulkopuolella painettuihin kirjoituksiin ja kuviin - lahes kaikki jalkikateen merkittavina pidetyt valistusfilosofien teokset Montesquieun Persialaiskirjeista (1721) d' Holbachin Systeme de la Natureen (1770) oli julkaistu muissa maissa.
Viiteen osaan jaetussa tutkimuksessa Eisenstein kasittelee ensin kirjapainojen verkoston syntymista Ranskan rajojen laheisyyteen. Perustajia olivat usein karkotettamisestaan politisoituneet hugenotit. Sitten ovat vuorossa biblioteques-julkaisut: kirjan muodossa ilmestyneet kirjoitusten kokoelmat, joita toimittivat (usein protestanttiset) kapinalliset kuten Pierre Bayle ja Jean de Clerc.
Yksi luku on omistettu Prosper Marchandille, arvoitukselliselle bibliofiilille ja kustantajalle, jonka v. 1740 ilmestynyt kirjapainon varhaishistoria on edelleen tarkea lahde. Marchand oli ennen kaikkea kuvien painaja, ja hanen vaiheistaan kertoessaan Eisesntein tulee kirjoittaneeksi vahan tutkittuun painokuvien historiaan tarkean lisaluvun.
Kasiteltyaan lyhyesti eraita muita painajia (kuten Marc Michel Ray) ja heidan asiakkaitaan (kuten Voltaire) Eisenstein siirtyy lopuksi kirjallisen proletariaatin pariin. Tassa ehka teoksensa mielenkiintoisimmassa osassa han kritikoi Robert Darntonin arvostettua The Literary Underground of the Old Regime -tutkimusta (1982). Darnton esitti valistusajan lopun kirjallisen maailman koostuneen paaosin valtion palkitsemasta mandariinialymystosta, kurjuuteen vajonneesta kirjailijoiden enemmistosta ja vain omaa voittoa pyytaneista kustantajista.
Eisensteinin mukaan Darntonin on antama kuva on hyvin kyseenalainen. Oli olemassa myos asiastaan innostuneita kustantajia (em. luvuissa han on heista kirjoittanut), eivatka kirjailijat jakautuneet luokkiin yhta yksinkertaisesti kuin Darnton vaittaa. Itse asiassa Eisensteinin mielesta suurin osa kirjailijoista kuului keskiluokkaan, joka tuli toimeen useita toita samanaiakisesti tekemalla. Koko kasite Grub Street sopi Ranskaa paremmin Englantiin, jossa ammattikunnan olot olivat huonommat.
En vaita, etta Grub Street Abroad olisi kaanteentekeva tutkimus, mutta kaikkien kunnon kirjojen lailla se sisaltaa yllatyksensa. Itselleni esimerkiksi oli uutta, etta Gutenberg ja kirjapaino olivat niin glorifioituja jo 1700-luvulla. Jopa Ranskan kansalliskonventissa vaadittiin 1792 Gutenbergin jaannosten siirtamista Pantheoniin. Useasti ainakin ranskalaisessa tutkimuksessa on ollut se kasitys, etta mainzilaisen arvo nousi vasta 1800-luvulla saksalaisen nationalismin myota.
Eisensteinin teos on jo sinansa mielenkiintoinen, mutta sen haastavuutta lisaa hanen epaileva asenteensa, paitsi Darntoniin, myos Jurgen Habermasin Der Strukturwandel der Offentlickeitissa (1961) esittamaan kirjallisen (kriittisen) julkisuuden kasitteeseen. Habermasin esityksessa Ranskassa oli oma julkisuutensa, Englannissa omansa jne. Habermas ei tata korosta, mutta sama lahtokohta on ollut myos myohemmissa esityksissa 1700-luvun julkisuuden toiminnasta (esimerkiksi Craig Calhounin toimittamassa kokoelmassa Habermas and the Public Sphere, 1992). Eisensteinin mukaan ranskaa kirjoittanut ja lukenut maailma saattoi muodostaa yhden isomman kirjallisen julkisuuden alueen.
Darnton kuitenkin on, Roger Chartierin ohessa, Eisensteinin arvostelun todellinen kohde: he ovat yksipuolistaneet kuvaamme 1700-luvusta yrittaessaan painvaistaista. Luodessaan uutta tulkintaa valistuksesta he ovat pitaneet katseensa niin visusti se populaareimmissa muodoissa, etta ovat hukanneet muun. Silti he ovat vaittaneet saavuttaneensa entista taydemman kuvan. Kuitenkin esim. Darnton on trivialisoinut ja yksinkertaistanut L'ancien regimea keskittyessaan ilmapallopurjehdusten ja mesmeristien suosioon, mutta unohtanut sen mita oli toisaalla.
Nain siis Eisenstein. Hanen vaitteensa kuulostavat vanhakantaisilta, mutta mielestani esilleotettu kysymys on tarkea. Eisenstein nakee ja kirjoittaa historiaa omasta "perinteisesta" nakokulmastaan, jossa ei esimerkiksi kajota kirjojen reseptioon tai lukemisen historiaan. Silti tamankin tutkimuksen antama kasitys aiheestaan on monasti monipuolisempi (vaikka vahemman relativistinen?) kuin Darntonin teosten. Kummankin kaltaisia lukee mielellaan.
Janne Tunturi Date: Thu, 10 Nov 1994 06:51:50 -0600 (CST) From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> Reply to: h-verkko@sara.cc.utu.fi To: H-verkko <H-VERKKO@sara.cc.utu.fi> Subject: Re: kirjapainokirja
Kiitokset tasta valistusviestista. Aihe ei ole kiinnostava ainoastaan valistustutkimuksen vilkkauden takia vaan myos siksi, etta 1700-luku selvemmin kuin ehka mikaan muu aikakausi kuvastaa historiankirjoituksen uusia linjanvetoja yleensakin.
On Thu, 10 Nov 1994, Janne Kalevi Tunturi wrote:
> Ranskassa oli oma julkisuutensa, Englannissa omansa jne. Habermas ei tata
> korosta, mutta sama lahtokohta on ollut myos myohemmissa esityksissa
> 1700-luvun julkisuuden toiminnasta (esimerkiksi Craig Calhounin
> toimittamassa kokoelmassa Habermas and the Public Sphere, 1992).
> Eisensteinin mukaan ranskaa kirjoittanut ja lukenut maailma saattoi
> muodostaa yhden isomman kirjallisen julkisuuden alueen.
En oikein ymmarra mihin tama syytos kohdistuu. Ainakaan Habermasin alkuperaisessa tekstissa ei puhuttu vain julkaisutoiminnasta, lehdistosta ja kirjankustannuksesta. Itse asiassa Habermasin intressi oli toisaalla. Kirjallisen julkisuuden kasite, joka erityisesti sopii 1700-luvun maailman kuvaukseen, oli erityisesti poliittisen historian kasite. Se avasi nakokulman siihen tapaan, jolla radikaalisti epa- ja esipoliittisessa maailmassa tehtiin politiikkaa. Lehdisto oli tahan vain yksi valine, eika useinkaan tarkein. Sen sijaan 1700-luvulle adekvaatimpia julkisuuden ilmaisuja olivat kahvihuoneet, kirjallisten yhdistysten lokaalit, salongit, salaseurojen istunnot ja kirjeenvaihto. Itse asiassa juuri tasta syysta minua viehattaa erityisesti Darntonin memsmerismi-kirja. Kissojen massamurha sen sijaan on vain hauska, mutta itse asiassa avaa vain hyvin vahan uutta nakokulmaa alempien luokkien epapoliittiseen politiikkaan. Aihe on selvasti liian kapea ja Darnton on joutunut selvasti pakottamaan sita. Parempi kirja on Michael Sonnenscherin ranskalaisten hatuntekijoiden maailmasta.
> yrittaessaan painvaistaista. Luodessaan uutta tulkintaa valistuksesta he
> ovat pitaneet katseensa niin visusti se populaareimmissa muodoissa, etta
> ovat hukanneet muun. Silti he ovat vaittaneet saavuttaneensa entista
> taydemman kuvan. Kuitenkin esim. Darnton on trivialisoinut ja
> yksinkertaistanut L'ancien regimea keskittyessaan ilmapallopurjehdusten
> ja mesmeristien suosioon, mutta unohtanut sen mita oli toisaalla.
En oikein ole samaa mielta Eisensteinin ja Janne Tunturin kanssa. Pitaa paikkansa, etta kyseisessa kulttuurihistoriallisessa tavassa kirjoittaa on paljon "mainosmiesten keksimaa" (kuten kissojen massamurhissa). Tama ei kuitenkaan kokonaan himmenna ainakaan yhden kultajyvan kimmellysta. Darntonin nuoruudenteos mesmerismista ei ole populaarikulttuuria, joka kuvaisi jotain "alempaa" ja arkipaivaisempaa jattaen "ylemman" ja poliittisen tai filosofisen leijumaan ilmaan. Darntonin argumentti yksinkertaisesti on, etta mesmerismi oli tarkea muoto harrastaa radikaalia politiikkaa olosuhteissa, jossa politiikka ja politikointi ei ollut sallittua alamaisille/kansalaisille tai se oli tiukasti valvottua. Saksan 1700-luvusta tama tarkoittaisi: joka on lukenut vain Immanuel Kantia, ei ole ymmartanyt Saksan valistuksesta yhtaan mitaan. Sen sijaan tutustuminen salaseuroihin, Lavaterin fysiognomisiin kummallisuuksiin ja menuetin koreografiaan auttaa jo hyvaan alkuun. Tama ei tietenkaan poista sita tosiseikkaa, etta Kant oli varsin merkittava, vaikutusvaltainen ja vielakin lukemiseen pakottava filosofi.
Heikki Lempa