Date: Tue, 15 Nov 1994 09:35:57 -0800 (PST) From: Hannu Salmi <hansalmi@utu.fi> To: h-verkko@sara.cc.utu.fi Subject: Re: kirjapainokirja
Heikki ja Jukka ovat jo ehtineet kommentoida Janne Tunturin kirjaesittelya. Minusta Jannen pointti on tarkea ja kiinnostava, eli miten pitaisi arvioida kirjallisuuden ja siita kaydyn julkisen keksustelun suhdetta ja merkitysta. Siteraan tahan valiin viela Jannen tekstia:
> Vuoden 1688 jalkeen julkisuuden luonteessa voi nahda muutoksia.
> Yllattavan huonosti on tunnettu John Duntonin v. 1691 perustama
> aikakauskirja The Athenian Mercury. Siina otettiin kayttoon lukijoiden
> anonyymi kysymys- ja kommentointipalsta, jossa ainakin paatoimittajan mukaan
> julkaistiin jokainen vakava kirje. Vastaajina olivat mm. George Saville
> ja Swift omaa linjaansa noudattaen. Pian Dunton alkoi kirjoituksissaan
> vihjata, ettei ollut yksin lehtensa takana, vaan etta sita toimitti
> aatteellinen ja yhtenainen ryhma. The Athenian Society taitaakin olla
> tunnetumpi kuin lehti.
>
> Todellisuudessa tahan "seuraan" kuuluivat ilmeisesti vain Dunton ja hanen
> kaksi ei-kovin-teravaa lankoaan. Jostain syysta monet historioitsijat
> ovat olleet valmiit nostamaan seuran eraaksi Englannin valistuksen
> perustuksista...
(...)
> Ymmarran, etta Habermasin idea on nimenomaisesti poliittisen historian
> (ja nykyisyyden) kayttoon sonnustettu - enka koe olevani barrikadin
> toisella puolella. Lisaksi se on mielestani onnistunut aukaisemaan
> historioitsijoille uusia reitteja menneisyyteen; korostaessaan
> kahviloiden ja salonkien keskustelujen merkitysta Habermas
> pakottaa pohtimaan lahteissa nakymattoman osuutta kirjoitetun
> lisaksi.
>
> Kuitenkin ainakin tanne viime aikoina tulleiden (harvojen) kriittiseen
> julkisuuteen perustavien valistustutkimusten painopiste on ollut niin
> taydelleen salongeissa, etta toisenkinlaisia nakokulmia on kaivannut.
Jos ymmarsin oikein, Elizabeth Eisensteinin yhtena tarkoituksena
on korostaa kirjoja ja teksteja kahvila- ja lukuyhdistyskeskustelujen
sijasta. Voisiko tassa olla taustalla laajempikin ongelma, joka
minusta on kirjakulttuurin tutkimusta vaivannut. Ranskalaisessa
tutkimuksessa empiria on ollut ranskalaista, mutta johtopaatokset
on ulotettu koko Lansi-Eurooppaan (mm. Roger Chartier). Sama
patee mielestani (ainakin) muutamiin saksalaisiin tutkimuksiin. Eiko
lukuyhdistystoiminta ollut ennen kaikkea saksalainen ilmio? Voi
perustellusti kysya, missa maarin esimerkiksi Koselleckin ja Habermasin
ideat soveltuvat ranskalaiseen ja englantilaiseen tilanteeseen.
Terv. Hannu S.