Date: Fri, 11 Nov 1994 01:24:14 +0200 (EET) From: Janne Kalevi Tunturi <jantun@utu.fi> To: h-verkko@sara.cc.utu.fi Subject: Re: kirjapainokirja
Kiitos kommenteista. Ennen niihin vastaamista pieni tarkennus: ajatukset olivat Eisensteinin, referointi minun. En siis vaita olevani kaikessa samaa mielta, vaikka hanen nakokulmassaan kiinostavat puolensa onkin. Seuraava selventanee omaa kantaani.
(1) Darnton Lainaamasi kappale oli kylla korostetusti Eisensteinin nimissa. Mesmerismi-kirja on suunnilleen loistokkain koskaan lukemani tutkimus valistuksesta. Eisenstein kay myos sen kimppuun, kuten kaikkien muidenkin Darntonin toiden. Usein perusteet ovat heppoisia.
Siksi yllatyinkin, kun huomasin Literary Underground -teoksen kritiikin osittain sattuvaksi. Eisenstein seuraa samoissa jaljissa, mutta pystyy tarkasti dokumentoiden esittamaan Darntonin paattelyssa puutteita. Kieltamatta D:n tulkinnat ovat tassakin kirjassa parhaimmillaan uuttaluovia, mutta Eisensteinin perinteisemmasta tavasta esittaa asiansa luulen lukijan saavan talla kertaa enemman tietoa (ja paremmat mahdollisuudet seurata paattelya). Siksi, kuten viittasinkin, niita olisi parempi lukea rinnan. Ja vaikka Kantia ja Sadea kaupanpaalle.
(2) Habermas Varmastikin Eisenstein kirjapainon historioitsijana nakee, minka haluaa. Voidaan tietysti kysya, missa maarin kriittista julkisuutta olivat muodostamassa painetut tuotteet, missa maarin erilaiset kerhot ja seurat. Kenellakaan esim. d' Holbachin coteriehen tutustuneella tuskin on mahdollisuutta vaittaa, ettei seuroilla ollut merkitysta.
Englannin historiassa on kuitenkin taidettu viime vuosina puhua ja kirjoittaa enemman 1600-luvun julkisuudesta. Se oli juuri kirjapainon tuote: sisallissota, uskonnolliset kiistat ja parlamentin jatkuva riitely kiihdyttivat painettujen tekstien menekkia suuresti. Propagandaa se oli, mutta sai sita lukemalla aiempaa paremman kasityksen siita, mita maassa tapahtui.
Vuoden 1688 jalkeen julkisuuden luonteessa voi nahda muutoksia. Yllattavan huonosti on tunnettu John Duntonin v. 1691 perustama aikakauskirja The Athenian Mercury. Siina otettiin kayttoon lukijoiden anonyymi kysymys- ja kommentointipalsta, jossa ainakin paatoimittajan mukaan julkaistiin jokainen vakava kirje. Vastaajina olivat mm. George Saville ja Swift omaa linjaansa noudattaen. Pian Dunton alkoi kirjoituksissaan vihjata, ettei ollut yksin lehtensa takana, vaan etta sita toimitti aatteellinen ja yhtenainen ryhma. The Athenian Society taitaakin olla tunnetumpi kuin lehti.
Todellisuudessa tahan "seuraan" kuuluivat ilmeisesti vain Dunton ja hanen kaksi ei-kovin-teravaa lankoaan. Jostain syysta monet historioitsijat ovat olleet valmiit nostamaan seuran eraaksi Englannin valistuksen perustuksista...
Tietenkin on perusteltua sivuuttaa Duntonin kaltaisten lehtimiesten merkitys todelliselle kriittiselle julkisuudelle. Hanen lehdessaan oli tarkeinta tiedon levittaminen, ei mikaan analyyttinen diskurssi. Toinen mielenkiintoinen tapaus on Addison, joka loisti kahviloiden keskusteluissa - varmaan hanen lehdillaankin oli silti oma vaikutuksensa.
Sama ranskalaisessa kontekstissa: mainitsemani Baylen ja le Clercin lehdet toimivat Hollannissa. le Clercin Bibliotheque Universellen avustuksella alkoivat levita mm. John Locken kirjoitukset 1680-luvun lopulla. Sen jalkeen ranskalaiset lukivat niin voltairensa kuin montesquieunsa kuin pornografiansa ulkomailla painetuista kirjoista. Kai niilla jotain merkitysta oli?
Ymmarran, etta Habermasin idea on nimenomaisesti poliittisen historian (ja nykyisyyden) kayttoon sonnustettu - enka koe olevani barrikadin toisella puolella. Lisaksi se on mielestani onnistunut aukaisemaan historioitsijoille uusia reitteja menneisyyteen; korostaessaan kahviloiden ja salonkien keskustelujen merkitysta Habermas pakottaa pohtimaan lahteissa nakymattoman osuutta kirjoitetun lisaksi.
Kuitenkin ainakin tanne viime aikoina tulleiden (harvojen) kriittiseen julkisuuteen perustavien valistustutkimusten painopiste on ollut niin taydelleen salongeissa, etta toisenkinlaisia nakokulmia on kaivannut.
Kysymys kirjapainoista/keskusteluista on varmasti yhta ongelmallinen kuin kanasta ja siita toisesta, mutta voi sen laajemmassakin mittakaavassa nahda. Onko diskurssien rationaaliselle arvioinneille parempi kirjoitettu vai puhuttu sana, eli saammeko ajatuksemme kommunikoidessamme vai kommunikoimme ajatuksiamme.
Huomaan eksyneeni yosydanna alueelle, jonka voin vain jattaa muiden huomaan. Mielestani kannanotto tahankin kysymykseen saattaa silti vaatia ajatuksen siita, mita valistus on.
Terveisin
Janne Tunturi