Isoisän kostea aarre

Alkoholin nauttimisen kuvaus on kansanperinteen ja kirjallisuuden arkkityyppinen aihe. Perinneaineistoja tutkinut Satu Apo esittelee kirjassaan Viinan voima (2001) suomalaismiesten viinapitoisen uhoamisen ja rehevän juhlajuomisen kuvauksia, joita pikareskiromaanit ja kansanomaiset kertomukset ovat tulvillaan. Miehisen juhla- ja uhojuomisen teema on yhä voimissaan, eikä se ole suinkaan ominaista vain suomalaiselle kirjallisuudelle, vaan esimerkkejä löytyy monelta suunnalta.

Suhteellisen tuore lajin virstanpylväs on Mikael Niemen romaani Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (Populärmusik från Vittula, 2000), jossa Ruotsin puolen Tornionjokilaakson pohjoinen viinakulttuuri esitellään rabelaismaisiin mittoihin paisuteltuna.

On kyse teinipoikien kehityskertomuksesta 1970-luvun alusta, mutta myös paljosta muusta. Viinateema huipentuu kertojan isoisän syntymäpäiväjuominkeihin, joiden kuluessa nuorukaiset pääsevät miesten seuraan kokeilemaan kestävyyttään. Mutta varsinaisesti kohtauksen ydintä on ikämiesten onnenhuuma väkijuomien ääressä, kun herännäisuskonnollisuuden ruodussa pitämä kylänväki saa tilaisuuden vapautua päihdyttävien aineiden avulla.

Apo huomauttaa, että kansanomaisessa ajattelussa humala on saanut jopa aarteen merkityksen. Pajalan kylässä niukkuudessa eläneelle miesväelle aarteesta käy toive syntymäpäivien kosteista jatkoista. Tilanne etenee niin, että vieraisille tullut miesporukka saa vatsansa täyteen ja syntymäpäivälahjat jaetaan, mutta viinat pysyvät kätkössä, kuten aarteen kuuluu olla ennen löytymistä. Ja kun on kyse aarteesta, isoisä osaa kiusoitella. Ensiksi avataan viinakaupasta hankittu pienehkö lahjapullo, josta jaetaan fingerporilliset, ja sitten pullo onkin tyhjä.

Miehet kiroilevat itsekseen kitupiikkiä. Tunnelma vapautuu vasta, kun juhlakalu paljastaa kellariluukun alaisen aarrekammion. "Miehet lähestulkoon nyyhkäisivät helpotuksesta. Kukaan ei piitannut siitä, etteivät pullot olleet Systembolagetin sinetöimiä." Vaimot saavat poistua perinteen mukaisesti: "Miehet lupasivat yhteen ääneen olla juomatta liikaa, mutta heidän kielensä olivat ristissä kitapurjeisiin saakka."

Seuraa euforista juopottelua, jota kertojaminä raportoi yksityiskohtaisesti. Kellarivaraston tyhjennyttyä isoisä kaivaa esille vielä yhden muovikanisterillisen. Välillä muutaman sammuneen ikämiehen ehditään pelätä kuolleen. Vähän ajan kuluttua yksi heistä havahtuu pyytämään lisää viinaa ja toinenkin sentään hengittää.

Juhlien jälkeinen näkymä on seesteinen. Kertoja kuvailee: "Pirttiin laskeutui rauha. Ukot makasivat lattialla rivissä juuri niin kuin olin heidät siihen asettanut, syvän juopumuksen aiheuttamaan koomaan vajonneena. Muut konttasivat ympäriinsä liikkuen hitaasti ja kankeasti kuin kilpikonnat."

Näkymä on taas perinteen mukainen. Nimittäin päihtymisen aarre on sitä suurempi, mitä voimakkaammin humala tuntuu.