21-19

Maailman näkeminen teatterina ja näytelminä on kaikkien tuntema kokemus. Maailman teatterin katsomossa istuvat myös historioitsijat, mutta miten he oikeastaan näkevät näyttämön tapahtumat? Mikä niitä liikuttaa? Mikä rooli on yleisöllä? Alexis de Tocquevillen kirjasta Demokratia Amerikassa löytyy historiankirjoitukselle omistettu luku "Demokraattisten yhteiskuntien historioitsijoille tyypillisiä piirteitä", joka sisältää muutamia hajanaisen kiinnostavia ja tyypittäviä huomioita historioitsijoista aristokraattisina ja demokraattisina aikoina. Tocqueville esittää suorasukaisen arkisesti, että jokainen historioitsija punnitsee yleisten ilmiöiden ja yksittäisten seikkojen suhdetta maailman tapahtumissa, mutta nimenomaan suhtautuminen tähän tehtävään erottaa demokraattisten yhteiskuntien historioitsijan aristokraattisten aikojen historioitsijasta: "Demokratiassa yleiset ilmiöt selittävät enemmän ja yksittäiset vähemmän kuin aristokratiassa".

Vain muutamat henkilöt vaikuttavat - luonteensa ja tahtonsa mukaisesti - aristokraattisessa maailman näytelmässä, he täyttävät sen hengellään. Muutamaan päähenkilöön keskittynyt aristokratian historioitsija ei välitä tai ei edes havaitse minkäänlaista suurempaa tapahtumien ketjua. Demokraattisen yhteiskunnan historioitsijan henki on toinen, ja siihen vauraan normandialaisen aatelissuvun kasvatti Tocqueville suhtautui vähintään varauksella. Demokraattisen ajan historioitsija muotoilee yhteiskuntaansa luonnehtivasta tasa-arvoisuuden periaatteesta omanlaisensa tavan katsoa liikehdintää historian näyttämöllä. Hän suorastaan kieltää yksittäisten henkilöiden vaikutuksen ja rakentaa yksityisseikoista loputtomilta tuntuvia tapahtumaketjuja, joissa ei ole sijaa muutaman päähenkilön tahdon ja luonteen pelitilanteille. Demokraattisen ajan historioitsija etsii järjestelmiä, suorastaan rakastaa niitä ja niiden myötä yleisiä kasvottomia teorioita.

Varauksellinen Tocqueville oli erityisen huolestunut eräästä havainnostaan. Hänen mielestään demokratiaa luovan aikakauden historioitsija hellii kenties tahtomattaan ja tietämättään kohtalonuskoa ja tulee helposti kieltäneeksi niin yksilöiltä kuin kansakunniltakin vallan vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Maailman teatterin voimille ei kukaan lopulta voi yhtään mitään. Tämä havainto - olkoon se sitten oikea tai väärä - sai Tocquevillen kannattamaan entisten aikojen kirjailijoiden näkemystä, sillä he opettivat, että "ihminen voi tulla oman kohtalonsa herraksi ja hallita kaltaisiaan vain, jos hän osaa hillitä itseään".

Sakari Ollitervo

PS. Tapio, kuninkaaksi sulkapallon näyttämöllä aikovan tie vie osoitteeseen http://www.badminton.tv/