Date: Tue, 26 Jul 1994 16:55:47 +0300 From: Timo Ala-Vähälä <talavaha@kruuna.hut.fi> To: Jukka Tapani Sarjala <juksar@utu.fi> Subject: Re: Affektit, tunteet ja niiden tutkiminen
On Wed, 20 Jul 1994, Jukka Tapani Sarjala wrote:
> Asia, jota historiaverkossa ei ole vielä ollenkaan
> käsitelty, on kysymys nk. affektiopin varsinaisesta
> elinajasta. Affektit ovat todellisuutta tie-
> tysti myös omana aikanamme, mutta affektioppi ei enää ole.
> Toisin kuin tunteiden teoriaa, sitä käsitellään nykyään vain
> menneen maailman ilmiönä - esimerkiksi osana
> sääty-yhteiskunnan sosiaalista ja poliittista järjestel-
> mää.
> Affektiopin ituja ja alkuja löytyy (mistäs muualta
> kuin) antiikin kulttuurista. Lääketieteestä tuttu
> humoraalipatologia ja temperamenttioppi on
> yleensä nostettu esille, kun on tarkasteltu affekteja
> pitemmässä perspektiivissä, katsokaa esimerkiksi Heikin
> väitöskirjasta. Missä määrin on sitten
> oikeutettua rakentaa pitkä linja Galenoksesta ja
> Aristoteleesta Descartesiin ja barokin aikaan, on minulle
> epäselvää. Tietyt peruskäsitteet voivat olla
> yhteisiä, mutta entä sitten muu?
> Affektien pätevyysalueen rajaaminen modernista käsin
> tuntuu lähes itsestään selvältä. Kenties niiden
> pätevyysaluetta on rajattava myös keskiaikaan päin - tai
> ainakin tehtävä tarkempia käsitteellisiä erotteluja.
Olemme jo aiemminkin keskustelleet rajanvedosta kasitteiden "tunne" ja "affekti" välillä. Kuten olen edella todennut, Aristoteles ja skolastikot tarkoittivat affektilla/passiolla paljolti vaikutusta. Tunne puolestaan nayttaa uuden ajan alusta lahtien tarkoittaneen ihmista liikuttavaa voimaa. Ilmeisesti myos affektin merkitys on siirtynyt tahan suuntaan.
Onko kyseessa kastitteen merkityksen muutos, ja siten myos eraanlainen katkos tai kaannekohta, vai onko kyse jostain muusta.
Jos oletetaan, etta Aristoteleen ja hanta seuranneiden skolastikkojen tulkinta passioista/affekteista edusti jalostettua versiota saman asian arkiymmarryksesta, keskiajan ja uuden ajan taitteeseen ajoittuu kaanne tai katkos. Toisaalta ehka Aristoteleen kanta ei edusta sita, miten affektit/passiot yleensa ymmarrettiin.
Aristotelismin valtakausi Euroopassa oli melko lyhyt, 1200-luvun puolivalista 1300-luvulle, se jalkeen se oli vain yksi kilpailevista ideologioista. Sita ennen kirkon opetus perustui paljolti Augustinuksen ja kirkkoisien esittamaan. Augustinut puolestaan piti passioita ihmista liikuttavina voimina, kuten olen edella todennut. (En tosin viela uskalla puhua Augustinuksesta kovin suurella varmuudella.) Augustinuksen ajatuksen puolestaan saattoivat tulla ajankohtaisiksi esimerkiksi Lutherin ja Descartesin myota.
Olisiko niin, etta liian helposti vedamme keskiajan ajatusmaailmasta yleistyksia sen mukaan, mita luemme tiettyjen klassikoiden teoksista. Nama lahteet saattavat olla filosofian historian kannalta keskeisia, mutta eivat anna edustavaa kuvaa siita, miten oppineet yleensa tietyt seikat artikuloivat.
Kun Heikki ja Hannu viittasivat Adan Smithiin, tuli mieleeni, olisiko Hobbes ehka ollut hanelle jonkin lainen oppi-isa. Hobbes naet aloitti teoksena LEVIATHAN erittelemalla ihmisluontoa - kasitellen laajalti mm. hyveita ja passioita. Hobbesin tekstista loytyy useita mielenkiintoista piirteita. Han mm. katsoi, etta hyveiden syntyy vaikuttaa toisaalta koulutus, toisaalta ruumiinnesteiden tasapaino. Motiivin hyveiden kehittamiselle luovat puolestaan passiot. (Luin tekstin eilen ensimmaista kertaa, ja vain ylimalkaisesti, joten lukekaa omalla vastuullanne.) Nauttaisi siis silta, etta Hobbesin opissa on juonteita Aristoteleen sielua koskevasta opista, laaketeiteen ruumiinnesteita koskevista ajatuksista seka taman lisaksi han viittaa Galilein mekaniikkaan. (Hannu, jos sinulta loytyy, voisit laittaa ihmista kasittelevan luvun toisten iloksi. Itse en viela osaa.)
Lopuksi laitan oheen runon, jonka kirjoitin kesalomalla, ja jonka jo lahetinkin Heikin iloksi. Se kertoo luonnon kiertokulusta ja vahvemman oikeudesta.
Mato jarsii kaalia. Lukki kutoo verkon. Kotka jahtaa naalia. Lehti ruokkii Erkon.
Hyvaa kesaa toivoo Timo A-V