Date: Wed, 20 Jul 1994 11:11:04 +0300 From: Jukka Tapani Sarjala <juksar@utu.fi> To: akoivu@utu.fi, aollila@utu.fi, hansalmi@utu.fi, Subject: Affektit, tunteet ja niiden tutkiminen
Asia, jota historiaverkossa ei ole vielä ollenkaan käsitelty, on kysymys nk. affektiopin varsinaisesta elinajasta. Affektit ovat todellisuutta tietysti myös omana aikanamme, mutta affektioppi ei enää ole. Toisin kuin tunteiden teoriaa, sitä käsitellään nykyään vain menneen maailman ilmiönä - esimerkiksi osana sääty-yhteiskunnan sosiaalista ja poliittista järjestelmää.
Affektiopin ituja ja alkuja löytyy (mistäs muualta kuin) antiikin kulttuurista. Lääketieteestä tuttu humoraalipatologia ja temperamenttioppi on yleensä nostettu esille, kun on tarkasteltu affekteja pitemmässä perspektiivissä, katsokaa esimerkiksi Heikin väitöskirjasta. Missä määrin on sitten oikeutettua rakentaa pitkä linja Galenoksesta ja Aristoteleesta Descartesiin ja barokin aikaan, on minulle epäselvää. Tietyt peruskäsitteet voivat olla yhteisiä, mutta entä sitten muu?
Kirjoitin nämä huomautukset lähinnä siksi, että Hannu on toistuvasti muistuttanut "historian jäännöspalojen" olemassaolosta. Nuo palat näyttävät puhuvan affektioppia vastaan. Vai onko kenties niin, että Boccaccion Fiammetta on kirjoitettu ennen affektiopin valtakautta? Onko niin, että affektioppi on barokin ajalle (1600-1750) ominainen muodostelma? Rolf Dammann on korostanut affektien aggressiivista luonnetta: ne tempasivat ihmisen valtaansa äkillisesti ja niiden välillä vallitsi suuria jännitteitä (mielentilan vaihtuminen hetkessä vihasta suruun jne). Tätä ominaisuutta Dammann pitää barokin kulttuuriin kiinteästi kuuluneena. Ihmiset joutuivat elämänvaelluksellaan heittelehtimään ääritilasta toiseen, vailla varmuutta mistään pysyvästä maan päällä. Tämän maailman ylle rakentui yliaistillinen ulottuvuus, jonka Endzweck oli Jumala. Affektien maailma oli katoavuuteen tuomittu, mutta tuon affektien järjestelmän rakenneperiaatteet (mikrokosmos/makrokosmos -erottelu, luvut luonnon järjestyksen takaajana) todistivat jostakin pysyvästä prinsiipistä.
Affektien pätevyysalueen rajaaminen modernista käsin tuntuu lähes itsestään selvältä. Kenties niiden pätevyysaluetta on rajattava myös keskiaikaan päin - tai ainakin tehtävä tarkempia käsitteellisiä erotteluja.
Jukka S.