Date: Fri, 30 Sep 1994 11:13:44 -0700 (PDT) From: Hannu Salmi <hansalmi@utu.fi> To: H-VERKKO@sara.cc.utu.fi Subject: Re: Metodikirja
Kommentoin tassa yleisesti metodikirjan ymparilta kaytya keskustelua. Nayttaa silta, etta nakemykset vaihtelevat paljonkin. Nayttaa kuitenkin silta, ettei kukaan kaipaa saantokokoelman kaltaista perinteista 'opasta'. - Mika on hyva! (Eri asia on tietysti se, etta mita tahansa teosta voidaan lukea tai tulkita saantokokoelmana, mutta ainakaan ei tietoisesti pitaisi tallaiseen preskriptioon pyrkia.)
Marko Lehti kirjoitti:
> N{hd{kseni metodikirjassa on kaksi puolta: tekninen ja n{kemyksellinen.
> Se, mit{ kaivataan ja mihin tulisi keskitty{, on historian tutkimuksen
> eri n{k|kulmien esitt{minen. Historian tutkimuksen olennaisin l{ht|kohta
> on aina onnistunut kysymyksen asettelu ja n{k|kulman valinta.
Jari Sedergren sen sijaan kirjoitti 'teknisen' ja 'nakemyksellisen' yhdistamisesta:
> Mutta minä en ole näissä mikään
> spesialisti todellakaan. Jotenkin vain tuntuu siltä,
> että molemmat puolet pitäisi tavalla tai toisella olla
> esim. opetuksessa ja siihen liittyvissä teoksissa mukana:
> em. metodinen tekniikka ja valmius ymmärtää
> ja sen myötä osallistu historiateoreettista keskusteluun.
> Olisiko sitten opettavainen luettelo muista käytännön
> rajoitteista myös tarpeen (tarkoitan markkinoiden rajoituksia,
> kustantajien vaatimuksia, dead line-vaikutusta jälkeen,
> opetuspaineita, -rajoituksia, kirjoitustyylin merkitystä,
> ja mm. refereestä johtuvia rajoituksia, joita Keith Jenkins
> luettelee.)
Tietysti kaytannon kysymykset ja rajoitteet ovat tarkeita, mutta
en usko, etta niita on tarpeen kirjata koviin kansiin: ne otetaan
huomioon kaytannon opetustilanteissa. Kaytanto ja tekniikka voisivat
olla lasna vain silloin, kun niilla on laajempaa merkitysta.
Tassa vaiheessa mieleeni tulee lahinna kolme 'metodikirjan' rakennustapaa:
1. Jos haluaisimme rakentaa metodijulkaisun kaytannolliselta kannalta siten, etta lopputulos toimisi mielekkaasti tamanhetken suomalai- sessa historiakeskustelussa, voisimme esimerkiksi jasentaa teoksen aineistokohtaisesti. Eli tavoitteena olisi heuristinen kasikirja, joka laajenisi teoreettiseen suuntaan. Mukana voisi olla esimerkiksi katsaus tietosanakirjoihin lahdeaineistona, jolloin voisi samalla kasitella kasitehistoriaan liittyvia erityiskysymyksia. Muita aineistoja voisivat olla mm. muistitieto, sanomalehdet, elokuvat, televisio- ja radio-ohjelmat, valokuvat, julisteet, elektroniset asiakirjat, kaunokirjallisuus, esinelahteet, paivakirjat, jne. Mielestani tallaiselle kasikirjalle olisi kayttoa!
Marko kirjoitti edelleen viestissaan:
> Esimerkiksi laajempi n{kemys kansainv{lsien
> suhteiden toiminnasta tekee diplomaattisten asiakirjojen ohella t{rkeiksi
> l{hteiksi my|s ajan poliittiset pamfletit, lehdet, pilakuvat jne. Jos ei
> tutkita en{{ yksitt{isiu{ diplomaattisia tekoja vaan yleist{
> diplomaattista ja poliittista kulttuuria muuttuvat n{m{ l{hderyhm{t
> relevanteiksi, mit{ ne eiv{t olleet vanhemmalle tapahtumahistoriaan
> keskittyneelle diplomatian historialle.
Tama on tarkea pointti. Se, miten ymmarramme ja jasennamme menneisyytta, vaikuttaa siihen, millaisen aineiston pariin hakeudumme. Samantapaisen esimerkin voisi esittaa elokuvahistorian puolelta. Viela muutama vuosi- kymmen sitten elokuvan historia oli vain elokuvien historiaa. Tama palautui oikeastaan siihen, millaisina merkitystenvalittajina elokuvan kaltaisia kulttuurintuotteita yleensa pidettiin. Semioottis-struktura- listinen tutkimus naki elokuvat eraanlaisina merkitysautomaatteina, joiden vastaanotto oli yksinkertaista dekoodausta. Ei ollut tarpeen kiinnittaa huomiota elokuvan katsomisen historialliseen tilanteeseen, koska elokuva saneli reseptionsa. Samalla katsominen nahtiin tietylla tavalla ei-historiallisena. Talla hetkella ajatusmaailma on kokonaan toisenlainen. Merkitysten nahdaan syntyvan vasta tekstin ja kontekstin vuoropuhelusta, jolloin kysymys historiallisesta reseptiosta on noussut tarkeaan rooliin. Toisin sanoen: nakemys elokuvasta laajeni. Elokuva ei ollut vain kasa filmikeloja vaan kokemus, johon vaikutti hyvin moni tekija. Taman vuoksi elokuvahistorian lahdeaineisto on laajentunut kattamaan muistitiedon, kritiikit, mainosmateriaalin, arkistoaineiston ja ylipaataan kaiken, joka liittyy elokuvan kulttuuriseen lasnaoloon.
Tallaiset muutokset tavassamme jasentaa asioita ovat keskeisia. Voisi olla paikallaan pohtia nakokulmien muutosta yhta hyvin diplomatian historian kuin reseptiohistoriankin puolella. Eli toinen mahdollinen metodijulkaisu voisi olla
2. Peter Burken toimittaman New Perspectives on Historical Writing -kirjan kaltainen kartoitus tutkimuskentan uudelleenjasennyksesta. Burken kirjassahan teemoina ovat oral history, history from below, history of images, women's history, overseas history, microhistory, history of reading, history of political thought, history of the body ja history of events. Vastaavanlaisen kartoituksen voisi tehda suomalaisesta nakokulmasta ja mukana voisivat olla esim. kasitehistoria, reseptiohistoria, kansain- valisten suhteiden historia, tekniikan historia, ymparistohistoria...
Varmasti naita kirjaehdotuksia voi pitaa tietylla tavalla mekanistisina tai - niin kuin Jukka Sarjala kirjoitti - "temppuvalikoimina", mutta ne eivat valttamatta sita olisi.
Timo Ala-Vahala toi esille yhden peruskysymyksen, joka edella esitellyissa vaihtoehdoissa jaisi syrjaan:
> Oletan, etta kaikki tuntevat vastaavia tapauksia. Lahteita voidaan tulkita
> vaarin, kun sanoihin projisoidaan sisaltoja, joita niilla on nykyaan,
> mutta ei silloin, kun teksti kirjoitettiin. Kaannokset tuovat oman
> ongelmansa, koska kahden eri kielen samaan kasitteeseen viittaavat
> vastinsanat eivat ole koskaan taysin identtisia, vaan niihin liittyy
> eri lisamerkityksia. Sanojen episteemee/scientia/science suhde on
> hyva esimerkki.
>
> En tieda, miten tata ongelmaa tulisi lahestya, en myoskaan tunne
> hyvia asiaa kasittelevia artikkeleita, mutta oletan, etta niita
> loytyy. Sellaisen voisi liittaa metodioppaaseen
Olen samaa mielta.
3. Kolmas mahdollisuus olisikin temaattisesti jasennetty lukukirja, jossa kasiteltaisiin tiettyja peruskysymyksia seka klassisten tekstien etta uusien hahmotusten avulla. Niin kuin aiemmin kirjoitin, teos antaisi mahdollisuuden metodiseen itserefleksioon. Teemoja voisivat olla esimerkiksi:
1. Onko olemassa historiallista metodia? (esim. Ruesenin artikkeli Historische Methode -kirjasta!) 2. Tietämisen mahdollisuus 3. Mikä on historiallista? (mm. historismin ongelma) 4. Heuristiikka ja lähdekritiikki 5. Tulkinta, selittäminen, argumentointi 6. Kerronta 7. Tietoverkot ja historiantutkimus
Terveisin, Hannu Salmi