Tapiolle, 25.1.2007

Tutustuin Tapioon Berliinissä, luullakseni alkusyksystä 1980. Olin kesätöiden päätyttyä matkustanut yhteisten tuttaviemme Ritvan ja Klausin luokse Kreuzbergiin imemään annoksia luovaa Angstia. Tuohon aikaan Berliinissä elettiin öisin ja nukuttiin päivisin. Eräänä aamuna unemme kuitenkin katkaisi lyhyeen puhelimen pirinä. Henkilö nimeltä Tapio Onnela oli juuri saapunut Bahnhof Zoolle, ja ilmoitti aikovansa liittyä seurueeseemme. Karistimme lyhyeksi jääneet unet silmistämme, ja lähdimme Mehringdamin metroasemalle odottelemaan, joska mainittu Tapio ilmaantuisi. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, joten palasimme lopulta takaisin. Paljon myöhemmin alkoi raskaita askelia kajahdella Klausin kämpän keittiön puoleisesta porttikäytävästä - joka oli suljettu sortumisvaaran takia! Tapio oli päättänyt kävellä koko matkan Bahnhof Zoolta Bergmannstrasselle, eikä ollut huomannut varoituskylttiä. Portaikko ei kuitenkaan syöksynyt syvyyksiin Tapio mukanaan, ja niin alkoi jo runsaan neljännesvuosisadan jatkunut ystävyytemme.

Tai sanotaan, että tähän tapaan muistini on tutustumisemme taltioinut.

Berliinin seikkailuista on jäänyt mieleen monenlaisia muistikuvia; mielenosoituksia, anarkisteja, vallattuja taloja, taksikollektiiveja, Kukuckia ja Tempodromia. Berliini oli tuolloin radikaalin Euroopan keskus, hetkeksi konkretisoitunut unelma vaihtoehtoisesta elämäntavasta ja kulttuurista (joka kuitenkin romahti kasaan muutaman vuoden kuluessa - valtakulttuuri iski vyön alle, ja ovelasti). Tuomisina oli monenlaisia virikkeitä, ja jotain konkreettistakin: kiersimme Berliinin kirjakahviloita ja keräsimme tietoa, joka sitten vaikutti Turun oman version perustamiseen.

Siitä eteenpäin muistikuvia on kertynyt kasoittain. Tapio tuomassa Turkuun videotaidetta, soittamassa konemusiikkia, puuhaamassa kasvisravintolaa, käynnistämässä Petomaani-yritystä, toimittamassa Turun Sanowia, valtaamassa grynderien uhkaamia Vartiovuoren tontteja, suunnittelemassa situatinistisia détournement-aktioita Turun porvareita järkyttämään, soveltamassa Foucault'n teoriaa vankilatututkimukseen, ajamassa Vihreän liikkeen arvoja, kehittämässä Webin mahdollisuuksia julkaisu- ja kommunikaatiokanavana. Näistä ja monista muista sirpaleista piirtyvä kokonaiskuva on kiistattoman radikaali. Tapio on aina ollut aikaansa edellä, poimimassa, soveltamassa ja debatoimassa uusimpia ideoita, joista monella muulla on ollut tuskin aavistustakaan. Muistan elävästi, miten Tapio esitteli minulle Kulttuurihistorian laitoksella syksyllä 1993 tietokoneohjelmaa nimeltä Mosaic, jonka hän oli juuri saanut imuroitua verkosta. En heti käsittänyt, mikä merkitys Mosaicilla ja sen seuraajille Netscapella, Safarilla ja Firefoxilla tulisi olemaan elämässäni. Tapiolle se näytti olevan selvää. Häneltä vuosien varrella saamieni virikkeiden määrä on valtava; harmi etten ole kyennyt vastaamaan haasteisiin yhtä kriittisellä otteella.

Tapion luonteeseen kuuluu, ettei hän ole koskaan viitsinyt tehdä suurta numeroa toiminnastaan: olennaista on tehdä asiallinen juttu asiallisesti, ja sillä siisti. Itsetehostusta ei tarvita. Asenne on ihailtava, ja varmasti yksi syy hänen toimintansa laajaan vaikutukseen. Tapio tunnetaan henkilönä, jonka töihin ja sanaan voi luottaa. Kaikki on älyllisesti ja ideologisesti perusteltua, pitkään pohdittua. Tällainen henkilökuva olisi kuitenkin pahasti puutteellinen: kuivakka ja muodollinen; huumori puuttuu. Ja yhtä olennaisia ovat myös Tapion hiillostetut ahvenet ja sienikeitot, joista minulla on ollut tilaisuus nauttia vuosien varrella, mukaansatempaavien keskusteluiden lomassa, metsäreissujen ja pyöräretkien jälkeen. Jään innostuksella odottamaan, mitä Tapion toinen puolivuosisata tuo tullessaan.

Erkki Huhtamo
Professor of Media History and Theory
UCLA, Los Angeles