Katse sieneen: "Mulkkusienen" kohtaaminen

Sienestäminen on eräs Tapio Onnelan monista harrastuksista. En tiedä, onko Tapio sieniretkillään kohdannut sienimaailman kummallisuutta nimeltä Haisusieni (Phallus impudicus). Miksi kirjoittaa sienestä, joita osa nykyisistä sienikirjoista ei enää edes mainitse? Perustelun voi hakea vaikkapa marginaalihistorian lähtökohdista: onhan Haisusieni syrjitty lajiharvinaisuus, jonka rujolle olemukselle on annettu jopa seksuaalisviritteisiä määritelmiä. Haisusieni, jos mikä, edustaa sieniperheen "toiseutta".

Kupusieniin kuuluva Haisusieni on esteettisesti ja affektiivisesti syvää vastenmielisyyttä herättävä ilmestys, eräänlainen herkkutatin tai kantarellin antiteesi. Haisevalla lapsella on monta nimeä: sieni tunnetaan joka myös nimillä pirunmuna ja löyhkäsieni. Toivo Rautavaara ehdotti sienen nimeksi "mulkkusientä" vuonna 1947 ilmestyneessä väitöskirjassaan Suomen sienisato. Sienten nimiä pohtinut nimistötoimikunta piti tätä sopimattomana ja päätyi neutraaliin haisusieneen, joka on linjassa ainakin ruotsin (Stinksvamp) englannin (stinkhorn), saksan (Gemaine Stinkmorchel) kielen kanssa. Kuitenkin sienen ulkomuoto vastaa hyvin Rautavaaran luokitusta mulkkusienestä. Sieni tulee näkyviin kananmunan kokoisena ja näköisenä pallona. Pallo repeää ja siitä työntyy yhden päivän aikana esiin 10-20 cm pituinen, tiukasti jöpöttävä valkoinen jalka, jonka päässä on vihreänmustan liman peittämä lakki. Sienen erityisenä tunnusmerkkinä on voimakas, pilaantuneen lihan löyhkää muistuttava haju. Haju vetää puoleensa kärpäsiä, jotka parveilevat innolla limaisen lakin ympärillä. Haisusienen tuoksurikas lähisukulainen on Koiranpökkösieni (Mutinus caninus), joka enkä haisusientäkin enemmän muistuttaa miehen sukupuolielintä.

Allekirjoittanut on kohdannut haisusienen vain muutamia kertoja 1980-luvun alkupuolella. Kohtaaminen oli muistettava, sillä sienestä lähtevä haju ulottui reilusti yli kymmenen metrin päähän. Se ei kuitenkaan ole myrkkysieni ja väitetään, että munavaiheessa oleva nuori sieni voisi olla syötäväkin, mitä oli kohtaamisen perusteella jokseenkin vaikea uskoa. Wikipedian artikkelissa jopa väitetään, että öljyssä paistettu nuori haisusieni olisi "kalaisan" makuinen. Epäilen suuresti. Nautintoaineiden kulttuurihistorialle haisusienellä ei liene mitään annettavaa.

Haisusieni viihtyi mainiosti Kekkosen ajan Suomessa. Suomettumisen ilmapiirin haihduttua myös limainen, kärpästen ympäröimä haisusieni on muuttunut harvinaisuudeksi, jota ruokasienestäjät taatusti kavahtavat. Voisiko haisusienen kohtalossa nähdä analogian kommunistisen liikkeen yhteiskunnallisen vaikutusvallan kaventumiseen? Haisusienessä on kuitenkin piilotettua voimaa. Belgradin yliopiston tutkijat julkaisivat vuonna 2004 Mycologist-julkaisussa artikkelin, jossa kerrottiin, kuinka haisusieni voi nousta jopa asfaltin läpi. Laskelmissa oli kuulemma käytetty apuna "matemaattisia malleja". Voisiko kommunistinen liike tehdä Suomessa vielä saman tempun?

Kimmo Ahonen