Date: Sat, 30 Jul 1994 07:36:07 +0300 From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> To: Historiaverkko <Akoivu@utu.fi>, Aollila@utu.fi, Subject: Re: Affektit, tunteet ja niiden tutkiminen
On Thu, 28 Jul 1994, Jukka Tapani Sarjala wrote:
> On Wed, 27 Jul 1994 12:14:33 +0300, Timo Ala-Vähälä wrote:
>
> > Tahankin ajatukseen liittyy eras ongelma. Skolastiikan
> > kausi oli melko lyhyt 200-300 vuotta, taitekohta on miltei
> > yhta pitka, sita seurannut moderni aika ei ole naita
> > pitempi. Voimme puristaa taitekohdan tiiviimmaksi, jos
> > otamme vertailtaviksi kaksi opinuttta, jotka ovat
> > ajallisesti toisiaan lahella, mutta toinen edustaa uutta,
> > toinen vanhaa. Siten vanhan ja uuden taite voisi kulkea
> > esimerkiksi Suarezin ja Descartesin valilla. Talla tavoin
> > lukijaa kuitenkin hamataan. Vaikka Suarez tukeutuu
> > menneeseen yhta vahvasti kuin Descartes siita irtautuu,
> > ei voi vaittaa, etta Suarez olisi modernin ajattelun
> > kannalta yhdentekeva, ja Descartes puolestaan olisi taysin
> > irtautunut skolastiikan perinteesta.
>
> Vanhan ja uuden välisillä - joskus dramaattisillakin -
> eroilla ei lukijaa välttämättä ollenkaan hämätä. Pikemminkin
> päinvastoin: ymmärrys saattaa syventyä. Jos historia
> käsitetään erojen tekemisen taiteeksi, silloin noita
> eroja on etsittävä ja selvästi esiin tuotava. On myös
> olemassa sellaista historiankirjoitusta, jossa väitteitä ja
> tuloksia vesitetään siinä samassa hengenvedossa kun ne on
> saatu muotoiltua. Minusta kahden eri näkökulman (kä-
> sitteen, ongelman, ajattelijan etc.) ristiriitaisuutta
> tulisi aluksi puhtaaksiviljellä niin pitkälle kuin se on
> tutkijan etiikan huomioon ottaen mahdollista. Tämä on
> eräänlainen heuristinen temppu, joka palvelee
> uusien kysymysten esiinnousua. Silloin sitä paitsi pystyy
> parhaiten artikuloimaan omat ennakkokäsityksensä, ts. sen
> hetkiset tutkimuskysymyksensä.
Tama Jukan ja Timon keskustelu nayttaa antavan aihetta liittaa sita toiseen aiheeseen, joka on jo tullut muutamaan kertaan esille. Markku Hyrkkasen puheenvuorossa tulevasta suomalaisesta metodikirjasta on mainittu keskeisina kysymyksina historiatietoisuus, tutkimusobjekti, metodi ja esitys. Olen hieman yllattynyt, etta Markku on jattanyt teoriat, yleistykset tai kasitteet taman listan ulkopuolelle tai ainakin tarkemmin eksplikoimatta. Mutta eiko tama ole juuri se kysymys, josta kaiken historianfilosofisen pohdinnan on alettava: miten voimme saada tieteellista historiallista tietoa, ts. miten voimme saada kasitteellista historiallista tietoa? Helppo - ja modernien historioitsijoiden liian usein kayttama - ratkaisu on "lainata" systemaattisten sosiaalitieteiden kasitteita. En ole kuitenkaan niin varma, onko tasta ratkaisuksi ja onko tuloksena lainkaan historiallista tietoa sanan ankarimmassa merkityksessa. Eiko historialle juuri ole olennaista historiallisuuden osoittaminen ja eivatko nama kasitteet valttamatta ole historiallisia? Toisin sanoen kasitteita ei tee historiallisiksi niiden soveltaminen menneisyyteen vaan niiden "perusintention" liittyminen kulloinkin tutkittavaan aikaan. Mieleeni tulee saksan termi "Trieb", joka 1700-luvulla liittyi lahinna ihmisen jumalalliseen taipumukseen toteuttaa omaa luontoaan, kun taas meidan aikanamme se lahes tyystin assosioituu seksuaaliviettiin.
Kasittaakseni Jukan vaatimus tietyntyyppisesta puhtaaksiviljelemisesta tiivistaa sen erityisen tavan, jolla historiallisesti muodostetaan kasitteita. Ei kai ole sattuma, etta se lahes vaajaamatta tuo mieleen Max Weberin ajatuksen ideaalityypeista: historia on tietyn tutkimusajankohdan voimakasta idealisaatioita. Mutta se nayttaa olevan myos jotain muuta. Historia on minunkin mielestani erojen tiedetta ja erityisesti ajallisten erojen. Kasitteen muodostuksessa se tarkoittaisi keskeisten organisoivien kasitteiden rajojen maarittelya, niiden ajallisen patevyysalueen maarittelya.
Jonkinlaisena ohjelmanjulistuksena tasta voitaisiin sanoa, etta historian ohjelmaan ei voi kuulua modernin sosiaalitieteen, kulttuuritieteen, elokuvatieteen, semiotiikan tai struktuurianalyysin apinoiminen tai edes alamainen soveltaminen vaan erityisesti niiden kritisoiminen maarittelemalla niiden kulloistenkin keskeisten kasitteiden patevyysalueet. Historia on rajatiede.
Heikki