Date: Thu, 14 Jul 1994 08:28:06 +0300 From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> To: Historiaverkko <Akoivu@utu.fi>, Aollila@utu.fi, Subject: Re: Affektit, tunteet ja niiden tutkiminen
On Thu, 14 Jul 1994, Hannu Salmi wrote:
> On Mon, 11 Jul 1994, heikki emil lempa wrote:
>
> > Jo muutamaan otteeseen on tuotu esiin vaatimus, etta -
> > vihdoinkin - olisi paastava affektien ja tunteiden
> > konkreettiseen tutkimukseen, pois puhtaasti filosofisista
> > systeemeista. Olen itsekin ollut taipuvainen
> Mutta, minusta on kuitenkin nayttanyt silta, etta affektien
> historiaa on kirjoitettu ennen kaikkea filosofisen
> diskurssin kautta, kun taas modernien tunteiden historiassa
> esimerkiksi kaunokirjallisuuden kautta.
En filosofialla oikeastaan tarkoittanut filosofista keskustelua tutkimuksen kohteena vaan tietynlaista filosofista asennetta. Sain joitakin vuosia sitten kasiini jonkun ranskalaisen - luultavasti Baudrillardin - kirjoittaman jutun filosofiasta, jossa tama "totuuden rakastaminen" ymmarrettiin kasitteiden keksimiseksi tai paremminkin innovoinniksi. Juuri tama aspekti filosofiassa minua kiinnostaa - herkkyys sanojen merkityksille, merkitysten muutoksille ja liukumille. Ja juuri tunteiden ja affektien historiassa luulisi talle asenteelle loytyvan paraatiesimerkin. Viittaat ranskalaiseen tutkimukseen, jossa on kaytetty 1800-luvun kaunokirjallisuutta lahteena. Mutta jos aiomme kirjoittaa niista saatavan tiedon perusteella tunteiden historiaa, on myos palattava siihen, mita kukin kirjailija tunteella tarkoittaa. Ovatko esim. laaketieteen affektiluokittelut vaikuttaneet siihen, miten joku Flaubert kuvaa keskiluokkaista elamaa ja sen eri tunnesavyja?
Affekteihin erityisesti liittyy toinenkin seikka, joka osoittaa niiden erityisen historiallisen relevanssin. Koska moderni kasitys tunteesta on MAARITELMALLISESTI JOTAIN JOKA YLITTAA KAIKKI LUOKITTELUT, niin myos modernin tunnemaailman tutkimisessa - ei sen elamyksellisessa tuntemisessa - olemme jollain vaajaamattomalla tavalla sidottu naihin vanhoihin maaritelmiin ja kasitteellistamisyrityksiin. Jos haluamme historiallisesti selvittaa nykyisten tunteiden luonnetta, niin se nayttaa olevan mahdollista vain talla negatiivisella tavalla - ottamalla lahtokohdaksi affektioppi ja kuvaamalla sen murtumista tietyssa historiallisessa tilanteessa.
Tietenkaan historia ei kuvaa vain kasitteellisia muutoksia vaan erityisesti tiettyja spesifeja situaatioita. Mutta talloinkin affektioppi tms. asettaa taman tilanteen tiettyyn kasitteelliseen horisonttiin. Varsinainen tutkimus on sitten niiden erilaisten merkitysten ja merkitystasojen paljastaminen, jotka tama horisontti mahdollistaa. Voidaan kysya esim. mita X:n kunnianhimo oikein merkitsi hanen
sosiaalisen asemansa muutokselle, hanen poliittisille optioilleen. Juuri nama kysymyksethan ovat perinteisesti olleet niita (biografisen) historiankirjoituksen valttamattomia hoysteita, joilla on lisatty esitykseen tiettya retorista tehoa. Niilla on annettu tekstille "inhimillisempaa, psykologisempaa" leimaa mainitsemallaa etta X. itse asiassa oli varsin kunnianhimoinen mies (mies miten muuten). Mutta tunteiden historian tehtavana on juuri paasta taman arkiajattelullisen lahestymistavan taakse ja asettaa tama triviaali tehokeino itse tutkimuksen keskipisteeksi. Toisin sanoen on rekonstruoitava ensin koko kunnianhimon maailma tietyssa epookissa ja kulttuurissa ja sitten edettava siita tietyn tilanteen uudenlaiseen ymmartamiseen.
> Itse en tunne affekteja kasittelevaa kirjallisuutta juuri
> lainkaan, mutta lyhyt selaus nayttaisi viittaavan siihen,
> etta lahteisto koostuu lahinna filosofisesta tai
> kasvatusopillisesta kirjallisuudesta. Olen itse ollut aika
> hammentynyt siita, etta annalistien tutkimukset
> esimodernista tunnemaailmasta eivat mainitse affektiopista
> juuri mitaan. Tama on tietysti ymmarrettavaa, koska
> filosofisen ja kasvatuksellisen kirjallisuuden sijasta
> lahdeaineistoa on haettu "from below" eika
> intellektuaalisen eliitin parista.
Minun mielestani historiassa ei ole mitaan selvaa rajaa "alhaalta" ja "ylhaalta" tulevan lahdeaineiston valilla. Myos ns. tavallinen kansa kasitteellistaa. Se ei suinkaan ole intellektuellien etuoikeus. Ja kaikki lahdeaineisto on jollain tavalla kasitteellistettya. Esim. Le Roy Ladurie unohtaa Mountailloussaan sen tosiseikan, etta keskiaikaa edelsi ainakin 1000 vuotta lansimaista kirjallista kulttuuria, jonka aikana mm. katolinen kirkko iskosti ihmisten mieliin tiettyja jollei kasitteita niin ainakin sanoja. Kuvitella, etta inkvisition poytakirja - paitsi etta oli papin kirjoittama - antaisi jonkin autenttisen kuvan sen ajan maailmasta, on vahintaankin naiivia. Ainoa autenttinen, joka meilla on, on tunne, mutta se on taysin meidan omamme, eika se valita mitaan kognitiivista keskiajan ihmisten tunteista.
> > kun historioitsija on kyennyt kasitteellistamaan taman
> > katkoksen rekonstruoimalla vanhan, havinneen jarjestyksen,
> > han pystyy paasemaan kasiksi niihin liikevoimiin, jotka
> > tuottavat ja uusintavat hanen oman aikansa - modernin -
> > tunnemaailman.
>
> Olen samaa mielta. Mutta eiko kuitenkin voida kysya: onko
> "vanha, havinnyt jarjestys" rekonstruoitavissa esimerkiksi
> vain filosofisen kirjallisuuden kautta - ja oliko olemassa
> vain yksi "jarjestys", yksi yhteiskuntaluokat, sukupuolet
> jne yhteensolmiva affektien skeema.
Tietenkin on olemassa useita eri jarjestyksia, mutta silti niista jokainen vaatii ensin huolellisen kasitehistoriallisen rekonstruktion. Vasta sitten paasemme kysymyksiin luokista, sukupuolesta ja muista tiettyyn tilanteeseen liittyvista tekijoista.
Heikki