Date: Tue, 5 Jul 1994 18:40:03 +0300 From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> To: Jukka Tapani Sarjala <juksar@utu.fi> Subject: Re: Autonominen tunne?
On Tue, 5 Jul 1994, Jukka Tapani Sarjala wrote:
> Hannu on tunnehistorian problematisoinneissaan oletettavasti
> tukeutunut Anne Vincent-Buffaultin teokseen "The History of
> Tears", jota useimmat historiaverkkolaiset tuskin ovat
> lukeneet enkä minäkään ole vielä ehtinyt aloittaa. Heti
> aluksi on todettava, että kategorinen jako esimoderneihin
> affekteihin ja modernille ajalle ominaisiin autonomisiin
> tunteisiin on enemmän kuin vaarallinen kuten Hannukin antaa
> ymmärtää.
Tarkoitatko, etta jako moderniin ja vanhaan on kokonaan hylattava?
> Mitä "autonomisuudella" kulloinkin tarkoitetaan?
> Affektitkin olivat siinä mielessä autonomisia, että niiden
> representaatiota varten oli kehitetty/kehittynyt
> monimutkainen merkkijärjestelmä, jota ei voitu
> palauttaa jonkin vielä fundamentaalisemman koodiston
> alaisuuteen. (Jotkut kenties ovat sitä mieltä, että
> retoriikka oli vielä fundamentaalisempi.) Tunteiden auto-
> nomisuudella tarkoitin Austenin romaanin yhteydessä
> mahdollisuutta keskittyä niihin jatkuvasti, ilman olennaisia
> taukoja päivien ajaksi. Kun affektit
Voitaisiinko tama autonomia ymmartaa monitasoiseksi suhteeksi? Tietysti tunne on niin metafyysisesti kuin epistemologisestikin autonominen tai paremminkin se asettaa itselleen taman vaatimuksen (kirjallisuuden sosiaalihistorian tehtavanahan on jo vuosikymmenia ollut osoittaa, miten hupsuja romantikot olivat tassa kasityksessaan). Mutta eiko viela tarkeampaa ole se tosiseikka, etta tunteista tulee aivan uudella tavalla universaaleja, ne eivat ole sidottuja - periaatteessa - mihinkaan yhteiskuntaluokkaan, kansakuntaan jne. Tama prosessi toisaalta tulee mahdolliseksi kun tunteet ovat henkilolle taysin omakohtaisia. Ja itse asiassa tama uusi sosiaalinen sfaari, taydellinen henkilokohtaisuus, on se, joka takaa autonomisuuden tunteena - mutta ei sen todellisuutta muiden hyvaksymana. Eiko tassa ole samaa paradoksaalisuutta kuin kalvinistien taydellisessa vapautumisessa taydellisen jumalalle alistumisen kautta? Heikki