Date: Wed, 29 Jun 1994 09:21:54 +0300 From: Timo Ala-Vähälä <talavaha@kruuna.hut.fi> To: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> Subject: Re: Tunteiden historiasta
On Tue, 28 Jun 1994, heikki emil lempa wrote:
> Ehdotan tunteen maaritelmaksi seuraavaa - vaikka Timo
> varmasti on eri mielta: se on sisainen, henkilokohtainen ja
> intiimi kokemus siita, etta olemme autonomisia suhteessa
> sosiaaliseen ymparistoomme. Kokijoita voi
> olla yksi tai useita, mutta aina han tai he kasitta/vat
> olevansa itse oman tunnekokemuksensa lahteita. Vaitan, etta
> tama maarittely on olennaisesti "teoreettinen keksinto",
> joka on iskostettu moderniin kokemukseen 1800-luvun kuluessa
> - varsinkin eurooppalaisessa maailmassa, mutta myos esim.
> Japanissa.
Olen todellakin eri mielta. Kasittaakseni Aristoteles ja hanen
"esimodernit" seuraajansa katsoivat, etta tunne oli reaktio ulkopuolelta tulevaan arsykkseeseen, ei sisalta kumpuava kokemus. Kuten olen aiemmin todennut, Aristoteles ilmeisesti katsoi, etta ihmisen sisaiset halut saattoivat aiheuttaa tunnekokemuksen, mutta kyse oli syy ja seuraus -suhteesta, ei siita, etta halu ja tunne olisivat olleet sama asia. Mita sanan "tunne" moderniin merkitykseen tulee, on muistettava, etta tuo sana viittaa arkimerkityksessaan 1) reaktioon, 2) vietin kaltaiseen
taipumukseen, 3) tunnistamiseen. Reaktio on esimerkiksi se, kun tunnen jonkin arsykkeen johdosta iloa tai tuskaa. Vietin kaltaisesta ilmiosta on kyse silloin, kun tunnen vihaa, rakkautta tai haluan jotain voimakkaasti, eika kyse ole yksittaisen arsykseen aiheuttamasta reaktiosta, vaan seikasta, joka ohjaa toimintaamme aina, kun tunteen kohde tulee esiin. Tunnistamisesta on kyse silloin, kun uskon vahvasti johonkin asiaan, voin esimerkiksi sanoa, että "minusta tuntuu, etta tuo lintu on kottarainen", tai "minusta tuntuu, etta olet oikeassa.".
Naista tunteen lajeista toinen ja kolmas sopivat Heikin maaritelmaan, mutta ensimmainen ei.
Timo