Date: Tue, 28 Jun 1994 17:34:15 +0300 From: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> To: Hannu Salmi <hansalmi@utu.fi> Subject: Re: Tunteiden historiasta
On Tue, 28 Jun 1994, Hannu Salmi wrote:
> On Thu, 23 Jun 1994, heikki emil lempa wrote:
>
> > 1. Vanhassa maailmassa, joka kai pitkalti seurasi
> > aristotelis-stoalaista tunnekarttaa, tunne oli eraassa
> > mielessa olemassa vasta kun se nakyi
> > ruumiin pinnalla, kasvojen ilmeena, asentona jne.
> > Voitaisiin sanoa, etta tunne liittyi ihmisen sosiaaliseen
> > habitukseen. Jos haluamme teravoittaa tata havaintoa, niin
> > oivan vertailukohdan tarjoaa japanilainen esimoderni
> > yhteiskunta, ns. Tokugawa-kausi. Sen ajan
> > saaty-yhteiskunnassa ihmisen sosiaalinen mina ja
> > henkilokohtainen mina olivat niin tiukasti
> > sidoksissa, etta tietyt tunteet olivat sallittuja vain
> > tietyille yhteiskuntaluokille. Ei ole mitenkaan
> > yllattavaa, etta eurooppalaisessa
> > maailmassa varsinkin 1600-luvulta lahtien alkoi kehittya
> > vastaavanlainen koodisto, mm. viha ja tulisuus tulivat
> > aristokraattien tunteeksi; tylsamielisyys talonpoikien
> > jne.
>
> Minusta tassa olisi jo tarpeen tarkemmin maaritella, mita
> tunteella oikein tarkoitetaan. Onko 'tunne' identtinen
> sosiaalisesti maaraytyneen koodin kanssa? Aristokraattien
> *luomassa* koodistossa talonpojat olivat tylsamielisia,
> mutta tunteiden ja affektien historian katsominen vain
> naiden *koodien lapi* ei ole minusta riittavaa.
Ehdotan tunteen maaritelmaksi seuraavaa - vaikka Timo varmasti on eri mielta: se on sisainen, henkilokohtainen ja intiimi kokemus siita, etta olemme autonomisia suhteessa sosiaaliseen ymparistoomme. Kokijoita voi olla yksi tai useita, mutta aina han tai he kasitta/vat olevansa itse oman tunnekokemuksensa lahteita. Vaitan, etta tama maarittely on olennaisesti "teoreettinen keksinto", joka on iskostettu moderniin kokemukseen 1800-luvun kuluessa - varsinkin eurooppalaisessa maailmassa, mutta myos esim. Japanissa.
> Sisainen ja ulkoinen, yksityinen ja julkinen maailma eivat
> olleet ainakaan samassa mielessa ja samalla tavalla
> erkaantuneet toisistaan kuin modernissa maailmassa. Eiko
> vaarana ole silloin, etta tulkitsemme sen mita itse pidamme
> 'julkisena' tai 'ulkoisena'
> myos 'yksityisena' ja 'sisaisena'. Tarkoitan, etta eiko
> nakokulmamme ja kayttamamme aineisto ole vaarassa johtaa
> meidat katsomaan asioita "koodien" kautta, jolloin
> erityisyys jaa loytamatta.
En tarkoita, etta affektioppi olisi jokin kaava, jonka lapi tulkittaisiin vanhaa maailmaa. Se ensisijaisesti tarjoaa teoreettisia apuvalineita irrottautua modernista ennakkoluulostamme, joka on johtanut meidan "tunteiden noidankehaan" ihmistieteellisessa tutkimuksessa - sanat ovat kadottaneet merkityksensa.
Hannun maininta teatterin ja elokuvan affektikulttuurista on varsin kiinnostava. Mitenka muuten sellaisen tieteenalan kuin semiotiikan synty mahtaa liittya affektikulttuuriin, ainakin mainittu Barthesin Mytologiat teoksen analyysi (vaikkakin "esisemioottinen") nayttaa tarjoavan tahan tulkintaan aineksia.
Heikki