Date: Mon, 07 Nov 1994 11:56:12 +0200 From: Jukka Tapani Sarjala <juksar@utu.fi> To: h-verkko@sara.cc.utu.fi Subject: Re: On relativism
On Mon, 07 Nov 1994 10:02:48 -0800, Hannu Salmi wrote:
>Enka mielellani puhu totuudesta, koska se kuulostaa
>- sanon sen suoraan - falskilta.
Totuudesta puhumista pidetaan nykyaan vanhanaikaisena. Se, etta se kuulos- taa falskilta, johtuu kai siita, etta esimerkiksi matkasaarnaajat, tunnus- tukselliset kristityt, 1970-luvun stalinistit & maolaiset, useat poliiti- kot jne. ovat puhuneet siita falskiin tyyliin. Arvelisin, etta relativis- teiksi tunnustautuvat eivat voi hyvaksya non-relativistien kantaa, koska ainakin osalla heista on liian yksinkertainen kasitys totuudesta. Niin ikaan suomalaisessa historiantutkimuksessa 1960- ja 1970-luvulla kayty objektiivisuuskeskustelu on tehnyt paljon haittaa totuuskasitteen ymmartamiselle. Olet Hannu oikeassa: julkinen keskustelu on vesittanyt puheet totuudesta.
>Joern Ruesen on puhunut totuusvaatimuksesta (Wahrheitsanspruch).
>Kaytannon tyon kannalta olen ymmartanyt taman siten, etta tutkijan
>tyota ohjaa (tai tulisi ohjata) tietty etiikka, joka estaa hanta
>esimerkiksi vaarentamasta lahteita tai valikoimasta sellaisia
>aineistoja, jotka sopivat parhaiten oletettuihin tutkimustuloksiin.
>Olen itse ymmartanyt taman etiikan siten, etta meidan pitaisi pyrkia
>mahdollisimman avoimeen keskusteluun lahteiden ja menneisyyden
>kanssa. Eiko tallainen dialoginen suhde menneeseen pikemminkin
>johda meidat ymmartamaan totuuskysymysten suhteellisuuden eika
>niiden absoluuttisuutta?
En tunne paljonkaan Ruesenia, mutta voi olla, etta han on lainannut Wahrheitsanspruchin idean Gadamerilta, jolla se on keskeisimpia ajatuksia (liittyy dialogisuusperiaatteeseen). Asiaa voisi pohtia pitkaankin, mutta sanon tassa vain sen, etta Wahrheitsanspruchin idea on niin radikaali suomalaisessa maisemassa, ettei sita ole vielakaan taalla kovin laajalti ymmarretty. Kun lahestymme menneisyytta (yleensa mita kaukaisempaa, sita tyolaampaa ymmartaa), meilla on absoluuttinen perusta, jolta lahdemme liikkeelle: oma tietoisuutemme ja sen dogmit. Absoluuttisen totuuden ideaa- lin olemassaolon voi todistaa ikaan kuin negatiivisesti. Jos meilla naet ei olisi tuota ideaalia, siirtyminen menneiden aikojen ymmarryksenmuotoi- hin ja todellisuuskasityksiin olisi vaivatonta, koska silloin absoluutti- sen totuuden ideaali ei tarjoaisi minkaanlaista vastusta eika olisi ikaan kuin haittaamassa tuota siirtymista. Eiko sinustakin olisi aika haastavaa ja vaikeaa tutkia esimerkiksi keskiajan kulttuuria, kun kerran sen adekvaatissa kuvauksessa ei voi kayttaa esim. painovoimateoriaa (Newtonin keksinto, julkistettiin v. 1687), vaan ehka Aristoteleen teoriaa liikkeista? Meille painovoimateoria on ehdottoman tosi (haluaisin nahda sellaisen tyypin, joka sen vakavissaan kiistaa). Mahdollisimman avoimeen keskusteluun menneisyyden kanssa ei riita vilpiton ymmartamisen halu. Juuri siina historistit haksahtivat pahan kerran.
>Mita oikeastaan tarkoitat totuuden ja kauneuden rinnastamisella?
Kun kirjoitin tuosta tahtitaivaalle katsomisesta, yritin havainnollistaa luonnonkauneuden ja inhimillisen tietoamistarpeen suhdetta. Universumi nayttaytyy meille aina jollakin tavoin jarjestettyna, kokonaisena - sys- teemina, jolla on mittasuhteet ja harmoniaa. Arkikokemuksessa emme tieda, miten se on jarjestynyt. Se selviaa tutkimalla, jos selviaa. Kysymys to- tuudesta ja kauneudesta on kylla hirvean monimutkainen, mutta kauneudella tarkoitan tassa yhteydessa luonnonjarjestelmassa ilmenevaa teleologisuut- ta ja lainomaisuutta. Harmonialla on lakeja, joita ihminen tutkii ja tar- kastelee tiedollisesti ja joita voidaan ilmaista matemaattisesti (tai ku- ten pythagoralaiset aikoinaan tekivat: musiikillisesti. Keskiajalla mu- siikki oli tiede, scientia juuri tasta syysta). Asken sanottu koskee siis kosmologiaa ja universumin rakennetta, jotka otin vain sattumoisin esimerkeiksi.
Jukka Sarjala