Date: Thu, 18 Jan 1996 12:35:09 +0200 (EET) From: Kimmo Antila <hikian@uta.fi> To: h-verkko@sara.cc.utu.fi Subject: Re: Arvostelu: Pikea, hikea, autoja
> On Tue, 16 Jan 1996, Tapio Onnela wrote:
> > > On Tue, 16 Jan 1996, heikki emil lempa wrote:
> > > Oli mm. erittain mielenkiintoista lukea - osin rivien valista -
> > > miten maailmanpankki ratkaisevasti puuttui Suomen
> > > sisapolitiikkaan asettamalla ehtoja teiden rakentamiselle,
> > > Mita ne ehdot oikein olivat?
> Niin, tasta kirja ei valitettavasti kertonut, muuta kuin sen, etta lainaa
> ei tulisi ellei tehtaisi selvitysta tulevaisuuden liikenetarpeista ja
> sen, etta urakat pitaisi hoitaa avoimen kilpailun avulla. Muitakin ehtoja
> saattoi olla. Jaan odottamaan.
On huomattava -kuten Nenonen kirjoittaa - ettei maailmanpankki suoranaisesti puuttunut Suomen talous- ja yhteiskuntapolitiikkaan. Maailmanpankin toimintatapa oli toki -etenkin alussa- holhoava ja yksityiskohtiin puuttuva, sillä pankin toiminnan pääpaino oli ollut kehitysmaissa (tosin kai 1950- ja 1960-lukujen vaihteen Suomeakin voitaneen pitää alikehittyneenä maana). Pankin ekonomistit laativat lainahankkeiden pohjaksi taloudellisen analyysin Suomen elinkeinotoiminnasta ja esittivät arviot pankki- ja rahajärjestelmästä, palkka- ja hintataosta yms. Tämä tehtiin siis ensimmäisen tielainan ehtona olleen valtakunnallisen kuljetustoimintatutkimuksen lisäksi.
Mutta mikä sitten muuttui maailmanpankin lainojen myötä ja mitkä olivat lainaohjelman tärkeimmät ehdot jo Heikki Lempan mainitsemien lisäksi?
Varsinaisin tulo- ja menoarviorahoin oli rakennettu vain vähän teitä, rahoitus oli tullut työllisyysvaroista. Kokonaisvaltaista tieverkon rakennussuunnitelmaa ei ollut, vaan TVH:n omia suunnitelmia sovellettiin tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan. Työllisyysrahoituksen lyhytjänteisyys korostui. Myös alueelliset intressiryhmät kykenivät vaikuttamaan rahanjakoon huomattavan paljon. Maailmanpankki edellyttikin lainarahoitusta saavien tiehankkeiden liittyvän valtakunnalliseen pitkän tähtäimen työohjelmaan.
Tärkein ja eniten Suomen sisäpolitiikkaan vaikuttanut ehto oli luopuminen infrastruktuuri-investointien sitomisesta työllisyysrahoitukseen. Tämä oli aiemmin ollut vallitseva käytäntö, jolla oli ollut myös laajemmat yhteiskunnalliset kytkennät.
Nenonen on kirjoittanut lapiolinjan kytkeytymisestä Suomen sisäpolitiikkaan tarkemmin artikkelissaan : Nenonen, Marko, Lapiolinjalla: työttömyystyöt ja poliittinen järjestelmä Suomessa 1948-1971. Työ ja työttömyys. Raimo Parikka (toim.) Väki voimakas 7. Helsinki 1994. Työllisyystyöjärjestelmä, lapiolinja, voidaan Nenosen mukaan nähdä myös maaseudun ja puunjalostusteollisuuden (puun hankinnan turvaamisen) kytkeytymisen välttämättömänä osana, jota vallassa olevat poliittiset puolueet (erityisesti maalaisliitto ja SKDL) tukivat parhaansa mukaan. Tämä suhteellisen epätarkoituksellinen järjestelmä pehmensi symbioosin välttämättömiä, maailmankaupan suhdanteiden aiheuttamia heilahteluja. Kun töitä ei jätkille ollut metsissä, ohjattiin heidät työllisyystyömaille. Järjestelmä jäykisti poliittisen vallan rakenteita ja kasvatti osaltaan maalaisliiton sekä Kekkosen valtaa ja merkitystä. Samalla maaseudun elinkeinorakenne "syväjäädytettiin". Kun lapiolinjasta luopuminen tuli vastaan, muuttuivat samalla monet talouselämän ja poliitiikan käytännöt.
Nähdäkseni Maailmanpankin lainaohjelma toimi katalysaattorina muutosprosessissa, joka oli jo lähtenyt käyntiin 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Valtiovarainministeriön komiteat oliva pohtineet työllisyysrahoituksen vähentämistä ja TVH:n insinöörit ilmaisivat useaan otteeseen tyytymättömyytensä epätarkoituksenmukaiseen järjestelmään. Vaikka maailmanpankin vaatimukset olivat jopa ristiriidassa eräiden Suomen lakien ja asetusten kanssa -mm. avoimet urakkatarjoukset olivat kiellettyjä (Suomen asetuskok.358/1961)- oli muutos kuitenkin odotettu Hollantilaisen konsulttifirman NEDECO:n raporteissa Suomen kuljetusjärjestelmästä on nähtävissä myös kiintoisia yhtymäkohtia vain hieman aiemmin TVH:ssa laadittuihin raportteihin. Myös Suomen Pankin 1960-luvun alussa laatima selvitys oli samoilla linjoilla. Muutos ei ollut kokonaan ulkopäin saneltu.
Maailmanpankin lainat (alkaen ensimmäisestä Suomelle myönnetystä lainasta 1949) ja niiden vaikutus Suomen talouselämän, investointien ja poliittisen kulttuurin muutoksen olisi oma kiehtova tutkimusaiheensa. Muistettava on että Maailmanpankki osallistui Suomessa myös puunjalostusteollisuuden investointeihin ja voimatalouden kehittämiseen.
Kimmo Antila