Pyöräilijä Turussa: Taistelua elintilasta

Vuosia sitten kuulin tilastotietoja, joiden mukaan kuntien päätöksentekijät käyttävät erityisen vähän julkista tai kevyttä liikennettä. Jos näin on, ehkä se selittää osan Turun seudun päättömistä kevyen liikenteen ratkaisuista. Pyöräilyn kannattajat saavat kamppailla joka sentistä uutta pyörätietä; on syytä iloita jokaisesta pyörätien saaneesta korttelista, joka ehkä vuosikymmenen päästä voi laajeta jopa seuraavaan kortteliin asti.

Ehkä päätökset sutjakoituisivat, jos suunnittelijat ja päättäjät jalkautettaisiin - tai pyöräytettäisiin - kokeilemaan kevyen liikenteen väyliä, joista he ovat vastuussa. Saisivat survival-hengessä käydä tahtojen taistoa väistämisvelvollisten autojen kanssa. Voisivat yhtyä kiitollisten kuoroon löytäessään edes korttelin verran pyörätietä - sellaista jota autot eivät ole omineet parkkitilakseen. Saattaisivat myös havaita, miten niukasti älyä on uhrattu kevyen liikenteen ohjeistamiseen. Kun ajatte vaikkapa Turun Suntiontietä Kuuvuoren kentän vierestä, vilaiskaapa huviksenne miten ryhmittelyohjeistukset vaihtelevat pätkän varrella - eri suuntaan ajaville hiukan eri tavoin.

Jos pyörät otettaisiin suunnittelussa huomioon samalla tavoin kuin autoilijat, keskustassa olisi katettuja, valaistuja pyöräparkkeja; ajotieosuuksilla pyörille olisi omia ryhmittymiskaistoja (jotka nopeuttaisivat ihan kaikkien liikkumista); kevyen liikenteen väylille olisi erotettu oma pyöräilijäväylä Tukholman ja Alankomaiden tyyliin, eikä kuviteltaisi että kävelijä tai kolminkertaista vauhtia paahtava pyöräilijä viihtyvät sulassa sovussa samalla kaistalla.

Oikeudenmukaisuuden nimissä täytynee todeta, että kevyen liikenteen väkikin voisi skarpata. Liikennesäännöt eivät luultavasti veisi väkeä ojaan, voisipa matka kevyenkin liikenteen väylillä sujakoitua, jos useimmat noudattaisivat oikeanpuoleisen liikenteen logiikkaa eivätkä siksakkaisi laidasta toiseen. Jos autoilija vetäisi yhtä kaistapäisesti mutkia suoriksi ja suori mutkiksi, olisi hänen korttinsa jo aikaa kuivumassa.

Kahdentoista Turussa viettämäni vuoden aikana on sentään nähty parannuksiakin - ensimmäisinä vuosina tänne muutettua olo olikin kuin olisi tullut Villiin länteen. Kunpa Turun yliopistoalueen suunnittelijatkin ymmärtäisivät, miten helppokäyttöisiä ne ovat verrattuna vanhoihin rautaralleihin, joihin on toivotonta rähmiä kiinni vaijerilukkoa. Kenties yliopisto voisi jopa kannustaa palkkalaisia tervehenkiseen työmatkailuun - ja siihen, että nuo jalkarattaat saisi säilyttää suojatuissa tiloissa. Yliopistomäen rajallisille parkkialueille mahtuisi sentään rutkasti enemmän pyöriä kuin autoja.

Pyöräilyteemat ovat tunnetusti tärkeitä myös päivänsankarille, joka on jaksanut muistuttaa kollegojaankin Critical mass -tapahtumista, propagoida aiheesta netissä, muistuttaa pyörätelineiden tarpeellisuudesta sekä haaveilla katetuista pyöräsuojista työpaikan tuntumassa. Alankomaiden pyöräilykulttuuriin tutustuneena Tapsa tietää, kuten allekirjoittanutkin, että on mahdollista laatia pyöräteitä, joita voi oikeasti käyttää työ- ja vapaa-ajan matkustamiseen. Kiitos monista idearikkaista hetkistä, pyörikööt pyörät edelleen!

Anu Lahtinen
http://www.iki.fi/anulah