Date: Wed, 22 Jun 1994 00:55:29 +0300 From: Hannu Salmi <hansalmi@utu.fi> To: heikki emil lempa <helempa@midway.uchicago.edu> Subject: Re: Tunteiden historiasta
On Mon, 20 Jun 1994, heikki emil lempa wrote:
> Olen parastaikaa aloittelemassa - ja tiedan Jukan olevan
> samassa pisteessa - projektia tunteiden historiasta. Tai
> tarkemmin sanoen kyse on affekteista, jotka toisin kuin
> tunteet ovat tietylla tavalla ilmaisullisia ja ruumiillisia.
> Yleinen tulkintahan on, etta tunteet merkityksessa
> "emootiot" ovat syntyneet vasta 1800-luvun myota.
>
> Olisin varsin kiitollinen paitsi yleisista, tunteiden
> historiaan liittyvista nakokulmista, myos erityisista
> kirjallisuus-, lahde- tai tulkintavinkeista. Aavistelen,
> etta teemalla on leikkauspisteita monien eri alojen ja
> alueiden valilla.
Luin juuri Jukka Kemppisen epamaaraisen artikkelin tunteiden historian metodologiasta. "Tunteista ei ole luetteloa eika tunnetilojen ilmaisuista taksonomiaa", han tiivistaa. Ja osuu harhaan siina mielessa, etta taksonomia oli olemassa esimodernissa tunnemaailmassa.
Tunteiden historia on talla hetkella tietysti kovasti pinnalla ja yleensa se assosioidaan annalistien harrastamaan mentaliteettien historian tutkimukseen, siitakin huolimatta, etta 'mentaliteetilla' on usein tarkoitettu kollektiivista ja 'tunteella' yksilollista kokemuksen horisonttia. Eiko ole paradoksaalista, etta annalistissavytteisessa tutkimuksessa on keskitytty useimmiten juuri esimoderniin yhteiskuntaan, jossa kollektiivisen ja yksilollisen valinen erottelu on ongemallista!
Tietysti tunteiden historian kytkeminen annalisteihin on liioiteltua siina mielessa, etta aihepiiria on harrastettu paljonkin, mutta tutkimusta ei ole vain ohjelmallistettu tunteiden historiaksi. Esimerkiksi kirkkohistorian alueella on tutkittu hyveen ja synnin kokemusta, musiikinhistoriassa affektioppia, laaketieteen ja psykologian historiassa taas esimerkiksi hysteriaa ja hulluutta.
Viimeisten vuosikymmenien aikana tunteiden menneisyytta on kuitenkin tutkittu eksplisiittisemmin. Nama historiat ovat usein olleet negatiivisten tunteiden, kuten pelon (Delumeau, Camporesi, Aries, Vovelle), kateuden (Girard), ahdistuksen (Siltala), itkemisen (Vincent-Buffault) tai hulluuden (Foucault, Harris) historiaa. Paitsi hulluuden historiaa Ruth Harris on kasitellyt poikkitieteellisessa tutkimuksessaan Murders and Madness (1989) myos hysterian, juoppohulluuden, kunniantunnon ja intohimon ilmenemismuotoja fin de sièclen ajan Ranskassa. Seksuaalisten tunteiden historiasta on kirjoitettu useitakin tutkimuksia, joista tunnetuin lienee Michel Foucault'n keskeneraiseksi jaanyt Histoire de la sexualité -teossarja.
Johtuisiko se, etta tunteiden historian tutkimus on toistaiseksi liikkunut lahinna vain negatiivisten tunteiden alueella, lahteisiin liittyvista ongelmista? Negatiiviset tunteet ovat eksplikoituneet selvemmin kirjallisessa lahdeaineistossa, jonka varaan tutkimukset paljolti ovat nojautuneet. Ihmismielen "pimea puoli" on niin ikaan kanavoitunut tekoihin, jotka ovat ylittaneet yhteison arvo- ja normijarjestelman ja tulleet siten kirjatuiksi epasovinnaisuutena tai rikoksina (vrt. Camporesi, Harris).
Minusta tuntuu, etta tunteiden historian tutkimukseen liittyy samantyyppisia metodologisia ongelmia kuin elokuvan (ja muidenkin kulttuurintuotteiden) reseptiohistorialliseen tutkimukseen. On olemassa hyvin niukasti aineistoa esimerkiksi siita, millaisia tunteita varhaisten aanielokuvien nakeminen synnytti katsojissa 20-luvun lopulla. Voimme tietysti yhdistaa haastatteluja ja monipuolista aikalaisaineistoa (muistelmat, paivakirjat, sanomalehtikirjoitukset), mutta mita spesifeimmista yksilollisista kokemuksista on kysymys, sen suurempia vaikeudet ovat. Aineistoa on hyvin vaikea koota esimerkiksi jonkin tietyn yksittaisen elokuvan herattamista tunteista. Tassa tilanteessa elokuvahistorioitsijat ovat risteyttaneet katsojateoriat ja historiallisen analyysin. - Voisiko taman menetelman rinnastaa Siltalan ahdistustutkimukseen? Siltalahan sanoo, ettei ihmisen sisaisen maailman historiaa voi kirjoittaa ilman systemaattisten ihmistieteiden (psykoanalyysi) apua.
Toinen tapa, jolla elokuvatutkimus on yrittanyt ratkaista kysymysta, on ollut satsata entista enemman elokuvatekstien analyysiin ja rinnastaa nama diskurssit muihin kulttuurisiin diskursseihin (hei Anu!). Haluaisinkin tassa esittaa Koivusen Anulle kysymyksen, naetko ristiinlukemisen metodissa yhtymakohtia tunteiden historiaan tutkimukseen? Vai yritanko tassa keinotekoisesti luoda keskustelupohjaa?
Samaan syssyyn esittaisin viela Heikille ja Jukalle kysymyksen. Miten aiotte lahestya kysymysta yksilollisesta kokemuksesta, kun tutkitte esimodernia empiriaa? Luin juuri Heikin artikkelia Body and Bildung (jonka voisi muuten lahettaa kaikille, jotka eivat ole viela sita saaneet konkreettiseksi keskustelun lahtokohdaksi). Lahdeaineisto on paasiassa regulatiivista: kasvatusopillista kirjallisuutta, kaytosoppaita... Tasta aineistosta tavoittaa kylla taksonomian, affektiopin, mutta voisiko tasta aineistosta heruttaa esiin jotakin muutakin rinnastamalla sen muuhun aineistoon (kuvalliset lahteet, kaunokirjallisuus, jne.)?
Hannu