Date: Tue, 17 Jan 1995 08:54 -0500 (EST) From: js339 <Juha_SIHVOLA@umail.umd.edu> To: h-verkko-error@sara.cc.utu.fi Subject: Re: Re: aika?
Kiitos selvennyksista Hannu
Olen nakojaan Hannun kanssa suurinpiirtein samaa mielta historistisen "historianfilosofian" ongelmista. Tulkitsijan tulkintahoristontista epatoivoisesti eroon yrittava historistinen pyrkimys on mielestani naiivi ja luulin ettei kukaan itsensa vakavasti ottava historioitsija siihen enaa usko. Anakronismi siina mielessa kuin sita on tassa traditiossa aina Quentin Skinneriin asti kaytetty ei ole siksi onnistunut kasite. Kuitenkin uskoisin etta ainoa vaihtoehto talle anakronismin kasitteelle ei ole sellainen jonka Hannun Euripides ja paperi -esimerkki implikoi: se on mielestani asiavirhe, ei anakronismi. Itse yritin hahmotella naiden kahden aaripaan valiin jaavaa anakronismin kasitetta. Itse asiassa lahtokohdan tallaiselle antaa Aristoteleen Metafysiikka-teoksen I kirjassa esitetty huomautus siita tavasta jolla Aristoteles ajattelee tulkitsevansa esisokraattista filosofiaa. Aristoteles sanoo kuvaavansa edeltajiensa oppeja oman filosofiansa kasittein (ja siksi varmaan historistisessa mielessa "anakronistisesti") mutta kuitenkin pyrkien sellaiseen kuvaukseen, jonka edeltaja, jos sita olisi hanelta kysytty, olisi myontanyt oikeaksi tulkinnaksi omasta ajattelustaan.
Talta pohjalta voisi sanoa, etta ei-anakronistinen on sellainen menneisyyden rekonstruktio, joka ottaa huomioon kaiken sen mita tiedamme kyseisen historiallisen kontekstin luonteesta, eksplisiittisista ja implisiittisista ajattelutottumuksista, ei pelkastaan sellaisista suhteellisen ongelmattomista faktatiedoista kuin oliko paperi keksitty vai ei. Tama monimutkainen historiallisen kontekstin maaritys on tarpeen, koska konkreettinen kysyminen on harvoin mahdollista, ja esimerkiksi elakkeella olevien poliitikkojen kohdalla tuskin antaisi luotettavia vastauksiakaan, siksi konkreettista kysymista korvaa systemaattinen perehtyminen historialliseen kontekstiin.
Vastaavasti anakronistista minun tarkoittamassani mielessa on menneisyyden puheenvuorojen lukeminen yksioikoisesti osaksi nykyajan keskusteluja. Kun Freud hahmottaa psykoanalyyttisen teorian keskeisen osan kayttaen hyvakseen Oidipus-myyttia, se on tietysti kyseisen myytin anakronistista kayttoa ja aivan eri asia kuin jonkun myyttihistorioitsijan tai draamantutkijan eksplikointi siita mita Sofokleen naytelma Kuningas Oidipus tarkoittaa. Talla esimerkilla haluan osoittaa myos sen etta anakronismissa ei tarvitse sinansa olla mitaan moitittavaa: Freudin tyo on merkittavalla tavalla rikastuttanut 20. vuosisadan ihmiskuvaa mutta suurimman osan antiikin teatterihistorioitsijoista tekema millimetriporaus unohtuu kirjastojen hyllyille. Kuitenkin historian edes jonkinlainen omaleimaisuus edellyttaa, etta teemme jollakin tavalla eron historiallisen kontekstin rekonstruktion ja minka tahansa menneisyyden aineistoa kuvittavina esimerkkeina kayttavan modernin teoretisoinnin valilla. Viittasin eilisessa viestissani suuresti oppineen kollegani Juha Siltalan tutkimuksiin. Niissa on mielestani joskus vahan tamantyyppinen ongelma eli tata eroa ei tehda.
ystavallisin terveisin
Juha