Anakronismi ja historismi

js339 (Juha_SIHVOLA@umail.umd.edu)
Mon, 30 Jan 1995 22:48 -0500 (EST)


Date: Mon, 30 Jan 1995 22:48 -0500 (EST)
From: js339 <Juha_SIHVOLA@umail.umd.edu>
To: H-VERKKO@sara.cc.utu.fi
Subject: Anakronismi ja historismi

Anakronismi ja historismi

Heikki esitti mielestani hyvia ja kiinnostavia pointseja anakronismista ja historismista (niin kuin ovat toki esittaneet myos Hannu ja Jukka) mutta hyvaan akateemiseen tapaan en halua yhtya kenenkaan mielipiteeseen, vaikka minusta alkaa nayttaakin, etta vahitellen voisi alkaa hahmottua jonkinlaista yhteista keskustelun raamistoa.

1. Mielestani Heikki puhui historismista eraanlaisena tutkimusohjelmana, jossa tulkintahypoteesina on sellainen ajatus, etta menneisyys pitaisi osoittaa mahdollisimman erilaiseksi kuin nykyisyys, sellaiseksi, etta tutkitusta menneesta maailmasta ei johda lineaarista tai ainakaan teleologisesti determinoitua jatkumoa nykypaivaan. Jos historismi on sita, esimerkiksi Matti Viikarin vuosikymmenen takaisen tutkimusprojektin "Moraali, tiede ja historia" (missaan julkaisematon mutta zamizatina saatavilla ehka oleva, ja mielestani kulttuurihistoriallisesti kiinnostava, ks artikkelini "Matti Viikarin historia" teoksessa Historian alku) tavoiteohjelma oli historistinen. Ironista kylla, juuri tamantyyppista tutkimusotetta taas Jukka tuntuu pitavan antihistoristisena, koska hanen kirosanavarastossaan historismi on menneisyyden erilaisuuden ymmartamattomyytta ja nykyhetken juurien vakivaltaista projisointia toisenlaiseen todellisuuteen.

Onko siis jompikumpi vaarassa sanan merkityksesta. Ei valttamatta. Yritan osoittaa molempien olevan tavallaan oikeassa tekemalla aristoteelisen kasite- erottelun (joka ehka myos luo selkeytta omiin, aikaisemmin ehka sekaviin ajatuksiini asiasta). Ehka on niin, etta Jukka puhuu (kuten myos mina olen pyrkinyt puhumaan) historismista metodologisena kasitteena, mika on eri asia kuin puhua siita tutkimusohjelmana. Historistinen metodi on harhakuvitelma siita, etta menneisyytta voidaan lahestya ilman nykyhetken kasitteita ja ennakko-oletuksia ja objektiivisesti rekonstruoida menneisyys ikaan kuin sellaisenaan. Koska tama ei ole mahdollista syista joita olen aikaisemmin yrittanyt valottaa, historismi syyllistyy (tietamattaan) juuri sellaiseen projektioon mita se yrittaa valttaa, koska se ei kykene erittelemaan kriittisesti omia lahtokohtiaan. Tallainen historismi on typeraa ja epaonnistunutta, ja sita kirotessamme olimme seka Jukka etta mina oikeassa, vaikka ilmaisimme nakemyksemme aika eri tavalla.

Sen sijaan Heikin esiinnostama "historistinen" tutkimusohjelma on mielestani ihan o.k. vaikka olisin seka Heikkia etta Jukkaa taipuvaisempi korostamaan painokkaasti, etta se ei ole ainoa legitiimi menneisyyden ymmartamisen intressi. Mielestani myos menneisyyden moderneja ennakoivia piirteita voidaan kiinnostavasti ja historiallisesti korrektisti tutkia (kuten itse olen tehnyt esim. Hyvan elaman politiikassa, jonka Aristoteles on aika lahella modernin maailman sosiaalisella omallatunnolla varustettuja liberaaleja. Seuraava askel voisi muuten olla kirjoittaa artikkeli "Aristoteles oli nuorsuomalainen"). Pointsi on siis, se etta vaikka menneisyytta tutkii tamantyyppisten kysymystenasettelujen nakokulmasta, ei tarvitse sortua standardihistorioitisijan ylimieliseen setailyyn ja nykyhetken legitimointikertomusten sepittamiseen.

Sen sijaan positiivisessa mielessa "historistinen" tutkimusohjelmakin epaonnistuu jos sita yritetaan toteuttaa "historistisella" metodilla. En vaita etta esimerkiksi Quentin Skinner olisi aivan epaonnistunut historioitsija, mutta useimmat hanen metodologiset teesinsa ovat harvinaisen sekavaa puppua. Jos jollekin asia on epaselva, olen skinnerilaisen aatehistorian metodologian jyrkka vastustaja (jo pitkaan!). Onneksi Quentin ei ole itsekaan skinnerilainen: jos han olisi itse noudattanut oppejaan, teosta Foundations of Modern Political Thought ei olisi koskaan syntynyt.

Erottelu historiallisen ja rationaalisen rekonstruktion valilla on legitiimi mutta vain jos otetaan huomioon, etta ainakin historiallisen tutkimuksen kohdalla ne edellyttavat toisiaan. Menneisyyden ymmartaminen "toiseudeksi" tai joksikin "ei-moderniksi" on mahdollista vain moderneja kasitteita koskevan systemaattisen reflektion kautta. Mielestani Ilkka Niiniluoto oli oikeassa (tiettavasti julkaisemattomassa antiikin skeptisismia paaasiallisesti kasitelleessa) esitelmassaan, jossa han totesi, etta ainakin filosofianhistoriallinen tutkimus on mahdollista vain sikali kuin meilla on systemaattisen (ja siina mielessa ei-historiallisen) kasiteanalyysin ("rationaalisen rekonstruktion") kautta niista mahdollisista tulkintaoptioista joita voimme historiallisista teksteista hakea. (Tietenkin historiallinen lukeneisuus lisaa edellytyksiamme tehda myos rationaalisia rekonstruktioita ja voi monella tapaa vaikuttaa myos siihen mita itse ajattelemme asioista.) Skinner ei tata pointsia tee papereissaan koskaan selvaksi (eika sita tee myoskaan Richard Rorty, jonka artikkelia filosofianhistorian metodologiasta on Suomessa paljohkosti siteerattu) vaan menee 19. vuosisadan (metodologisen) historismin kuoppaan olettaessaan puhtaat historialliset rekonstruktiot mahdollisiksi.

2. En oikein ehka taysin paassyt kiinni siihen, mita Heikin kommentti 2 (anakronismista) tarkoitti, mutta yllaoleva vastaa osittain siihenkin. Yritanpa selventaa asiaa luonnehtimalla Heikin esimerkkien kautta mita tarkoitin modernien teoreettisten valineiden kaytolla. Oletetaan etta tutkin 1800- luvun sivistys (Bildung tms.) -ideologiaa. Lahtokohtanani on "moderni" sivistyksen kasite, jolla on kaksi aspektia: (a) koulutuksen kautta tapahtuminen ja (b) tiedollinen kasvu. Lukiessani 1800-luvun teksteja huomaan, etta ne liittavat sivistyskasitteen myos rukoiluun ja kuntovoimisteluun. Huomaan etta mallini S = (a, b) ei pade. Ehka sita on korjattava. 1800-luvun sivistys olikin S* = (b, c, d). Huomaan myos etta alkuperainen kasitteeni S oli kovin koyha edes modernissa kielessa kaytettavaksi ja korjaan sita muotoon S** = (a, b, c, d). (Huom. kyseessa on nyt ihan vain teoreettinen esimerkki. En siis vaita etta hyva sivistyskasite olisi "koulutuksen avulla saavutettu tiedon kasvu, johon liittyy rukoilua ja kuntovoimistelua.) Jotakin tallaista ymmarran "modernien teoreettisten valineiden" soveltamisella historiallisten lahteiden lukemiseen eraanlaisessa hermeneuttisessa kehassa. Huomauttaisin kuitenkin, etta ei ole mitenkaan valttamatonta, etta hermeneuttinen keha todella johtaisi "modernin" kasitteen korjaamiseen. Voihan olla, etta minulla on kasite valtio V = (x, y, z) ja tutkiessani Platonia huomaan etta talla olikin valtio eli polis P = (y, z, p), mutta tama huomio ei muuta omaa kasitettani miksikaan. Kuitenkin huomion tekeminen edellyttaa "rationaalista rekonstruktiota", etta aspekti p kuuluu mahdollisena optiona osaksi valtion kasitetta.

Terveisin Juha