Date: Sun, 29 Jan 1995 18:00:18 +0100 (MEZ) From: Heikki Lempa <heikki.lempa@guest.uni-tuebingen.de> To: h-verkko@sara.cc.utu.fi Subject: Re: anakronismista ja historismista
Juha Sihvola on muutamassa viimeisessa kommentissaan Hannu Salmen ja Jukka Sarjalan viesteihin puuttunut historialliseen anakronismiin ja historismiin tavalla, jotka suurin piirtein voisin allekirjoittaa, ehdolla etta saisin selvennysta pariin seikkaan. Nama tasmennyskyselyt koskisivat erityisesti anakronismin valttamista. Sita ennen kuitenkin huomautus historismista.
1. Jukka kaytti mielestani historismin kasitetta jokseenkin epaselvasti. Samaten sita kayttivat niin Juha kuin Hannukin halkomiehen ottein aiemmissa puheenvuoroissaan. Vaitan, etta historismille on annettavissa sympaattinen tulkinta, jolla voidaan yhdistaa niin Skinnerin kuin saksalaisen idealismin ja suomalaisen realisminkin vaatimukset. Ensinnakin on huomattava, etta historismi ohjelmana oli tietyssa mielessa epookkispesifi. Se oli virittynyt ennen kaikkea niiden ongelmien kasitteellistamiseen, joita historiantutkijat kohtasivat tarkastellessaan vanhan ja uuden ajan taitetta eli ajanjaksoa 1500-luvulta aina 1800-luvun lopulle (esim. Suomen suuriruhtinaskunta tai Saksa ovat tassa esimerkillisia). Juuri tana ajanjaksona rakennettiin ne instituutiot ja taottiin ne kasitteet, jolla moderni yhteiskunta olennaisesti lepaa. Ongelmana oli siten se, etta ko. kasitteille ja ilmioille oli ainakin kaksi toisistaan olennaisesti eroavaa hahmottamis- ja tulkintatapaa: moderni ja vanha tai ei-moderni. Modernissa tulkinnassa ongelmana erityisesti oli joko Juhan mainitsemien teoreettisten illustraatioiden synty tai - ja tama on ehka viela olennaisempi - sitten evolutiiviset legitimaatiokertomukset. Historismi voidaan mielestani perustellusti tulkita modernin yhteiskunnan legitimaatiokertomusten kritiikkina. Sen sanoma ei suoraan ole modernin vastainen vaan sen toteaminen, etta tietyssa historiallisessa tilanteessa ei ollut vain yhta polkua eteenpain vaan itse asiassa useita polkuja useisiin suuntiin. Historiallinen tilanne (teksti, tapahtuma) ei nain ollen ole mikaan tykki, joka ampuu kuulan (vaikutuksen) eteenpain, vaan tietty mahdollisuuksien kentta, jossa on useita erilaisia aseita.
2. Anakronismista. Ymmarsin, etta Juha Sihvola voisi allekirjoittaa edella luonnostellun historismin perusidean. Silti hanen muotoilunsa anakronismin kasitteesta jatti minut hieman ymmalle. Mita oikein tarkoittaa, etta historioitsija tarvitsee tyossaan "moderneja teoreettisia valineita"? Tarkoitatko, Juha, ennen kaikkea sita, mita sanot historiallisesta kuvasta, joka muodostuu vain "kiinnittamalla huomiota nykyhetken ja menneisyyden eroihin". Talloinhan esim. kasite valtio - moderni teoreettinen tyokalu - olisi vain negatiivisessa kaytossa. Se ei kykene sanomaan kohteensa substanssista muuta kuin sen eron sen suhteen, mita me nykyisin nimitamme valtioksi. Mutta tahanhan historioitsija ei voi tyytya. Kyllahan 'kissa on nostettava poydalle'. Talloin myos vetoaminen tekijan tarkoituksiin on redundanttia. Viime kadessahan ko. tarkoitus on meidan tulkintamme ja niin olemme jalleen tassa ongelmassa, mita tehda moderneilla kasitteilla.
Otan esimerkiksi omalta tutkimusalaltani ilmion nimelta "sivistys" (BIldung), jolle modernissa kielenkaytossa on jokseenkin selkea maaritelma: se on koulutuksen kautta tapahtuvaa tiedollista kasvua. Ok, nain on, mutta kysymys on, onko tama 1800-luvun tutkimuksessa relevantti kasite. Miten esimerkiksi menettelemme niiden ajanvietekirjallisuuden tekstien kanssa, jotka kayttavat sanaa "Bildung" ja nayttavat liittavan sen esimerkiksi kuntovoimisteluun tai rukoukseen. Sanastahan ei voi paatella kasitetta. Halutessamme kuitenkin allokoida ja yleistaa naita mainintoja on hyvin luontevaa alkaa vaittamaan, etta sivistys onkin myos ruumiillista kehitysta tai uskonnollista elaytymista. Jotta paasemme nain pitkalle, niin meidan on kuitenkin tehtava uusi ehdotus siita, mita itse asiassa tarkoitamme sivistyksella. Kasittaisin, etta tama on juuri sita, mita historioitsijat kaytannossa tekevat: he maarittelevat kasitteita tavalla, jolle ei loydy vastinetta modernista maailmasta, vaan ne vastineet ovat ehka jossain mahdollisessa maailmassa (menneisyyden tai tulevaisuuden). Juuri tassa mielessa Skinnerin partaveitsi, erottelu historiallisen ja rationaalisen rekonstruktion valilla vaatii vahintainkin tasmentamista.
Heikki Lempa