Date: Thu, 14 Jul 1994 07:35:28 +0300 From: Hannu Salmi <hansalmi@utu.fi> To: Historiaverkko <akoivu@utu.fi>, aollila@utu.fi, Subject: Re: Affektit, tunteet ja niiden tutkiminen
On Mon, 11 Jul 1994, heikki emil lempa wrote:
> Jo muutamaan otteeseen on tuotu esiin vaatimus, etta -
> vihdoinkin - olisi paastava affektien ja tunteiden
> konkreettiseen tutkimukseen, pois puhtaasti filosofisista
> systeemeista. Olen itsekin ollut taipuvainen
> ajattelemaan: koska paastaan oikein tyohon kasiksi.
> Luettuani Albert O. Hirschmanin mainion - myos lyhyen ja
> siksi mainion - teoksen "The Passions and the Interests.
> Political Arguments for Capitalism before Its
> Triumph" (Princeton, Princeton UP, 1977) olen tullut hieman
> toisiin ajatuksiin. Nayttaa silta, etta "filosofiaa" ei
> naissa yhteyksissa koskaan voi jattaa kokonaan taakseen.
> Affektit ja tunteet ovat niin perustavanlaatuisia tekijoita
> meidan sosiaalisessa luonteessamme, etta niiden
> objektiivinen tutkiminen on erityisen hankalaa: kuka
> oikein pystyy ottamaan etaisyytta omasta sisimmastaan.
> Voidaan kai sanoa, etta affektit ja tunteet erityisesti
> ovat olemassa vasta maarittelynsa kautta. Ns.
> lingvistisen kaanteen jalkeen ei kai historiaa voi tutkia
> selvittamatta niiden kasitteiden ja sanojen historiaa,
> joilla tutkitaan. Ja erityisen selvasti tama tulee esiin
> affektien historiassa.
Taisin itse jossakin aikaisemmassa viestissa puhua filosofista diskurssia "vastaan". Nain jalkikateen haluaisin tarkentaa viela sen verran, etta yhdyn kasitykseesi siita, ettei filosofiaa naissa yhteyksissa voi koskaan unohtaa!
Mutta, minusta on kuitenkin nayttanyt silta, etta affektien historiaa on kirjoitettu ennen kaikkea filosofisen diskurssin kautta, kun taas modernien tunteiden historiassa esimerkiksi kaunokirjallisuuden kautta. Jalkimmaisesta vaihtoehdosta hyva esimerkki on Herbert L. Sussmanin Victorians and the Machine. The Literary Response to Technology (Cambridge, Mass, 1968), jossa tarkastellaan hoyrykoneen ja konekulttuurin herattamia tunteita pelkastaan Thomas Carlylen, Charles Dickensin, John Ruskinin, William Morrisin, Samuel Butlerin, H.G. Wellsin ja Rudyard Kiplingin kirjoitusten valossa. Muuta aikalaisaineistoa Sussman ei kayta.
Itse en tunne affekteja kasittelevaa kirjallisuutta juuri lainkaan, mutta lyhyt selaus nayttaisi viittaavan siihen, etta lahteisto koostuu lahinna filosofisesta tai kasvatusopillisesta kirjallisuudesta. Olen itse ollut aika hammentynyt siita, etta annalistien tutkimukset esimodernista tunnemaailmasta eivat mainitse affektiopista juuri mitaan. Tama on tietysti ymmarrettavaa, koska filosofisen ja kasvatuksellisen kirjallisuuden sijasta lahdeaineistoa on haettu "from below" eika intellektuaalisen eliitin parista.
Eiko merkittava tutkimuksellinen haaste olisi ylittaa tama kuilu, yhdistaa filosofinen ja arkipaivainen taso? Erasmus Rotterdamilainen kirjoittaa kaytosoppaassaan Cullainen Kiria/Civilitate morum puerilium, etta aanekas hengittaminen sieraimien kautta on vihan merkki (I, 14), mutta mita tama tieto kertoo, ellemme mene regulatiivisen tason ulkopuolelle?
> intohimojen sisaiset erottelut. Hirschman mm. osoittaa miten
> Smithille lopulta intressit ja affektit (intohimot) olivat
> taysin sama asia, nimittain ihmisluonnon
> irrationaalisuutta, joka tuli taltuttaa ohjaamalla
> se "harmittomaan" taloudelliseen tuotantoon. Smith kuitenkin
> jatti mainitsematta, etta han tarkoitti erityisesti
> rahanhimoa. Oli kuitenkin myos suuri joukko muita
> sosiaalisesti merkittavia affekteja, joiden suhde
> kapitalismiin ei ollut yhta yksiselitteinen. Merkittavin
> naista oli kunnianhimo (ambition), joka olennaisesti
> liitettiin aristokraattien habitukseen. Yleisesti sen
> kasitettiin tulevan vallitsevaksi, kun
> taloudellinen toimeentulo oli turvattu. Nain ollen
> kunnianhimo kuului potentiaalisesti myos kapitalistiseen
> tulevaisuuteen.
Imuroin itselleni aikanaan Adam Smithin Kansojen varallisuuden ja seuloin sita nyt huvikseni ambition-hakusanalla. Taman seulonnan tuloksena epailen hiukan tulkintaa, etta Smithilla ambitio liittyisi vain aristokraatteihin. Neljannen kirjan IX luvussa Smith kirjoittaa esimerkiksi:
In China, the great ambition of every man is to get possession of some little bit of land, either in property or in lease; and leases are there said to be granted upon very moderate terms, and to be sufficiently secured to the lessees.
Viidennen kirjan I luvun toisessa osassa Of the Expense of Justice loytyy mielenkiintoinen kohta, jossa Smith kuvaa intohimojen (passion), erityisesti kateuden (envy), ilkeyden/vahingonilon (malice) ja mielipahan/kaunan (resentment) irrationaalisuutta.
Envy, malice, or resentment are the only passions which can prompt one man to injure another in his person or reputation. But the greater part of men are not very frequently under the influence of those passions, and the very worst of men are so only occasionally. As their gratification too, how agreeable soever it may be to certain characters, is not attended with any real or permanent advantage, it is in the greater part of men commonly restrained by prudential considerations. Men may live together in society with some tolerable degree of security, though there is no civil magistrate to protect them from the injustice of those passions. But avarice and ambition in the rich, in the poor the hatred of labour and the love of present ease and enjoyment, are the passions which prompt to invade property, passions much more steady in their operation, and much more universal in their influence.
Viimeinen virke taitaa tiivistaa Smithin tunnekartan aika hyvin...
> Mika sitten on Hirshmanin kirjan opetus? Mielestani
> se on tama: affektien ja tunteiden historia on useimmiten
> katkosten historiaa. Vasta kun historioitsija on kyennyt
> kasitteellistamaan taman katkoksen rekonstruoimalla vanhan,
> havinneen jarjestyksen, han pystyy paasemaan kasiksi niihin
> liikevoimiin, jotka tuottavat ja uusintavat hanen oman
> aikansa - modernin - tunnemaailman.
Olen samaa mielta. Mutta eiko kuitenkin voida kysya: onko "vanha, havinnyt jarjestys" rekonstruoitavissa esimerkiksi vain filosofisen kirjallisuuden kautta - ja oliko olemassa vain yksi "jarjestys", yksi yhteiskuntaluokat, sukupuolet jne yhteensolmiva affektien skeema. Affektien ja tunteiden historia on - niin kuin kaikki historia - paitsi katkosten myos jatkuvuuksien historiaa. Uskon kylla, etta esimodernin ja modernin tunnemaailman valilla on fundamentaali ero, joka on tiedostettava ja tunnistettava, mutta on myos jatkuvuuksia (Fiammetta!), jotka olisi sovitettava kuvaan mukaan.
Terv. Hannu