TURUN YLIOPISTO
Historian laitos

YLIKANGAS, MIKKO: Neuvostoliiton taidepolitiikka 1917-1934.

Pro gradu tutkielma, 231 s., 5 liites.
Yleinen historia
Huhtikuu 1991
 

Tutkimukseni aihe on Neuvostoliiton taidepolitiikka 1917-1934 välisenä aikana. Kyseisenä aikana tehtiin Neuvostoliiton taidepolitiikassa ratkaisevimmat päätökset ja linjanvedot., jotka vaikuttavat vielä tänäkin päivänä. Aihe on tästäkin syystä ajankohtainen tänään, kun kiinnostus ko. aikaa kohtaan on kasvamassa, historia avautuu ja uusia tulkintoja esitetään.

Työni kysymyksenasettelu on seuraava: mitkä olivat neuvostovallan taidepolitiikan tavoitteet ja tehtävät? Mikä oli proletaaristen kulttuuriorganisaatioiden rooli taidepolitiikan muotoutumisessa? Miten kommunistisen puolueen sisällä alkanut poliittinen kamppailu vaikutti taidepolitiikan muotoutumiseen? Miten taideintelligentsijan asema muuttui 1917–1934 välisenä aikana?

Lähdemateriaalina olen käyttänyt mm. NKP:n ja kansankomissaarien neuvoston päätöksiä. Hyvin keskeiselle sijalle nousevat myös aikalaiskirjallisuus, kuten Lunatsarskin, Leninin, Trotskin, Stalinin, Bogdanovin ja eri taiteilijoiden ja taideryhmien tekstit, muistelmat (mm. Ehrenburg., Serge, Simonov) sekä sanoma ja aikakauslehdet (mm. "Na postu").

Ensimmäisessä luvussa kerron taidepolitiikan ja taide elämän taustasta ennen lokakuun vallankumousta. Toisessa luvussa käsittelen vallankumouksen jälkeistä taidepolitiikan suuntaviivojen rakentamista., epävarmuuden ja etsimisen kautta. Keskeisen roolin saavat tällöin Lenin ja Lunatsarski. Samassa yhteydessä käsittelen kahden kulttuuripoliittisen suuntauksen yhteentörmäystä vuonna 1920 ns. proletkult episodin yhteydessä. Tällöin proletaarisen kulttuuriliikkeen ajama ns. idealistinen suuntaus kärsi tappion leniniläiselle pragmaattiselle ns. sankarillis vallankumoukselliselle suuntaukselle, joka oli taidepolitiikan kulmakivi 1930 luvun Puoliväliin asti, lukuunottamatta idealistisen suuntauksen nousua vuosina 1928-32.

Kolmannessa pääluvussa käsittelen NEP kauden aiheuttamia kysymyksiä ja ongelmia taide elämässä sekä niiden nivoutumista yhteen puolueessa käytävän valtataistelun kanssa. Neljännessä luvussa tarkastelen kulttuurivallankumousta.. jolloin kysymykseksi nousee toisaalta puolueen ja toisaalta proletaaristen taideorganisaatioiden (mm. RAPP) rooli. Viimeisessä pääluvussa käsittelen kysymyksiä ja ongelmia sosialistisen realismin synnyn yhteydessä sekä taideintelligentsijan aseman muuttumista kulttuurivallankumouksen jälkeen. Tuolloin neuvostovallan epäluuloinen suhtautuminen taideintelligentsijaa kohtaan loppui. Taideintelligentsija nousi neuvostoeliittiin ja se integroitiin yhtenäisten taideliittojen ja sosialistisen realismin avulla kiinteästi osaksi neuvostoyhteiskuntaa.