TURUN YLIOPISTO
Yleisen historian laitos / Humanistinen tiedekunta
VAINIKKA, MIRVA: Fasistiksi kasvatettava uusi uljas italialainen: Emilia-Romagnan maakunnan merenrantakesäsiirtolat vuosina 1930-1940
Pro gradu - tutkielma, 124 s., 4 liites.
Yleinen historia
Syyskuu 2007
Tämän työn tarkoituksena on tarkastella Adrianmeren rannalla Pohjois-Italiassa Emilia-Romagnan maakunnassa sijaitsevia lapsille ja nuorille suunnattuja kesäsiirtoloita yhtenä fasistien keinoista luoda ”uusi moderni fasistinen italialainen”. Siirtolakeskuksia rakennettiin ympäri Italian niemimaata niin metsiin, vuorille kuin rannikoillekin, mutta suurimmat ja suosituimmat olivat Adrianmeren tunnetuimmissa rantakaupungeissa kuten Riminillä ja Riccionessa. Tutkimus rajautuu vuosille 1930-40, sillä vaikka kesäsiirtoloihin otettiin lapsia jo 1920-luvun alusta lähtien, niiden leviäminen ja institutionalisoiminen sijoittuu 1930-luvun alusta vuosikymmenen loppuun. 1930-lukua luonnehti pyrkimys kasvattaa italialaiset kokonaisvaltaisesti fasistien arvoihin.
Tutkimuksen primaarilähteenä on käytetty Emilia-Romagnassa ilmestynyttä sanomalehteä Riviera Romagnolaa vuosilta 1930-1940, Kansallisen Fasistipuolueen ja Balilla-organisaation toimittamia opas- ja sääntökirjoja sekä ohjelehtisiä. Työssä on käytetty myös 1930-luvulla julkaistuja fasismin kulttuuria käsitteleviä oppaita, terveysoppaita, lääkärien kirjoittamia raportteja ja erään kesäleirin vuosikertomuksia.
Tutkimuksessa selviää, että kesäsiirtoloiden organisointia perusteltiin aluksi lasten terveyden kannalta; niiden virallisena tarkoituksena oli välittää ja pitää huolta kasvavasta sukupolvesta sekä auttaa sosiaalisesti huonompiosaisten perheiden lapsia. Fasistinen valtio ja Mussolini esittäytyivät hyväntekijöinä: tavallisten työläisperheiden jälkikasvu, jolla ei muuten ollut mahdollisuuksia merenrantalomiin, pääsi nauttimaan auringon parantavasta voimasta, puhtaasta mannerilmastosta, ravintorikkaasta ruuasta ja vahvistamaan ruumiinrakennettaan liikunnan avulla. Valtiollisella huolenpidolla oli kuitenkin tarkkaileva juonteensa; leirit olivat ennen kaikkea sosiaalisen kontrollin ja kurinalaistamisen paikkoja. Lapset ja nuoret haluttiin irrottaa äidin helmoista, sillä kaukana kotoa leirihenkilökunnan valvovan silmän alla lapsille voitiin parhaiten opettaa tulevaisuuden fasistiyhteiskunnassa tarvittavia kansalaistaitoja kuten rohkeutta, kärsivällisyyttä, sopeutumista ja ehdotonta auktoriteetti-uskoa. Tutkimuksessa ilmeni, että fasistien ajatus ”uudesta italialaisesta” muuttui läpi 1930-luvun. Aluksi uuden italialaisen piti olla terve ja vahva, jotta Italia pärjäisi elontaistelussa länsimaisen sivilisaation kriisin ja lamakauden kourissa. 1930-luvun puoliväliin ajoittuva militarismin korostaminen ja Etiopian valloitus muokkasivat ihanneitalialaista sotilaallisempaan suuntaan: hänestä tuli täydellisesti fasistivaltioon sulautunut sotilaskansalainen, joka ei pelännyt valloittaa kaukaisiakaan maita Italian kunnian nimissä. Vuosikymmenen loppuun tultaessa fasistinen Italia läheni natsi-Saksaa ja uusi italialainen sai jälleen lisää piirteitä: hän edusti antifasisteihin nähden ylempää rotua ja oli valmis uhraamaan itsensä fasismiuskon ja Italian suuruuden puolesta.
Asiasanat: Italia; fasismi; kesäsiirtolat; 1930-luku; kasvatus; aatehistoria.