TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
TUOMAINEN, TERO: Eteläslaavien itsemääräämisoikeus Yhdysvaltain rauhantavoitteissa 1918-1919
Pro gradu-tutkielma, 125 s.
Yleinen historia
Syyskuu 1993
Tutkielmani aiheena on ensimmäisen maailmansodan myötä Euroopan näyttämölle tulleen Yhdysvaltain näkemys vanhan mantereen vaikeasta kansallisesta ongelmasta, eteläslaavien itsemääräämisoikeuden pyrkimyksistä. Yhdysvaltain silloinen presidentti Woodrow Wilson oli nostanut amerikkalaisen ulkopolitiikan erääksi kulmakiveksi nimenomaan itsemääräämisoikeuden korostamisen.
Tutkielmani kohde on rajattu amerikkalaisen ulkopoliittisen johdon piiriin; heidän eteläslaavien pyrkimyksistä saamaansa kuvaan ja esittämiinsä ratkaisuehdotuksiin sekä niiden perusteisiin. Ajallinen painopiste käsittää jakson vuosien 1917-1918 vaihteesta vuoden 1919 kesään saakka. Tammikuussa 1918 Yhdysvallat määritteli tavoitteensa kansainvälisissä suhteissa; loppukesästä 1919 lähtien Wilsonin johtaman Yhdysvaltain vaikutusvalta hiipui Euroopan suhteen.
Tutkielmassani etsin niitä tekijöitä, jotka määräsivät Yhdysvaltain suhtautumisen eteläslaavien ristiriitaisiin kansallisiin pyrkimyksiin. Olivatko määräävässä asemassa historiankirjoituksessakin kiistelty wilsonilainen idealismi vai vaikuttivatko taustalla enemmän lyhyen tähtäimen edut ja millaiset, jos vaikuttivat? Tutkin myös sitä, miksi Wilson niin tiiviisti ja henkilökohtaisesti osallistui Jugoslavian ja Italian aluekiistaan Pariisin rauhankonferenssissa 1919, kun Yhdysvallat kuitenkin oli vältellyt kannanottoa eteläslaavien suhteen vuoden 1918 loppuun asti.
Pääasiallisena alkuperäislähteenäni olen käyttänyt painettua lähdekokoelmaa Wilsonin papereista, The Papers of Woodrow Wilson. Tämän tukena olen käyttänyt osia Papers Relating to the Foreign relations of the United States -sarjasta ja keskeisiä aikalaispäiväkirjoja ja muistelmia.
Keskeisenä tutkielmani tuloksena ilmeni Yhdysvaltain pitäytyminen julistamissaan, idealistisissa periaatteissa eteläslaavien kohdalla. Päällimmäisenä tavoitteena Yhdysvalloilla oli rauhoittaa Balkan ja osaltaan pyrkiä näin estämään uusien suursotien syttyminen. Keskeisenä rauhoittamisen keinona oli itsemääräämisoikeuden edistäminen ja Saksan tapaan käyttäytyvien suurvaltojen ylivallan estäminen alueella. Väestön tahtoon perustuvan itsemääräämisoikeuden edistäminen tuli erityisen selkeästi esiin Jugoslavian ja Italian aluekiistan suhteen vuonna 1919: eteläslaavien alue osana Balkania oli itsessään tärkeä pitkän tähtäimen tavoitteiden kohde. Yhdysvaltojen vuoden 1918 loppuun asti kestänyt pidättyvyys eteläslaavien tavoitteita kohtaan johtui silloisesta epäluulosta näiden ristiriitaisia pyrkimyksiä kohtaan.