TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
TUNTURI, JANNE: Kirjallinen julkisuus valistusajan Englannissa. Horace Walpolen kirjoitusten synty, julkaisu ja vastaanotto vv. 1758-68.
Pro gradu -tutkielma, 163 s.
Yleinen historia
Toukokuu 1994
Tutkielmani lähtökohtana on käsitys erillisestä, kirjoittamisen ja lukemisen varaan syntyneestä julkisuudesta 1700-luvulla, jota aikalaisena pohti Immanuel Kant, 200 vuotta myöhemmin Jürgen Habermas. Kummankin mielestä ns. kirjallinen julkisuus syntyi perhepiirin yksityisyyden sekä valtion ja vallankäytön hallitseman julkisuuden väliin. Se oli pohjana kriittiselle julkisuudelle, yhdelle valistuksen peruskäsitteelle.
Kirjallinen julkisuus ei ole ollut historiantutkimuksen alaa: sen lähtökohtia on pidetty liian teoreettisina. Olen kuitenkin työssäni pyrkinyt yhdistämään sen viime aikoina harrastettuun yksityiselämän tutkimukseen, jossa myös on kiinnitetty huomiota kirjallisuuden ympärille kehittyneisiin pieniin yhteisöihin.
Lähestyn ongelmaa englantilaisen Horace Walpolen (1717-97) kirjoitusten kautta. Hän toimi sekä usein kriittisen julkisuuden edelläkävijäksi määritellyssä Englannissa että Ranskassa. Walpolen kirjallinen jäämistö on mittava: siihen kuuluu laaja kirjeenvaihto, moniosaiset muistelmat, kauhuromaani ja eräitä tieteellisiksi luonnehdittuja kirjoja. Nämä kaikki osuvat ainakin osittain Walpolen suurimman toimeliaisuuden vuosikymmenelle 1758-68, joka on myös tutkimukseni aikarajana.
Selvitän niitä olosuhteita, joissa Walpolen kirjoitukset syntyivät, hänen keinojaan julkistaa tekstejään ja viimein niiden vastaanottoa. Nämä kolme vaihetta ovat nähdäkseni keskeisiä tutkittaessa kirjallisen julkisuuden ominaisuuksia.
Keskeisenä tavoitteenani on ollut saada erotettua ne yhteiset ja jakamattomat käsitykset kirjallisesta julkisuudesta, joiden varassa Walpolen tekstejä luotiin, julkaistiin ja luettiin. Niitä ovat: (1) Kirjoittajan ja tekijän aseman korostuminen, joka lienee yhteydessä uudenlaiseen aikakäsitykseen. (2) Kriittisen ja tunteellisen lukemisen ja kirjoittamisen eriytyminen - joskus myös yhdistyminen. (3) Kirjallisen julkisuuden jakautuneisuus useiksi pieniksi osajulkisuuksiksi. Tähän liittyy myös kirjeen korostuminen viestintävälineenä.
Yleisesti kirjallisen julkisuuden, kuten myös valistusajattelun laajemmin, ymmärtämiseksi on tutkimukseni perusteella tärkeää nähdä niissä eläneen sekä käsityksen (julkisen) kritiikin voimasta että vanhan hovikulttuurin representatiivisuuden perinteenä tarpeen olla julkisuudessa kaikin keinoin.