TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
TORIKKA, MAURI: Mantšurian kysymys osana Japanin sisäistä valtataistelua vuoden 1931 keväästä Mantšukuon tunnustamiseen syksyllä 1932
Pro gradu -tutkielma, 232 s., 12 liitettä
Yleinen historia
Huhtikuu 1994
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Mantšurian kriisiin yhdistynyttä Japanin sisäistä valtataistelua. Valtataistelua käsitellään pääasiassa Japanin siviilihallinnon ja armeijan välisenä sekä armeijan sisäisenä. Tutkielmassa pyritään selvittämään tärkeimpiä Mantšurian ongelman ratkaisumalleja, niiden eroavaisuuksia sekä Kwantungin armeijan ja armeijan johdon välistä vuorovaikutusta. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi Japanin sisäisen reformiliikkeen yhteyksiä Mantšurian tapahtumiin sekä siviilihallinnon menettelytapoja ja mahdollisuuksia valvoa armeijan toimintaa. Shanghain välikohtausta käsitellään siltä osin kuin sillä oli merkitystä Mantšurian tilanteen kehittymisen kannalta.
Tutkielman tärkeimpänä lähdemateriaalina on käytetty Tokion sotasyyllisyysoikeudenkäynnin pöytäkirjoja. Mantšurian kriisi 1931-1933 oli yksi oikeudenkäynnissä käsitelty osa-alue. Oikeudenkäynnin aikana esille tuotiin runsaasti erilaista asiaan liittynyttä kirjallista materiaalia ja esitettiin todistajanlausuntoja sekä kuulusteluja. Lähdemateriaalina on käytetty myös Kansainliiton laajaa Mantšurian kriisiä käsittelevää asiakirja-aineistoa. Tärkeänä lähteenä on toiminut lisäksi kriisin aikana sinetinvartijan sihteerinä toimineen Kido Kōichin päiväkirja.
Vaikka Japanissa esiintyikin erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka Mantšurian kysymys tuli ratkaista, näyttää Japanin johtajien keskuudessa vallinneen yksimielisyys siitä, että Japanin edut ja oikeudet oli Mantšuriassa turvattava. Tämän Kwantungin armeijan esikuntaupseerit toteuttivat järjestämällä Mukdenin välikohtauksen, laajojen sotilasoperaatioiden tuloksena valtaamalla Mantšurian ja lopulta perustamalla täysin Japanin valvonnassa olleen uuden valtion, jossa Kwantungin armeijalla tuli olemaan johtava asema. Aikansa vastusteltuaan niin armeijan johto kuin Japanin hallituskin joutuivat tunnustamaan Kwantungin armeijan toiminnan sekä uuden valtion perustamisen tosiasioina. Japanin sisäisen reformiliikkeen vallankaappaushankkeet ja salamurhat eivät kuitenkaan olleet suoranaisesti seurausta Mantšurian tilanteesta, vaan ne liittyivät pääasiallisesti pyrkimykseen saada aikaan uudistuksia Japanin sisällä. Välillisesti niillä oli tärkeä merkitys Mantšurian kysymyksen käsittelyyn kotimaassa. Reformiliikkeen ajatukset tulivat lisäksi osittain näkymään Mantšukuon hallinnossa. Shanghain välikohtauksella puolestaan oli merkittävä vaikutus kansainväliseen suhtautumiseen Mantšurian tapahtumia kohtaan.
Armeija näytti ratkaisseen Mantšurian ongelman, mihin Japanin poliittisten puolueiden johtamat hallitukset eivät olleet kyenneet. Saman aikaan vallankaappausyritykset sekä salamurhat, kuten myös yleinen tyytymättömyys puoluehallituksia kohtaan, olivat murentaneet puolueiden johtamien hallitusten suosiota ja arvovaltaa. Siviilihallinto oli suurelta osin jo perustuslain takaaman asevoimien riippumattomuuden vuoksi kyvytön valvomaan tehokkaasti armeijan toimia, koska keisari ei puuttunut aktiivisesti politiikkaan. Mantšurian kriisin seurauksena poliittiset puolueet menettivät johtavan asemansa hallituksessa ja valta Japanin politiikassa alkoi siirtyä yhä selkeämmin asevoimille.