TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
ESA SUNDBÄCK: Suomi Englannin interventiopolitiikassa vuosina 1918-1920
Pro gradu tutkielma, 233 s., 3 liitesivua
Yleinen historia
Toukokuu 1988
Tutkielman tavoitteena on selvittää Englannin asenteiden ja motiivien muotoutumista Venäjästä irrottautuvaan Suomeen vuosina 1918 1920. Työn viitekehyksenä on Englannin interventio Venäjän sisällissotaan sekä siihen liittynyt brittien toiminta Venäjän reuna alueilla Itämeren piirissä. Ajallisena lähtökohtana on Englannin Suomen politiikan muotoutuminen saksalaissuuntauksen romahdettua Suomessa loka marraskuussa 1918; päätepisteenä on Tarton rauhansopimus, joka ajallisesti liittyi Englannin interventiopolitiikan päättymiseen. Päälähteenä on käytetty Suomesta mikrofilmeinä löytyvää englantilaista arkistomateriaalia (Foreign Officen pääsarjoja 371 ja 608).
Maailmansodan lopputapahtumat johtivat Englannin Itämerenpolitiikan uudelleenarviointiin. Brittien toiminta Venäjällä sai entistä selvemmän bolsevikkienvastaisen luonteen, ja tuki Baltian pikkuvaltioille oli tähdätty vahvistamaan näitä maita etenevää bolsevikki invaasiota vastaan. Englannin kiinnostus saksalaissuuntauksesta irrottautuvaan Suomeen perustui samaan, reunavaltioiden suojelua korostavaan toimintaan. Kuitenkin se, että Suomi liitettiin Baltian maiden tavoin Englannin etupiiriin, perustui tavoitteille varmistaa Pohjois-Venäjän intervention tuki ja kauttakulkualue brittien haltuun. Tältä osin brittien intressit muotoutuivat erilaisiksi Suomessa kuin Baltian maissa vuoden 1918 lopulla.
Suomen merkitys brittien Pohjois-Venäjän intervention tuki ja kauttakulkualueena ei muodostunut pitkäaikaiseksi selittäjäksi, koska Pohjois Venäjän merkitys muuttui nopeasti koko Englannin Venäjän interventiossa. Maaliskuussa, kun Englanti muotoili reunavaltiotavoitteensa, britit pyrkivät vahvistamaan Cordon Sanitaire ketjua. Näiden kahden tekijän seurauksena Englannin kiinnostus Suomeen alkoi keväällä 1919 muuttua siten, että brittien tarkoituksena oli varmistaa Suomen bolsevisminvastainen puskurirooli Skandinaviassa.
Englannin asenne Suomen tunnustamiseen muotoutui Cordon Sanitaire ajattelun osana ja kypsyi vasta vuoden 1919 eduskuntavaalien jälkeen. Tällöin Englannin tavoitteena oli varmistaa Suomen puskurirooli siten, että britit turvaavat Suomen sisäisen poliittisen tasapainon. Tunnustamisella haluttiin tukea Castrenin hallitusta oikeiston idänpolitiikkaa vastaan, koska mahdollisen Pietarin intervention pelättiin epäonnistuvan ja johtavan bolsevismin levittäytymiseen Suomeen ja Skandinaviaan. Kansojen itsemääräämisperiaatteella tai Suomelle asetettujen tunnustamisehtojen täyttämisellä ei ollut merkitystä Englannin tunnustamismotiiveina.
Syksyllä 1919, kun Englannin Venäjän intervention vetäytymisvaihe alkoi, britit pyrkivät turvaamaan tavoitteensa tilanteessa, missä heillä ei ollut keinoja varmistaa Suomea sotilaallisesti. Tavoitteena oli edelleen turvata Suomen puskurirooli Skandinaviassa. Brittien suhde Suomen sisäpoliittiseen kehitykseen sekä Suomen ja Neuvosto Venäjän suhteiden normalisoimiseen on ymmärrettävissä tätä taustaa vasten. Kokonaisuudessaan Englannin reunavaltiopolitiikkaa 1918 1920 perustui bolsevismin patoamiseen.