TURUN YLIOPISTO
Historian laitos/humanistinen tiedekunta

SILANDER, RENÉ: Historia ja kissingerismi – Tapaustutkimus Henry Kissingerin historiankäsityksen yhteydestä hänen poliittiseen toimintaansa vuosina 1971-1976

Pro gradu -tutkielma, 114 s.
Yleinen historia
Lokakuu 2006
 

Kysymys historian merkityksestä käytännön toiminnan osana on alati ajankohtainen. Siksi tutkin työssäni Yhdysvaltain ulkopolitiikan pitkäaikaisen johtohenkilön, Henry Kissingerin, historiankäsityksen yhteyttä hänen poliittiseen toimintaansa vuosien 1971 ja 1976 välillä. Henry Kissinger on tähän tarkoitukseen otollinen tutkimuskohde, sillä ennen virkakausiaan Valkoisessa talossa hän oli luonut mittavan akateemisen uran Harvardissa. Lukuisia spekulaatioita on esitetty vuosien mittaan Kissingerin historiallisen ajattelun merkityksestä hänen poliittiselle toiminnalleen ja näihin tämä tutkimus pyrkii osaltaan vastaamaan.

Keskeisenä tutkimusmetodina työssä käytetään case studya eli niin sanottua tapaustutkimusta. Koko Kissingerin lavealta poliittisen toiminnan ajanjaksolta valittiin kolme merkittävää tapahtumasarjaa, jotka edustavat pätevästi hänen toimintaansa Yhdysvaltain ulkopolitiikan suunnittelijana ja toteuttajana. Tämän tutkimuksen tapauksiksi edellä mainittuna ajankohtana valittiin Yhdysvaltain suhteet Neuvostoliittoon, Yhdysvaltain Kiinan-avaus ja Lähi-idän kriisi, jonka ratkaisemisessa Yhdysvalloilla ja erityisesti Kissingerillä, oli keskeinen rooli. Tutkimuksen keskeisenä alkuperäismateriaalina käytetään Henry Kissingerin omaa, laajaa kirjallista tuotantoa, jossa korostuneen merkityksen saavat hänen muistelmansa.

Tutkimukseni osoittaa, että Henry Kissingerin historiankäsitys oli sidoksissa hänen toimintaansa ilmeten monilla eri tavoilla. Kaikissa kolmessa tapauksessa Kissingerin historiankäsityksen eri piirteet olivat esillä hänen toiminnassaan. Kissingerin historiankäsitys näkyi hänen toiminnassaan muun muassa 1800-luvun valtiomieskulttuurin uusintamisena; hän tavoitteli vahvan, autoritaarisen valtiomiehen asemaa, jonka toiminta kiinnittyi personalisoituun ulkopolitiikkaan. Myös Kissingerin palava halu tehdä historiaa oli jatkuvasti esillä hänen puheissaan ja toimissaan, kuten esimerkiksi Kiinan ja Lähi-idän osalta. Vaikka suurvaltapoliittiset tekijät olivat päällimmäisenä motiivina Kissingerin toiminnassa, hänen voimakas taipumuksensa määrittää tapahtumia niiden historiallisen kontekstin perusteella vaikutti myös. Tästä hyvänä esimerkkinä liennytys Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä, jonka Kissinger koki historian tuottamana pakkona ja jonka hyväksi muut poliittiset näkökohdat tuli useimmiten alistaa. Mielenkiintoinen havainto oli myös Kissingerin herkkyys sille, miten hänen toimintansa tultaisiin jälkikäteen arvioimaan. Kissingerillä oli selkeä tarve vaikuttaa toiminnallaan historiantutkimuksen hänestä tulevaisuudessa muodostamaan kuvaan.



Asiasanat: henkilöhistoria, Henry Kissinger, historiankäsitys, kansainvälinen politiikka, Yhdysvallat, 1970-luku