TURUN YLIOPISTO
Historian laitosSALMI, AKSELI: Taiteilijaelämää. Näyttelijät Berliinin porvarillisessa kulttuurissa vuosina 1824-1848.
Pro gradu -tutkielma, 104 s., 6 liites.
Yleinen historia
Marraskuu 2002
Millaista oli elää näyttelijänä porvarillisessa kulttuurissa Berliinissä vuosina 1824-1848? Tähän pääkysymykseen opinnäyte lähti etsimään vastausta. Porvarillinen kulttuuri on monimerkityksinen käsite, mutta tässä työssä sillä on haluttu koota yhteen laajempi kulttuurinen kokonaisuus, johon kuuluu kolme käsiteltävälle ajalle merkityksellistä osa-aluetta. Ensiksi siihen kuuluu perinteisten rakennehistorioitsijoiden käsittämä yhteiskunnan porvarillistuminen. Toiseksi käsite porvarillinen kulttuuri kuvaa niitä porvarillisia ihanteita, jotka liittyvät kulttuurin julkiseen edustavuuteen. Kolmanneksi se kuvaa yhteiskunnallisen sääntelyn vastapainoksi syntynyttä yksityisyyttä ylistävää ideaalia. Tarkemmat tutkimuskysymykset ja työn rakenne ovat muotoutuneet tämän porvarillisen kulttuurin määritelmän mukaisesti. Ensin työssä on pohdittu, kuinka näyttelijät ovat sijoittuneet porvarillistuvaan yhteiskuntaan. Toiseksi kysymyksenä on ollut, kuinka näyttelijöiden työpaikka, teatteri, on vaikuttanut heidän julkiseen elämäänsä. Kolmanneksi on haluttu pohtia sitä, kuinka näyttelijät toteuttivat porvarillisen kulttuurin yksityistä ideaalia.
Työn erityisenä näkökulmana on venyttää arkipäivän historian metodia kattamaan suosittujen ihmisten arkista elämää. Työssä puheenvuoro on haluttu antaa näyttelijöille itselleen. Tämä on aikaansaatu painottamalla näyttelijöiden itse kirjoittamia lähteitä. Työn päälähteinä on käytetty näyttelijöiden itse kirjoittamia päiväkirjoja, kirjeitä ja muistelmia.
Näyttelijöiden sijoittumiseen porvarilliseen yhteiskuntaan vaikutti erityisesti heidän perhetaustansa, suhteensa, huomattavat palkat ja ammatin arvostus. Näyttelijät voitiin rinnastaa yhteiskunnalliselta asemaltaan pitkälti porvaristoon, jos ylipäätään yhtenäistä porvaristoa voidaan määritellä. Tiukasta ylemmän porvariston määritelmästä näyttelijät rajaa ulos koulutuksen puute ja ammatin vakiintumattomuus.
Teatterin porvarillinen asema näytti hyvät ja huonot puolensa. Näyttelijät hyötyivät teatterin julkisesta porvarillisesta asemasta henkilökohtaisen suosion kasvuna, mutta kokivat ahdistavana massojen viihdytysmuotoa kohtaan osoitetun sensuurin ja valvonnan. Kilpailu julkisuudesta ja sitä kautta suuremmasta suosiosta ajoi näyttelijät keskenään ristiriitoihin. Suhde lehdistöön oli myös ongelmallinen. Näyttelijät tarvitsivat mahdollisimman paljon julkisuutta, jotta olisivat saaneet suosiota, mutta lehtien tavasta kirjoittaa ei pidetty.
Yksityiselämässään osa näyttelijöistä vaali tarkasti porvarillista idylliä, mutta osin näyttelijän ammatti ylitti yleisen ideaalin. Erityisesti näyttelijättäret poikkesivat totutusta naisen ideaalista julkisella ammatilla, omilla ansioillaan ja perhejärjestelyillään. Näyttelijät olivat tarkkoja myös yhteisönsä moraalisesta selkärangasta ja huolehtivat moraalisesti siveellisestä julkisuuskuvasta. Toisaalta taiteilijoiden alkoholinkäyttöä saatettiin myös romantisoida. Sairaudet olivat tuttuja myös näyttelijäyhteisössä, mutta kalliisiin hoitokeinoihin oli myös varaa. Monumentaaliset muistamisen tavat tekivät taiteilijan kuolemasta erityisen.Asiasanat: näyttelijät, Berliini, teatteri, 1800-luku