TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
SAARENPÄÄ, Jaana: Ranskan liittosuhde Venäjään itämaisen kysymyksen valossa 1891-1899
Pro gradu tutkielma, 123 s., 1 liitesivu
Yleinen historia
Elokuu 1992
Tutkielmassa tarkastellaan Ranskan ja Venäjän välisen liittosuhteen, ns. kaksiliiton, syntyä ja kehitystä 1890 luvulla. Liittosuhdetta tarkastellaan Ranskan näkökulmasta käyttäen päälähteenä ranskalaista lähdekokoelmaa Documents Diplomatique Francaises. Se koostuu Ranskan ulkoministeriön ulkoisesta postista, lähinnä ulkoministerien ja suurlähettiläiden välisistä kirjeistä, sähkeistä ja tiedonannoista. Tutkittava ajanjakso aikaa vuodesta 1891, jolloin Ranskan ja Venäjän välille solmittiin poliittinen sopimus, joskin Ranskan ja Venäjän välisiä suhteita ennen liiton syntyä käsitellään myös lyhyesti. Tutkielma päättyy vuoteen 1899, jolloin kaksiliiton perusteet muuttuivat oleellisesti.
Tutkielman päätavoitteena on ollut valaista Ranskan liittopolitiikan kehitystä 1890luvulla. Koska kaksiliiton syntyä sellaisenaan on tutkittu melko kattavasti, tutkielmassa on valittu tarkastelun näkökulmaksi itämainen kysymys ja siinä erityisesti vuosina 189597 koettu kriisi, sillä Ranskan intressit olivat Turkin alueilla olleet perinteisesti erilaiset kuin Venäjän. Tarkoituksena on ollut selvittää, miten itämainen kysymys ja suhtautuminen siihen valaisee Ranskan liittosuhdetta Venäjään 1890 luvulla. Tutkimuksessa on tämän lisäksi pyritty selvittämään, mitkä olivat Ranskan Venäjän liitoa koskevat intressit ja miten itämainen kysymys vaikutti niihin vuosina 1891 94. Entä muuttuivatko Ranskan liittopyrkimykset 1890 luvun kuluessa, ja jos muuttuivat, niin millä tavoin ja mitä merkitystä muutoksella oli Ranskan politiikalle yleensä?
Tässä tutkimuksessa korostetaan sitä, että itämaisella kysymyksellä oli keskeinen sija kaksiliiton muotoutumisessa. Heti Ranskan ja Venäjä välisten liittoneuvottelujen alussa kävi ilmi maiden välisten intressien epätasapaino myös Turkin politiikan suhteen. Näin ollen itämaista kysymystä ei juuri käsitelty neuvottelujen alkuvaiheissa, jottei se olisi vaikuttanut hidastavasti liiton syntyyn. Poliittisen sopimuksen solmimisen jälkeen Ranska ja Venäjä sopivat status quon säilyttämisestä Turkissa. Tämä oli perinteisesti ollut Ranskan politiikan päämäärä. Sotilaallisen sopimuksen solmimisen yhteydessä 1894 itämaisesta kysymyksestä ei keskusteltu erikseen. Liittosuhteen saama muoto ei kokonaisuudessaan kuitenkaan miellyttänyt ranskalaisia, sillä siinä ei otettu tarpeeksi hyvin huomioon Ranskan Saksan vastaisia intressejä. Kun venäläiset ehdottivat vuosien 1895 97 aikana useaan otteeseen Ranskalle Turkin politiikan muuttamista ja pyysivät Ranskalta sotilaallista tukea Turkin salmien valloittamisessa, niin ranskalaiset näkivät tässä tilaisuuden tarkentaa liittosuhteen luonnetta mieleisekseen. Osapuolet eivät kuitenkaan kyenneet tasapainottamaan keskenään niitä etuja ja haittoja, joita aiheutuisi, mikäli osapuolet tukisivat toistensa tavoitteita. Vasta vuoden 1899 sopimus merkitsi Ranskan tavoitteiden toteutumista ja epävarmuuden poistumista liittosuhteesta. Venäjä asettui tässä sopimuksessa Ranskan rinnalle tukemaan tätä Saksaa vastaan. Vastineeksi tuesta Ranska luopui perinteisestä Turkin eheyttä puolustavasta politiikastaan. Näin Ranskan ja Venäjän välejä hiertänyt itämainen kysymys saatiin rauhoitettua.
Tutkimuksen keskeinen tulos on se, että Ranska oli jo sotilaallisen sopimuksen voimaantulon jälkeen pyrkinyt itämaisen kysymyksen yhteydessä aktiivisesti kytkemään itselleen tärkeän Elsass Lothringenin kysymyksen ja Saksan aseman Venäjälle tärkeään Turkin kysymykseen.