TURUN YLIOPISTO
Historian Laitos
RANTANEN-KORPELA, TIINA: Suomi Neuvostoliiton ulkopolitiikassa 1928-1932
Pro gradu tutkielma 210 s.
Yleinen historia
Kesäkuu 1989
Tutkielma käsittelee Neuvostoliiton ja Suomen valtioiden välisiä poliittisia suhteita vuosina 1928-1932. Tutkimusajanjakso oli niin Neuvostoliitossa kuin Suomessakin sisäistä murrosaikaa ja sitä se oli myös kansainvälisessä politiikassa yleisemminkin. Neuvostoliiton ulkopolitiikassa tapahtui tutkimusajanjaksona selvää uudelleenorientoitumista.
Vaikka Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa on yleisesti tutkittu varsin paljon, on Neuvostoliiton Suomen-politiikkaa tutkittu heikosti. Ainoastaan Keijo KORHONEN on julkaissut kaksiosaisen teoksen Neuvostoliiton Suomen politiikasta vuosina 1920 1939. Tällä tutkielmalla on ollut kolme tavoitetta. Ensinnäkin on pyritty selvittämään, millaista oli Neuvostoliiton Suomen politiikka tutkimusajanjaksolla. Toiseksi on pyritty löytämään ne tekijät, joilla tätä politiikkaa parhaiten voitaisiin selittää. Kolmantena tavoitteena on ollut koetella ja tarkistaa KORHOSEN 1960 luvulla esittämää tulkintaa Neuvostoliiton Suomen politiikasta ja erityisesti sitä selittävistä tekijöistä.
Tutkimuksen lähdemateriaali on koostunut kahdesta pääryhmästä. Ensisijaisinta aineistoa ovat olleet erilaiset jotka sisältävät Neuvostoliiton ulkoasinhallinnon virallista materiaalia, Käytännössä pääaineiston ovat muodostaneet Suomen ulkoasinhallinnon keräämä materiaali, erityisesti Moskovan lähetystön raportit, sähkeet ja lehdistökatsaukset, sekä suomalaiset yksityisarkistot.
Tutkimuksessa todettiin, että Neuvostoliiton Suomen politiikka oli tutkimusajanjaksolla varsin maltillista ja varovaista ja ilmensi selvästi neuvostoulkopolitiikan yleisiä tavoitteita, joita vuosikymmenten vaihteessa olivat ulkoisen rauhan tilan säilyttäminen ja kansainvälisen, erityisesti taloudellisen yhteistyön lisääminen. Reunavaltiopolitiikassa Neuvostoliitto pyrki suosimaan Suomen itsenäistä linjaa. Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa ja Suomen-politiikkaa voidaan parhaiten selittää yleisillä turvallisuustavoitteilla, mutta huomioon on otettava myös taloudelliset tavoitteet, joilla näyttää tutkimusajanjaksolla olleen erityisen suuri merkitys. KORHOSEN esittämä tulkinta todettiin pääosin kestäväksi ja perustelluksi, mutta kritiikkiä esitettiin juuri siitä, että hän ei ota taloudellisten tekijöiden vaikutusta riittävästi huomioon. Samoin hän näyttää aliarvioivan sisäpoliittisten tekijöiden merkitystä Neuvostoliiton ulkopolitiikan selittäjänä.