TURUN YLIOPISTO
Historian laitos
PUSKA, TIMO: Yhdysvaltain suhtautuminen Unkarin kansannousuun 1956
Pro gradu tutkielma, 121 s.
Yleinen historia
Kesäkuu 1991
Tutkielmani käsittelee Yhdysvaltain suhtautumista Unkarin kansannousuun 1956. Tutkimusongelma kattaa Yhdysvaltain ulkopoliittisen johdon päätöksentekoprosessin kolme eri tasoa. Lähtökohtana on toiminnan taso: mitkä olivat Yhdysvaltain politiikantekijöiden ratkaisut ja mihin toimenpiteisiin niiden johdosta ryhdyttiin? Toiseksi tarkastelen informaation ja arvioinnin tasoa: vastasiko Yhdysvaltain suhtautuminen Unkarin kansannousuun sitä kuvaa, jonka Yhdysvallat oli antanut omasta itsestään? Kolmanneksi selvitän vielä ulkopoliittisen suunnittelun tasoa: mitkä olivat Yhdysvaltain ulkopolitiikan tavoitteet, keinot ja toimintavaihtoehdot? Kysymyksenasetteluni sisältää vielä joitakin täsmentäviä alakysymyksiä.
Asiakirjamateriaalin niukkuuden vuoksi tukeudun työssäni ensisijaisesti dokumenttikokoelmiin sekä aikalais- ja tutkimuskirjallisuuteen. Dokumentit ovat pääosin Yhdysvaltain ulkoministeriön virallisista julkaisusarjoista, kuten 'Documents of American Foreign Relations 1956'. Aikalaiskirjallisuus koostuu lähinnä aiheen kannalta merkittävien toimijoiden muistelmista. Tutkimuskirjallisuus ei kietoudu yksinomaan Yhdysvaltain ulkopolitiikan ympärille, vaan tutkimusongelmaa lähestytään useasta eri näkökulmasta. Kaikesta huolimatta tutkimustilanne on enintään tyydyttävä.
Yhdysvaltain rooli Unkarin kansannousun yhteydessä oli hyvin passiivinen. Totaalisen toimimattomuuden vaihtoehtona nähtiin ainoastaan sota. Toisaalta Yhdysvallat oli jo vuosien ajan julistanut Itä Euroopan kansojen vapauttamista kommunismin ikeestä. 'Liberation' oli presidentti Dwight D. Eisenhowerin hallinnon ulkopoliittisen sanaston peruskäsitteitä. Erityisesti ulkoministeri John Foster Dulles korosti sen merkitystä. Mutta suuret puheet loivat unkarilaisten keskuudessa kuvan, että Yhdysvallat oli valmis tekemään jotain sellaista, johon se ei todellisuudessa halunnut sitoutua. Kun Unkarin kansannousu syttyi, Yhdysvallat ei tehnyt elettäkään unkarilaisten auttamiseksi. Neuvostoliitto sai erittäin vahvat takeet siitä, ettei Yhdysvallat aikonut sekaantua Unkarin tapahtumiin. Eisenhowerin hallinto keskittyi sen sijaan samanaikaisesti kärjistyneeseen Suezin kriisiin, sillä Lähi Idän tapahtumat aiheuttivat ikävän särön Yhdysvaltain ja sen liittolaisten suhteisiin. Myös sisäpoliittiset tekijät vaikuttivat osaltaan Yhdysvaltain passiivisuuteen; presidentinvaalien läheisyys ei voinut olla vaikuttamatta Eisenhowerin hallinnon ratkaisuihin.