|
TURUN YLIOPISTO Paija, Jussi-Pekka: Rajojen taikuutta Salemin noitajahdissa. Näkökulma 1600-luvun lopun uusienglantilaisiin noituuskäsityksiin.
Pro gradu -tutkielma, 101 s., 3 liites. Tarkastelen tutkielmassani noituuteen liittyviä käsitteitä sekä mielikuvia 1600-luvun lopun Uudessa-Englannissa. Tutkielmani tärkein lähde on Salemin vuoden 1692 noitavainojen yhteydessä tuotettu oikeudenkäyntiaineisto. Kautta 1600-luvun Uusi-Englanti oli pääsääntöisesti Euroopasta vainoa paenneiden puritaanien siirtomaa. Puritaanien tarkoitus oli perustaa omiin uskonnollisiin ihanteisiinsa perustuva utopia nykyisten Yhdysvaltojen koillisimpaan osaan. Elämä uudessa maailmassa ei kuitenkaan ollut mutkatonta. Kilpailu reviiristä muiden siirtomaavaltojen sekä alkuperäisasukkaiden kanssa, ilmaston viileneminen ja nopea väestönkasvu rasittavat siirtomaan asukkaita. Massachusettsin lahden maataloudesta elävät perifeeriset pitäjät kärsivät erityisesti. Kautta 1600-luvun kertynyt stressi purkautui lopulta kylien sisäisten riitojen myötävaikutuksesta noitavainona, missä omien ja yhteisten epäonnistumisten syntipukki löytyi noidista. Salemin noitajahtivuoden aikana syytettiin yli sataa henkilöä - miestä, naista ja lasta -noituudesta. Aineistoa noitajahdista on jäänyt runsaasti. Tutkin materiaalia yhtäaikaisesti kahdella tasolla. Ensinnäkin tarkastelen sitä, mitä aikalaiset kertoivat noituudesta, noidista ja paholaisesta käräjöidessään. Olen pyrkinyt selvittämään mahdollisimman laajapohjaisesti sen, millaisia erilaisia elementtejä aikalaisiin noituuskäsityksiin kuului: milloin noidat tavallisesti olivat aktiivisimpia, millä tavoin he saivat salaperäiset voimansa, mikä oli paholaisen ja noidan suhde, sekä mitä kaikkea muuta kuin noitumista noitien väitettiin tekevän. Noitien voimien takana oli itse piru joka antoi vastineeksi siitä, että noita kielsi uskonsa ja omistautui paholaiselle, yliluonnolliset voimat. Loitsu saatettiin välittää noidalta uhrille lukuisin eri tavoin. Yleensä noidan langettama loitsu oli vahingollinen joko uhrin terveyttä tai tämän omaisuutta kohtaan, ja sen toteutusajankohta oli viikonloppuiltoina ja öinä. Tavallista oli myös väittää, että noita oli saapunut ikään kuin kummituksena vahingoittamaan uhriaan, yleensä noituudesta syyttävää. Päällisin puolin noituudesta kertovat todistukset vaikuttavat vähintään järjenvastaisilta ja sattumanvaraisilta valheilta. Esitän, että aikalainen ei ole kokenut noituuden olevan vailla johdonmukaisuutta, joskaan hän ei välttämättä ole itse uskonut noituuteen. Tähän liittyy toinen tapani käsitellä lähteitä. Olen soveltanut aikakauden ruotsalaisia noitavainoja tutkineen Jari Eilolan ajatuksia Salem-aineistoon selvittääkseni aikalaisen noituuden osatekijöiden keskinäisen ja sisäisen mekaniikan. Tämän metodin näkökulmasta noituudesta syyttäminen ei ollut satunnaista satuilua. Noituuskäsitykset rakentuivat erilaisten alueellisten, ajallisten ja abstraktien rajojen ja niiden rikkoutumisten ehdoilla. Tarkastelemalla Salem-aineistoa voi todentaa myös puritaanien taikuuskäsitysten noudattavan samankaltaista logiikkaa. Asiasanat: noidat, noituus, taikuus, puritaanit, yleinen historia, noitavaino, Salem, Uusi-Englanti, puritaanit, paholainen, 1600-luku
|