TURUN YLIOPISTO
Historian laitos / Humanistinen tiedekunta
OJANPERÄ, TERO: Unkari – Ranskan imperialismin uhri? Suezin kriisin vaikutus Ranskan ulkopoliittiseen suhtautumiseen Unkarin kansannousuun 1956Pro gradu-tutkielma, 81 s.
Yleinen historia
Syyskuu 2007
Tutkielmassa tarkastellaan Suezin kriisin vaikutusta Ranskan ulkopoliittiseen päätöksentekoon Unkarin kansannousun suhteen. Tavoitteena on analysoida, miksi Ranska ei ryhtynyt toimenpiteisiin kuultuaan kansannousun alkamisesta ja unkarilaisten länsimaille ja Yhdistyneille Kansakunnille suuntaamista avunpyynnöistä. Toiseksi tutkin, miten Ranska pyrki siirtämään kansainvälisen yhteisön huomion Suezilta Unkariin ennen omaa hyökkäystään Egyptiin.
Tutkielmassa Ranskan vuoden 1956 ulkopolitiikkaa eritellään Ranskan ulkoasiainministeriön diplomaattiasiakirjoista kootun julkaisusarjan Documents Diplomatiques Français 1956 vuosina 1989 ja 1990 painettujen osien II ja III pohjalta. Aikakauden ranskalaista ulkopolitiikkaa on lähestytty ulkosuhteiden johtotason ulkopoliittisen päätöksentekoprosessin näkökulmasta, pyrkien käsittämään miksi Ranska ei kokenut unkarilaisten vapaustaistelua aktiivisen ulkopolitiikan arvoisena.
Toisen maailmansodan jälkeen Ranskan ulkopolitiikan ongelmana oli suureen kansainväliseen rooliin tähtäävän kunnianhimon sovittaminen maan todelliseen kapasiteettiin. Toisen maailmansodan jälkeinen Ranska oli vaikutusvallaltaan keskitasoa, mutta se vaati itselleen globaalia roolia maailmanpolitiikassa. Kun Egypti kansallisti Suezin kanavayhtiön heinäkuussa 1956, Ranska alkoi salaisesti suunnitella Ison-Britannian ja Israelin kanssa maihinnousua alueelle. Unkarin kansannousu ja Suezin sotaretki olivat lopulta samanaikaisia kriisejä, joiden ratkaisemisessa YK:lla oli täysi työ.
Unkarin kansannousu tuli Ranskalle yllätyksenä eikä se siten vaikuttanut Suezin-sotilasoperaation ajoitukseen. Pääministeri Guy Mollet´n heikko hallitus ei ollut täysin tietoinen kuinka suhtautua Unkarin kansannousuun ja Ranskan ulkopolitiikkaa leimasikin 24.–30. lokakuuta välinpitämättömyys kansannousua kohtaan. Ranska ei halunnut edesauttaa ratkaisun syntymistä taistelevien osapuolten välille, vaan tyytyi periaatteellisella tasolla julistamaan tarvetta unkarilaisten epätoivoisen tilanteen ratkaisemiseen. Unkari oli Ranskalle historiallisesti, geopoliittisesti, kulttuurillisesti ja kauppapoliittisesti liian merkityksetön valtio, jotta sen edestä olisi kannattanut uhrata suhteet Neuvostoliittoon ja hankaloittaa oman kansallisen edun ajamista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Ranskan toimintamallina YK:ssa oli Unkarin humanitaarisen kriisin painottaminen ja pyrkimys maailman yleisen mielipiteen saamiseen puolelleen. Todellisuudessa Ranska ei halunnut YK:n puuttuvan Unkarin tilanteeseen konkreettisella tasolla.
Tutkielmassani osoitan, että Ranskan ulkopoliittinen suhtautuminen Unkarin kansannousuun vaihtui vuoden 1956 loka-marraskuun vaihteessa passiivisuudesta ja vastentahtoisesta suhtautumisesta dynaamiseen aktiivisuuteen. Ranska yritti siirtää Unkarin kysymyksen YK:n turvallisuusneuvostosta yleiskokouksen hätäistuntoon, sillä se toivoi molempien kriisien samanaikaisen käsittelyn yleiskokouksessa lieventävän maan oman Lähi-idän-toimien kansainvälistä arvostelua. Ranska pyrki opportunistisesti suuntaamaan YK:n huomion Egyptistä Unkariin, koska se tarvitsi aikaa Suezin-sotaretkensä viimeistelyyn.
Asiasanat
Ranska, ulkopolitiikka, Unkarin kansannousu, Suezin kriisi, kylmä sota, interventio, Yhdistyneet Kansakunnat